
Liity hyvän piiriin ja tule koulunkäynninohjaajaksi Kangasalle! Haemme koulunkäynninohjaajia määräaikaisiin työsuhteisiin ajalle 7.8.2023-1.6.2024.
Tehtävät sijoittuvat eri kouluille:
- Pikkolan koulussa kaksi kuntouttavan luokan ohjaajaa (30 h/vko ja 35 h/vko). Kuntouttavalla luokalla on erityisen tuen oppilaita 7.-9. luokilta. Ohjaaja tukee oppilaiden oppimisprosesseja ja osallisuutta koulutyöhön. Toinen ohjaajista on henkilökohtainen ohjaaja. Kuntouttavan luokan tiimissä työskentelee erityisluokanopettaja ja kaksi koulunkäynninohjaajaa. Pikkolan koulu on noin 750 oppilaan yläkoulu Kangasalan keskustan läheisyydessä, jossa opetushenkilöstöä on noin 80. Työpaikan suositteluindeksimme henkilöstökyselyssä on 4,3 (1-5), joten meillä pääset hyvinvoivan työyhteisön jäseneksi.
- Liuksialan koulussa yksi kuntouttavan luokan henkilökohtainen ohjaaja (30 h/vko). Kuntouttavat luokat on tarkoitettu oppilaille, joilla on neuropsykiatrisia haasteita tai muita merkittäviä koulunkäynnin vaikeuksia. Oppilaiden opetuksen järjestämisen lähtökohtana on oppilaan yksilöllisten tarpeiden huomioiminen ja opetusjärjestelyjen joustavuus. Liuksialan koulu sijaitsee idyllisessä maalaismaisemassa, kuitenkin lähellä nauhataajamaa. Tarjoamme sinulle mielenkiintoisen työn sekä viihtyisän ja yhteisöllisen työympäristön. Toisen kunnioittava kohtaaminen, monialainen yhteistyö ja avoin, inhimillinen ilmapiiri ovat meille tärkeitä. Tavoitteenamme on, että kouluun olisi jokaisen lapsen niin kuin aikuisenkin mukavaa ja turvallista tulla.
- Huutijärven koulussa yleisopetuksen luokassa yksi henkilökohtainen ohjaaja (35 h/vko) 2. luokalle. Huutijärven koulu on 1.-6. luokkien koulu ja sijaitsee Kangasalan kaupungin keskustasta noin 2,5 km päässä. Koulumme luo edellytykset kasvamiselle ja oppimiselle itsetuntoa kehittävässä, koulutyötä arvostavassa ja turvallisessa oppimisympäristössä.
Ilmoita hakemuksessasi, mitä tehtävää/tehtäviä olet hakemassa. Määräaikaisia tehtäviä tulee mahdollisesti avoimeksi myös muissa kouluissa. Hakemuksia voidaan hyödyntää näitä tehtäviä täytettäessä.
Meillä Kangasalla arvostetaan oman osaamisen ja työyhteisön kehittämistä, joten kaupunki tarjoaa paljon koulutusmahdollisuuksia. Me tuemme ja kannustamme sinua pitämään huolta itsestäsi niin työssä kuin vapaa-ajallakin. Työhyvinvoinnin tukemiseksi meillä on käytössä uintietuus Kangasalan uimahallissa, hyvinvointietuus (Epassi) sekä hyvät ennakoivat työterveyshuoltopalvelut.
Kelpoisuusvaatimuksena kaikkiin työsuhteisiin on koulunkäynnin ja aamu- ja iltapäivätoiminnan ohjauksen ammattitutkinto, koulunkäyntiavustajan ammattitutkinto tai muu tehtävään soveltuva koulutus. Eduksi katsotaan kokemus erityisopetuksen parista, erilaisten oppijoiden kohtaamisesta, joustavuus sekä yhteistyö- ja vuorovaikutustaidot.
Työsuhteet ovat luonteeltaan Kangasalan kaupungin palvelussuhteita.
Palkkaus määräytyy kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen mukaan.
Koulunkäynninohjaajien työsuhteisiin valittujen on ennen tehtävän vastaanottamista esitettävä nähtäväksi rikosrekisterilain 6 §:n 2 momentin mukainen rikosrekisteriote. Työsuhteiden täytössä noudatetaan 4,5 kuukauden koeaikaa.
Tule yhdessä kanssamme tukemaan kangasalalaisten lasten kokonaisvaltaista hyvinvointia, oppimista ja kasvun edellytyksiä!
Lisätietoja
https://www.kangasala.fi/varhaiskasvatus-ja-opetus/perusopetus/koulut/
Tutustu työnantajaan-
Lisätiedot
- https://www.kuntarekry.fi/fi/tyopaikat/koulunkaynninohjaajia-532539-1/
- Kangasalan kaupunki
- Osa-aikatyöTyöpaikkaMääräaikainenTyösuhde
- 532539
- 4
- 7.8.2023-1.6.2024
- KVTESin mukainen
- 17.5.2023 - 30.5.2023 23:59
- Opetus- ja kulttuurialaPirkanmaaKangasalaKoulunkäynninohjaajatKunta
Yhteystietomme
Yhteystiedot
Pikkolan koulun vs. apulaisrehtori Janne Saaranen / puh. 050 4699 716 / janne.saaranen(at)kangasala.fiLiuksialan koulun rehtori Minna-Leena Aalto / p. 040 1336259 / minna-leena.aalto(at)kangasala.fi
Huutijärven koulun rehtori Tuire Amaral / p. 050 373 8645 / tuire.amaral(at)kangasala.fi
Opetuskoordinaattori Marja Mattila, puh. 050 315 2853 / marja.mattila(at)kangasala.fi
Lisätietoja
Työnantaja
Kangasalan kaupunkiKangasala on hyvinvoiva, kasvava ja voimakkaasti kehittyvä lähes 33 000 asukkaan kaupunki kauniissa harju- ja järvimaisemissa hyvien kulkuyhteyksien äärellä Tampereen naapurissa. Olemme palveleva, uudistuvan toimintakulttuurin ja sujuvan arjen kaupunki, joka tarjoaa erinomaiset mahdollisuudet asumiseen, harrastamiseen, yrittämiseen ja työntekoon. #LiityHyvänPiiriin sekä #TyöpäiväKangasalla
Osoite: Kunnantie 1, 36200 Kangasala


