Kempeleen kunnassa on haettavana määräaikainen osa-aikainen koulunkäyntiohjaajan tehtävä ajalle 4.8.2025-30.5.2026. Sijoituspaikka työsuhteen alkaessa on Kirkonkylän koulu, Niemelänniityn lastensuojelun erityisyksikön luokka.
Kirkonkylän koulussa toimivat vuosiluokat 1.-9. Toimimme uudessa ja upeassa Kirkonkylätalossa, jossa meillä ovat käytössä uudet ja modernit oppimisympäristöt. Kirkonkylän koulun toiminta-ajatuksena on Yhdessä parempi, joka ohjaa koulumme toimintaa. Työskentelemme tiimeissä jaetun opettajuuden sekä jaetun johtajuuden periaatteiden mukaisesti. Niemelänniityn erityisluokka sijaitsee Humanan vaativan lastensuojeluyksilön tiloissa muutaman kilometrin päässä pääkoululta. Tehtävän kelpoisuusehtona on koulunkäynnin ja aamu- ja iltapäivätoiminnan ohjaajan tutkinto tai muu tehtävään soveltuva ammatillinen koulutus.
Toivomme hakijalta hyvää ryhmänhallinnan taitoa, kokemusta erilaisissa opetusjärjestelyissä toimimisesta, hyviä yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja, yhteisöllistä työotetta sekä valmiutta toimia yhdysluokassa erityisluokanopettajan työparina vaativaa erityistä tukea tarvitsevien oppilaiden tukena. Lisäksi arvostamme kokemusta lastensuojeluyksikön kanssa toimimisesta. Työaika on 30h/vko.
Tehtävässä noudatetaan 4 kk koeaikaa. Valitun on ennen tehtävän vastaanottamista esitettävä lain 504/2002 mukainen rikosrekisteriote.
Hakemus jätetään sähköisesti osoitteessa www.kempele.fi/tyopaikat. Hakuaika päättyy 30.7.2025 klo 15.00.
http://www.kempele.fi/tyopaikat
https://www.kempele.fi/varhaiskasvatus-ja-opetus/perusopetus/kirkonkylan-koulu.html
Kempeleen kunnassa on haettavana määräaikainen osa-aikainen koulunkäyntiohjaajan tehtävä ajalle 4.8.2025-30.5.2026. Sijoituspaikka työsuhteen alkaessa on Kirkonkylän koulu, Niemelänniityn lastensuojelun erityisyksikön luokka.
Kirkonkylän koulussa toimivat vuosiluokat 1.-9.
Toivomme hakijalta hyvää ryhmänhallinnan taitoa, kokemusta erilaisissa opetusjärjestelyissä toimimisesta, hyviä yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja, yhteisöllistä työotetta sekä valmiutta toimia yhdysluokassa erityisluokanopettajan työparina vaativaa erityistä tukea tarvitsevien oppilaiden tukena. Lisäksi arvostamme kokemusta lastensuojeluyksikön kanssa toimimisesta. Työaika on 30h/vko.
Tehtävässä noudatetaan 4 kk koeaikaa. Valitun on ennen tehtävän vastaanottamista esitettävä lain 504/2002 mukainen rikosrekisteriote.
Hakemus jätetään sähköisesti osoitteessa www.kempele.fi/tyopaikat. Hakuaika päättyy 30.7.2025 klo 15.00.
http://www.kempele.fi/tyopaikat
https://www.kempele.fi/varhaiskasvatus-ja-opetus/perusopetus/kirkonkylan-koulu.html
apulaisrehtori Katriina Kontiokari p. 050 3163 776, rehtori Sami Paavola p. 050 3169 682
Kempele kuuluu eturivin kasvu- ja elinvoimakuntien joukkoon Suomessa. Olemme reilun 19 500 asukkaan nuorekas ja ketterä kunta, jossa kaupunki ja maaseutu kohtaavat ihastuttavalla tavalla. Kempele sijaitsee hyvien kulkuyhteyksien varrella 10 minuutin ajomatkan päässä Oulusta.
Annamme asukkaillemme turvallisen ympäristön elää arkea ja toteuttaa unelmia. Uskomme kumppanuuteen, yhdessä tekemisen voimaan ja positiiviseen ilmapiiriin. Toimimme rohkeasti ja luomme uutta. Toimintaamme kannattelevat keskinäinen luottamus, halu ja kyky tehdä yhteistyötä sekä usko tulevaisuuteen.
Hyvä kasvaa Kempeleessä!
Sijainti
Koulutie 6
90440 Kempele
Kempeleen kunta
Kempeleen kunta
Koulutuskuntayhtymä OSAO
Kuntarekrystä löytyy tuhansia avoimia työpaikkoja kaikkialta Suomesta.
Työnhakijoille tarjoamme työvälineet työpaikkojen, sijaisuuksien ja keikkatöiden hakemiseen sekä tietoa työskentelystä kuntaorganisaatioissa ja hyvinvointialueilla.
Työnantajille - kunnille, kaupungeille, hyvinvointialueille, kuntayhtymille ja kuntien omistamille yrityksille - tarjoamme rekrytoinnin ohjelmisto- ja asiantuntijapalveluja, jotka sopivat ulkoiseen ja sisäiseen rekrytointiin sekä sijaisuuksien hallintaan.
Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseen. Käyttämällä palvelua hyväksyt evästeiden käytön. Katso palvelun tietosuojaseloste, tietosuojalauseke, tietoa-sivustosta -osio sekä saavutettavuusseloste.
Palautetta sivustosta voit lähettää osoitteeseen: tuki@kuntarekry.fi tai lomakkeella.
Käyttämäsi selain ei ole enää tuettu. Sivusto saattaa toimia käyttämälläsi selaimella kummallisesti. Voit halutessasi jatkaa käyttöä tai kokeilla toista selainta.