test
Koulunkäynninohjaajien sijaishaku - Kouvolan kaupunki

Haemme sijaisia koulunkäynninohjaajien eripituisiin sijaisuuksiin sekä ala- että yläkouluilla Kouvolan eri alueilla.

Voit ilmoittautua sijaisrekisteriin täyttämällä sähköisen hakemuksen hae työpaikkaa-linkin kautta. Mikäli olet kiinnostunut työstä vain tietyssä yksikössä, merkitse se lisätietoihin. Hakija huolehtii itse hakemuksensa käytettävyytensä päivittämisestä rekisteriin. Tutkinto- ja opintorekisteriotteen tulee liittää sähköiseen hakemukseen pdf-tiedostona. Ajan tasalla olevat yhteys- ja käytettävyystiedot ovat edellytyksenä sijaisuuksien tarjoamiselle.

Mikäli teet jo meille sijaisuuksia järjestelmän ulkopuolella, käythän silti rekisteröitymässä sijaiseksi, jotta tietosi löytyvät järjestelmästä.

Koulunkäynninohjaajalta edellytetään koulunkäyntiavustajan ammattitutkintoa tai muuta tehtävään soveltuvaa ammatillista perustutkintoa. Huomioimme myös opiskelijat. Rikosrekisterilain 6 §:n 2 momentissa tarkoitettu rikosrekisteriote tulee esittää, mikäli sijaisuuksien yhteenlaskettu aika vuoden aikana ylittää kolme kuukautta.

Pidemmät sijaisuudet, määräaikaiset ja toistaiseksi täytettävät virat laitetaan erilliseen hakuun ja niistä ilmoitetaan Kuntarekryn ja TE-palveluiden sivuilla sekä Kouvolan kaupungin internet sivuilla.

Lisätietoja

http://www.kouvola.fi/rekry

Tutustu työnantajaan

Yhteystietomme

Koulujen rehtorit ottavat tarvittaessa yhteyttä hakijoihin.

Lisätietoja

Sivistys, Kasvatus ja opetus

Kouvola on aktiivisten ihmisten luonto- ja urheilukaupunki. Kouvolassa voit elää aktiivista ja laadukasta elämää hyvien palvelujen, harrastusmahdollisuuksien ja moni-ilmeisen luonnon keskellä. Arki sujuu ja asumisen unelmiin löytyy monipuolisesti vaihtoehtoja noin 82 000 asukkaan kaupungissa. Myös liikenneyhteydet pääkaupunkiseudulle ja muualle Suomeen ovat hyvät. Kouvolan kaupunki on savuton työpaikka.

Tervetuloa osaajien joukkoon!


Osoite: Torikatu 10, 45100 Kouvola
Kouvolan kaupunki - Savuton työpaikka

Sinulle suositellut työpaikat