Haemme Vuorenmäen koululle kuutta (6) koulunkäynninohjaajaa ajalle 4.8.2025-31.5.2026. Ohjaajista yksi (1) toimii oppilaan henkilökohtaisena ohjaajana ja neljä (4) ohjaajaa tulee toimimaan pienryhmissä ja yksi (1) yleisopetuksen luokkien ohjaajana.
Vuorenmäen koulu on noin 180 oppilaan alakoulu hyvien yhteyksien päässä Veikkolassa Kirkkonummella. Koululla on neljä erityisluokkaa ja 10 yleisopetuksen ryhmää.
Ohjaajien viikkotyöajat ovat 20-30h sopimuksen mukaan.
Olet hakemamme henkilö, jos sinulla on tehtävään soveltuva tutkinto ja/tai kokemusta alalta, sinulla on hyvät sosiaaliset taidot, osaat toimia itsenäisesti, etkä säikähdä nopeasti vaihtuvia tilanteita sekä lisäksi omaat riittävän suomen kielen taidon. Hakijan eduksi luetaan vaihtoehtoisten kommunikointimenetelmien hallinta, mm. tukiviittomat sekä aiempi kokemus lasten kanssa työskentelystä.
Me voimme tarjota sinulle hyvän työyhteisön vahvan tuen työllesi, monipuolisia työtehtäviä ja mahdollisuuden kehittyä työssäsi. Tarjoamme ePassi etuutta 200€/v ja ilmaisen uintimahdollisuuden Kirkkonummen uimahallissa henkilökorttia vastaan.
Ennen tehtävän vastaanottamista valitun on esitettävä lain (504/2002) mukainen rikostaustaote. Palkkaus ja palvelussuhteen ehdot KVTESin mukaan.
Hakemukset toimitetaan 21.5.2025 klo 12 mennessä www.kuntarekry.fi (työavain KIR-03-178-25).
Haemme Vuorenmäen koululle kuutta (6) koulunkäynninohjaajaa ajalle 4.8.2025-31.5.2026. Ohjaajista yksi (1) toimii oppilaan henkilökohtaisena ohjaajana ja neljä (4) ohjaajaa tulee toimimaan pienryhmissä ja yksi (1) yleisopetuksen luokkien ohjaajana.
Vuorenmäen koulu on noin 180 oppilaan alakoulu hyvien yhteyksien päässä Veikkolassa Kirkkonummella.
Ohjaajien viikkotyöajat ovat 20-30h sopimuksen mukaan.
Olet hakemamme henkilö, jos sinulla on tehtävään soveltuva tutkinto ja/tai kokemusta alalta, sinulla on hyvät sosiaaliset taidot, osaat toimia itsenäisesti, etkä säikähdä nopeasti vaihtuvia tilanteita sekä lisäksi omaat riittävän suomen kielen taidon. Hakijan eduksi luetaan vaihtoehtoisten kommunikointimenetelmien hallinta, mm. tukiviittomat sekä aiempi kokemus lasten kanssa työskentelystä.
Me voimme tarjota sinulle hyvän työyhteisön vahvan tuen työllesi, monipuolisia työtehtäviä ja mahdollisuuden kehittyä työssäsi. Tarjoamme ePassi etuutta 200€/v ja ilmaisen uintimahdollisuuden Kirkkonummen uimahallissa henkilökorttia vastaan.
Ennen tehtävän vastaanottamista valitun on esitettävä lain (504/2002) mukainen rikostaustaote. Palkkaus ja palvelussuhteen ehdot KVTESin mukaan.
Hakemukset toimitetaan 21.5.2025 klo 12 mennessä www.kuntarekry.fi (työavain KIR-03-178-25).
Esa Kukkasniemi, rehtori p. 0401269407 ja Minttu Uitto, apulaisrehtori p. 0401269525
Kirkkonummi on kaksikielinen, kasvava ja uudistuva yli 40 000 asukkaan kunta Helsingin seudulla hyvien liikenneyhteyksien varrella ja kuuluu HSL- joukkoliikenteen piiriin. Kunnassa työskentelee noin 1 700 eri alojen ammattilaista. Kirkkonummen kunta on savuton työpaikka.
Sijainti
Eerikinkartanontie 5
02880 Veikkola
Muut tehtävään liittyvät tiedot
Kirkkonummen kunta
Kirkkonummen kuinta
Nuoriso- ja liikuntapalvelut
Kirkkonummen kunta
Kirkkonummen kunta
kirkkonummen kunta
Kuntarekrystä löytyy tuhansia avoimia työpaikkoja kaikkialta Suomesta.
Työnhakijoille tarjoamme työvälineet työpaikkojen, sijaisuuksien ja keikkatöiden hakemiseen sekä tietoa työskentelystä kuntaorganisaatioissa ja hyvinvointialueilla.
Työnantajille - kunnille, kaupungeille, hyvinvointialueille, kuntayhtymille ja kuntien omistamille yrityksille - tarjoamme rekrytoinnin ohjelmisto- ja asiantuntijapalveluja, jotka sopivat ulkoiseen ja sisäiseen rekrytointiin sekä sijaisuuksien hallintaan.
Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseen. Käyttämällä palvelua hyväksyt evästeiden käytön. Katso palvelun tietosuojaseloste, tietosuojalauseke, tietoa-sivustosta -osio sekä saavutettavuusseloste.
Palautetta sivustosta voit lähettää osoitteeseen: tuki@kuntarekry.fi tai lomakkeella.
Käyttämäsi selain ei ole enää tuettu. Sivusto saattaa toimia käyttämälläsi selaimella kummallisesti. Voit halutessasi jatkaa käyttöä tai kokeilla toista selainta.