Sodankylän kunnan perusopetuksessa, sijoituspaikka Vuotson koulu, julistetaan haettavaksi
koulunkäynninohjaajan toimi toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen. Työsuhde alkaa 1.8.2023.
Kelpoisuusvaatimuksena on koulunkäynninohjaajan ammattitutkinto tai tehtävään soveltuva muu toisen asteen tutkinto.
Työssä vaaditaan kykyä tehdä tiimi- ja monialaista yhteistyötä, hyviä vuorovaikutustaitoja sekä kykyä sopeutua muutoksiin. Arvostamme oma-aloitteisuutta, vastuunottokykyä ja ongelmaratkaisutaitoa. Tehtäviin voi kuulua työskentelyä sekä peruskoulussa että aamu- ja iltapäivätoiminnassa. Eduksi katsotaan kokemus työskentelystä perusopetuksessa sekä tieto- ja viestintätekniikan osaaminen sekä pohjoissaamen kielen hallinta.
Vuotson koulu on n. 40 oppilaan yhtenäiskoulu. Opetusta annetaan kahdella kielellä, saameksi ja suomeksi. Vuotson koulussa opetus toteutetaan yhdysluokissa kieliryhmittäin. Koulun toimintasuunnitelmassa huomioidaan saamelaisalueen lasten ja nuorten tapahtumat, ja koulun arjessa paikallisuus on vahvasti esillä. Vuotson koulu on siirtynyt uudistettuihin toimitiloihin vuonna 2023 yhdessä kylän varhaiskasvatusyksiköiden kanssa. Kesän 2023 aikana valmistuu uusi piha-alue.
Vuotso sijaitsee valtatien 4 varrella ja siitä on hyvät kulkuyhteydet Sodankylään, Saariselän matkailukeskukseen ja Ivaloon. Läheisyydessä on mahtavat ulkoilumahdollisuudet Sompion luonnonpuistossa sekä Urho Kekkosen kansallispuistossa.
Toimeen valitun on ennen vaalin vahvistamista esitettävä lain 504/2002 (laki lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä) mukainen hyväksyttävä rikosrekisteriote sekä lääkärintodistus terveydentilastaan. Palkkaus ja muut palvelusuhteen ehdot määräytyvät KVTES:n mukaan. Sodankylän kunta maksaa saamen kielilisää, suullisesta kielitaidosta 100 € ja sekä suullisesta että kirjallisesta taidosta 150 €.
Tehtävässä noudatetaan 6 kuukauden koeaikaa.
Tutustu työnantajaan-
Lisätiedot
- https://www.kuntarekry.fi/fi/tyopaikat/koulunkaynninohjaajan-toimi-532987/
- Sodankylän kunta, Hyvinvointi- ja sivistyspalvelut
- KokoaikatyöTyöpaikkaVakinainenTyösuhde
- 532987
- 1.8.2023
- KVTES
- 22.5.2023 - 5.6.2023 14:00
- Opetus- ja kulttuurialaLappiSodankyläKoulunkäynninohjaajatKunta
Yhteystietomme
Yhteystiedot
rehtori Ari Arvola 040 175 7990luokanopettaja Nita Törmänen 040 673 6551
Lisätietoja
Työnantaja
Sodankylän kunta, Hyvinvointi- ja sivistyspalvelutSodankylä on runsaan 8000 asukkaan vilkas, viihtyisä ja kehittyvä kunta keskellä Lappia, hyvien liikenneyhteyksien varrella. Sodankylä tarjoaa joki- ja tunturimaisemineen luonnonläheisen asuinympäristön, jossa voi nauttia monipuolisista ja ympärivuotisista vapaa-ajanviettomahdollisuuksista niin luonnossa kuin kulttuuritapahtumissa.
Osoite: Ivalontie 8716, 99690 Vuotso
