
Tule koulunkäynninohjaajaksi Orivedelle!
Haemme koulunkäynninohjaajia määräaikaisiin työsuhteisiin ajaksi 4.8.2025 - 31.5.2026 Kultavuoren kouluun.
Haemme joukkoomme osaavia, innostuneita ja kehitysmyönteisiä ammattilaisia. Tehtävissä edellytetään hyviä vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja.
Toivomme kokemusta koulukäynninohjaajana toimimisesta yleisopetuksessa, erityisopetuksessa sekä aamu- ja iltapäivätoiminnassa.
Rekrytoitavat koulunkäynninohjaajat toimivat joko yleis- tai erityisopetuksessa sekä aamu- ja iltapäivätoiminnassa. Yksi tehtävistä on henkilökohtaisen ohjaajan tehtävä.
Valitut henkilöt pääsevät tekemään yhteistyötä ammattitaitoisen, iloisen ja osaavan henkilöstön kanssa.
Kultavuoren koulu on noin 340 oppilaan ja 50 aikuisen yhteisö. Koulussamme opiskelee yleisopetuksen oppilaita esiopetuksesta kuudenteen vuosiluokkaan. Lisäksi koulussamme toimivat koko kaupunkia palvelevat pienluokat esiopetuksesta yhdeksänteen vuosiluokkaan saakka. Yhdenvertaisuus, osallisuus sekä hyvän näkeminen oppilaissamme ovat keskeisiä toimintaperiaatteitamme. Kollegiaalisuus, ystävällisyys, yhdessä tekeminen, kehitysmyönteisyys sekä työssä jaksamisen tukeminen ovat työyhteisömme voimavaroja. Koulumme on Vihreä lippu -koulu, joten ympäristökysymykset ovat osa toimintakulttuuriamme.
Työsuhteen ehdot määräytyvät KVTES:n mukaan. Palkkaus on KVTES:n ja kaupungin palkkausjärjestelmän mukainen.
Tehtävään valitun on esitettävä nähtäväksi rikostaustaote lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämiseksi (2002/504) ennen työn aloittamista. Noudatamme tehtävän täytössä neljän kuukauden koeaikaa.
Jos kiinnostuit, laitathan hakemuksesi tulemaan heti tänään Kuntarekry.fi:n kautta. Hakuaika päättyy 25.3.2025.
-
Lisätiedot
-
https://www.kuntarekry.fi/fi/tyopaikat/koulunkaynninohjaajat-ori-01-5-25/ -
Oriveden kaupunki, Kasvatus- ja opetuspalvelut Kokoaikatyö Osa-aikatyö Työpaikka Määräaikainen Työsuhde -
ORI-01-5-25 -
5 -
4.8.2025 -
KVTES:n mukaan -
19.3.2025 09:29 - 25.3.2025 12:00 Opetus- ja kulttuuriala Pirkanmaa Orivesi Koulunkäynninohjaajat Kunta
Kultavuoren koulun rehtori Sohvi Kuorelahti 040-133 9203, sohvi.kuorelahti@orivesi.fi
Orivesi on lähes 9 000 asukkaan vireä ja viihtyisä kaupunki Tampereen seudulla. Orivedellä on hyvät palvelut, monipuoliset mahdollisuudet aktiiviseen vapaa-ajan harrastustoimintaan sekä hyvin toimivat liikenneyhteydet.
Oriveden kaupunki on savuton työpaikka.
Sijainti
Koulutie 20/Ammattikouluntie 3
35300 Orivesi

Oriveden kaupunki
Työavain ORI-01-4-25
Tampereen kaupunki
Työavain TRE-01-1138-21
Oriveden kaupunki, kasvatus- ja opetuspalvelut
Työavain ORI-01-3-25
Oriveden kaupunki, kasvatus- ja opetuspalvelut
Työavain ORI-01-2-25
Oriveden kaupunki
Työavain ORI-01-6-25
Oriveden kaupunki
Työavain ORI-01-5-25