
Mäntykankaan koululla on haettavana koulunkäynninohjaajan määräaikainen tehtävä ajalle 2.10.2023-31.5.2024. Tuntimäärä n. 24h/vko.
Haemme ohjaajan työstä motivoitunutta henkilöä, joka kykenee toimimaan oma-aloitteisesti ja joustavasti. Arvostamme vahvoja yhteistyötaitoja, sekä kykyä oppilaiden aitoon kohtaamiseen ja huomioimiseen. Katsomme eduksi kokemuksen lasten parissa työskentelystä, sekä tehtävään soveltuvasta koulutuksesta (esim. lähihoitajan tai koulunkäynninohjaajan tutkinto).
Rekrytoitavan ohjaajan sijoituspaikka tulee olemaan toiminta-alueittain opetettavien oppilaiden ryhmä. Ryhmässä opiskelee tällä hetkellä kuusi oppilasta ja ohjaajia ryhmässä on neljä. Työskentely on tiivistä yhteistyötä erityisluokanopettajan ja ohjaajien muodostamassa tiimissä. Työ sisältää osin myös hoidollisia elementtejä.
Valitun on ennen vaalin vahvistamista toimitettava työterveyslääkärin lausunto terveydentilastaan (sis. huumausainetestin) sekä nähtäväksi lain 504/2002 mukainen rikosrekisteriote viimeistään 30 päivän kuluessa valintapäätöksen tiedoksisaamisesta.
Pyydämme jättämään sähköisen hakemuksen määräaikaan mennessä www.kuntarekry.fi-sivujen kautta.
Lisätietoja
Tutustu työnantajaan-
Lisätiedot
- https://www.kuntarekry.fi/fi/tyopaikat/koulunkaynninohjaajan-maaraaikainen-tehtava-kok-03-144-23/
- Kokkolan kaupunki, Sivistystoimi
- Osa-aikatyöTyöpaikkaMääräaikainenTyösuhde
- KOK-03-144-23
- 2.10.2023 - 31.5.2024
- KVTES
- 6.9.2023 - 20.9.2023 16:00
- Opetus- ja kulttuurialaKeski-PohjanmaaKokkolaKoulunkäynninohjaajatKunta
Yhteystietomme
Yhteystiedot
Mäntykankaan koulun rehtori Miika Jokinen p. +358 44 7809101Lisätietoja
Työnantaja
Kokkolan kaupunki, SivistystoimiKasvava ja kehittyvä Kokkola on monipuolinen, kaksikielinen maakuntakeskus. Kokkola tarjoaa asukkailleen korkeatasoiset asumisolosuhteet, monipuoliset ja laadukkaat peruspalvelut sekä erinomaiset vapaa-ajanviettomahdollisuudet. Kaupungin vahvuuksia ovat laadukas koulutustarjonta sekä monipuolinen elinkeinorakenne.
KOKKOLA –meillä on laajempi horisontti.
Osoite: Kauppatori 5, 67101 Kokkola

