Haemme Kajaanin kaupungin perusopetukseen koulunkäynninohjaajaa vakinaiseen tehtävään Kajaanin lyseoon 4.8.2025 alkaen.
TARJOAMME SINULLE
Monipuolisen ja mielenkiintoisen työn koulunkäynninohjaajana erityisopetuksen luokassa. Kajaanin lyseo on viihtyisä täysin peruskorjattu noin 570 oppilaan perusopetuksen yläkoulu. Koulussa toimii myös matematiikkaluokat, erityisluokat, joustava perusopetus ja valmistavan opetuksen luokkia.
Työaika 91,5%. Palkkaus on KVTES:n mukainen.
ODOTAMME SINULTA
Innostunutta otetta työhön, hyviä yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja sekä kokemusta tiimityöstä. Arvostamme nykyaikaisten opetusvälineiden ja -menetelmien hallintaa ja kehittävää työotetta. Työ on ajoittain psyykkisesti ja fyysisesti kuormittavaa.
Kelpoisuusehtona on kasvatus- ja ohjausalan ammattitutkinto, koulunkäynnin ja aamu- ja iltapäivätoiminnan ohjauksen ammatti- tai erikoisammattitutkinto, nuoriso- ja yhteisöohjaajan, sosionomin (AMK) tai lähihoitajan tutkinto tai muu vastaava koulutus, joka antaa kelpoisuuden toimia tehtävässä. Kelpoisuuden osoittavat todistukset tarkastetaan mahdollisessa haastattelutilanteessa.
Tehtävän täyttämisessä otetaan ensisijaisesti huomioon Kajaanin kaupungin irtisanotut ja osa-aikaistetut työntekijät, mikäli he täyttävät tehtävän kelpoisuusehdot.
TYÖNANTAJAN TIEDOT
Kajaanissa perusopetus kuuluu sivistystoimialaan, ja sitä johtaa perusopetuksen tulosalueen johtaja. Meillä on yhteensä 13 perusopetuksen koulua, joissa on oma rehtorinsa. Kajaanin kouluja on remontoitu vastaamaan muuttuvia opetusmenetelmiä, ja tieto- ja viestintäteknologiaa hyödynnetään opetuksessa ensimmäisestä luokasta lähtien. Meillä perusopetus on monikulttuurista, ja vuonna 2021 käynnistyi myös laajamittainen kaksikielinen perusopetus, jossa opetusta annetaan englanniksi ja suomeksi. Kajaanissa on myös musiikki-, liikunta- ja matematiikkaluokat.
ASTU KAJAANIN AIKAVYÖHYKKEELLE
Kajaani sijaitsee keskellä Suomea toimivien liikenneyhteyksien, upeiden vaaramaisemien ja vesistöjen ympäröimänä. Viihtyisää kaupunkiympäristöä kehitetään ja hoidetaan jatkuvasti kuntalaisten iloksi ja hyvinvoinnin lisäämiseksi.
On todistettu, että Kajaanissa vuorokauteen mahtuu 26 tuntia. Viikkojen, kuukausien ja vuosien kuluessa siitä kertyy paljon ylimääräistä aikaa. Aikaa tehdä sitä mitä olet aina halunnut tehdä. Aikaa kasvaa ja unelmoida.
Kyseessä onkin ihan oma aikavyöhykkeensä, jolla on mahdollista toteuttaa asioita, joista monissa kaupungeissa voi vain haaveilla. Kajaanin aikavyöhyke on kehittynyt suojassa ruuhkaparvilta ja jonotukselta. Kajaanin aikavyöhyke sopii sinulle, joka haluat harrastaa ja nauttia vapaa-ajasta. Toteuttaa itseäsi, saada asioita aikaan työelämässä ja viettää aikaa perheesi kanssa. Täällä sinun ei tarvitse valita tärkeiden asioiden väliltä.
Lue lisää elämästä Kajaanissa: www.kajaani.fi/267
KIINNOSTUITKO?
Hae meille viimeistään 13.5.2025 klo 15.00 mennessä! Hakemukset ensisijaisesti Kuntarekryn kautta. Postitse toimitetut hakemukset osoitteeseen: Kajaanin kaupunki, kirjaamo, PL 133, 87100 Kajaani, kuoreen merkintä "Koulunkäynninohjaajan vakinainen tehtävä Kajaanin lyseo".
Tehtävään valitun on esitettävä 30 päivän kuluessa valitsemispäätöksen tiedoksisaannista nähtäväksi lain (504/2002) mukainen rikosrekisteriote, hyväksytty lääkärintodistus terveydentilasta (T-todistus) ja todistus huumausainetestauksesta. Koeaika on kuusi kuukautta.
Tule osaksi osaavaa joukkoamme!
Haemme Kajaanin kaupungin perusopetukseen koulunkäynninohjaajaa vakinaiseen tehtävään Kajaanin lyseoon 4.8.2025 alkaen.
TARJOAMME SINULLE
Monipuolisen ja mielenkiintoisen työn koulunkäynninohjaajana erityisopetuksen luokassa. Kajaanin lyseo on viihtyisä täysin peruskorjattu noin 570 oppilaan perusopetuksen yläkoulu.
Työaika 91,5%. Palkkaus on KVTES:n mukainen.
ODOTAMME SINULTA
Innostunutta otetta työhön, hyviä yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja sekä kokemusta tiimityöstä. Arvostamme nykyaikaisten opetusvälineiden ja -menetelmien hallintaa ja kehittävää työotetta. Työ on ajoittain psyykkisesti ja fyysisesti kuormittavaa.
Kelpoisuusehtona on kasvatus- ja ohjausalan ammattitutkinto, koulunkäynnin ja aamu- ja iltapäivätoiminnan ohjauksen ammatti- tai erikoisammattitutkinto, nuoriso- ja yhteisöohjaajan, sosionomin (AMK) tai lähihoitajan tutkinto tai muu vastaava koulutus, joka antaa kelpoisuuden toimia tehtävässä. Kelpoisuuden osoittavat todistukset tarkastetaan mahdollisessa haastattelutilanteessa.
Tehtävän täyttämisessä otetaan ensisijaisesti huomioon Kajaanin kaupungin irtisanotut ja osa-aikaistetut työntekijät, mikäli he täyttävät tehtävän kelpoisuusehdot.
TYÖNANTAJAN TIEDOT
Kajaanissa perusopetus kuuluu sivistystoimialaan, ja sitä johtaa perusopetuksen tulosalueen johtaja. Meillä on yhteensä 13 perusopetuksen koulua, joissa on oma rehtorinsa. Kajaanin kouluja on remontoitu vastaamaan muuttuvia opetusmenetelmiä, ja tieto- ja viestintäteknologiaa hyödynnetään opetuksessa ensimmäisestä luokasta lähtien. Meillä perusopetus on monikulttuurista, ja vuonna 2021 käynnistyi myös laajamittainen kaksikielinen perusopetus, jossa opetusta annetaan englanniksi ja suomeksi. Kajaanissa on myös musiikki-, liikunta- ja matematiikkaluokat.
ASTU KAJAANIN AIKAVYÖHYKKEELLE
Kajaani sijaitsee keskellä Suomea toimivien liikenneyhteyksien, upeiden vaaramaisemien ja vesistöjen ympäröimänä. Viihtyisää kaupunkiympäristöä kehitetään ja hoidetaan jatkuvasti kuntalaisten iloksi ja hyvinvoinnin lisäämiseksi.
On todistettu, että Kajaanissa vuorokauteen mahtuu 26 tuntia. Viikkojen, kuukausien ja vuosien kuluessa siitä kertyy paljon ylimääräistä aikaa. Aikaa tehdä sitä mitä olet aina halunnut tehdä. Aikaa kasvaa ja unelmoida.
Kyseessä onkin ihan oma aikavyöhykkeensä, jolla on mahdollista toteuttaa asioita, joista monissa kaupungeissa voi vain haaveilla. Kajaanin aikavyöhyke on kehittynyt suojassa ruuhkaparvilta ja jonotukselta. Kajaanin aikavyöhyke sopii sinulle, joka haluat harrastaa ja nauttia vapaa-ajasta. Toteuttaa itseäsi, saada asioita aikaan työelämässä ja viettää aikaa perheesi kanssa. Täällä sinun ei tarvitse valita tärkeiden asioiden väliltä.
Lue lisää elämästä Kajaanissa: www.kajaani.fi/267
KIINNOSTUITKO?
Hae meille viimeistään 13.5.2025 klo 15.00 mennessä! Hakemukset ensisijaisesti Kuntarekryn kautta. Postitse toimitetut hakemukset osoitteeseen: Kajaanin kaupunki, kirjaamo, PL 133, 87100 Kajaani, kuoreen merkintä "Koulunkäynninohjaajan vakinainen tehtävä Kajaanin lyseo".
Tehtävään valitun on esitettävä 30 päivän kuluessa valitsemispäätöksen tiedoksisaannista nähtäväksi lain (504/2002) mukainen rikosrekisteriote, hyväksytty lääkärintodistus terveydentilasta (T-todistus) ja todistus huumausainetestauksesta. Koeaika on kuusi kuukautta.
Tule osaksi osaavaa joukkoamme!
Kajaanin lyseon rehtori Marko Kuvaja p. 044 710 0811, marko.kuvaja@edukajaani.fi
Kajaani on 38 000 asukkaan Kainuun maakuntakeskus. Kajaanissa arki on sujuvaa ja elinkeinoelämä monipuolista. Osaamista löytyy arjen palveluista kansainväliseen huipputasoon. Kajaanin kaupungin 2 000 hengen henkilöstö on osaavaa ja muutosvalmista.
Sijainti
Urho Kekkosen Katu 1
87100 Kajaani
Kajaanin kaupunki
Kajaanin kaupunki
Kajaanin kaupunki
Kajaanin kaupunki
Kajaanin kaupunki
Kuntarekrystä löytyy tuhansia avoimia työpaikkoja kaikkialta Suomesta.
Työnhakijoille tarjoamme työvälineet työpaikkojen, sijaisuuksien ja keikkatöiden hakemiseen sekä tietoa työskentelystä kuntaorganisaatioissa ja hyvinvointialueilla.
Työnantajille - kunnille, kaupungeille, hyvinvointialueille, kuntayhtymille ja kuntien omistamille yrityksille - tarjoamme rekrytoinnin ohjelmisto- ja asiantuntijapalveluja, jotka sopivat ulkoiseen ja sisäiseen rekrytointiin sekä sijaisuuksien hallintaan.
Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseen. Käyttämällä palvelua hyväksyt evästeiden käytön. Katso palvelun tietosuojaseloste, tietosuojalauseke, tietoa-sivustosta -osio sekä saavutettavuusseloste.
Palautetta sivustosta voit lähettää osoitteeseen: tuki@kuntarekry.fi tai lomakkeella.
Käyttämäsi selain ei ole enää tuettu. Sivusto saattaa toimia käyttämälläsi selaimella kummallisesti. Voit halutessasi jatkaa käyttöä tai kokeilla toista selainta.