Skip to main content
test

Hakuaikaa jatkettu

Parkanon kaupunki julistaa uudelleen haettavaksi

KOULUNUORISOTYÖNTEKIJÄN

määräaikaisen toimen ajalle 21.8.2023 -31.12.2023

Parkanon kaupunki on saanut Aluehallintoviraston rahoituksen NUOKKA - nuorisotyöntekijä Kaarnassa -hankkeeseen. Koulunuorisotyöntekijä on matalalla kynnyksellä läsnä ja tukena koulu- ja kulttuurikampus Kaarnan nuorten kouluarjessa. Nuoret ovat 6.-9.-luokkalaista (noin 260 oppilasta) sekä lukiolaista (noin 100 opiskelijaa).

Koulunuorisotyöntekijä kohtaa nuoria koulupäivän aikana, osallistuu erilaisiin ryhmäytyksiin, välituntitoimintaan sekä toimii ammattilaisena nuorten, koulun aikuisten, vanhempien sekä nuorten parissa toimivien kanssa. Tunne- ja kaveritaitojen sekä nuorten itsetunnon kehittäminen on tärkeä osa koulunuorisotyöntekijän työtä, tällä edistetään sosiaalista vahvistamista, yhteisöllisyyttä sekä tasavertaisuutta. Koronan ja muiden kriisien seuraukset huomioidaan päivittäisessä työssä tukemalla nuoria keskusteluilla ja tarvittaessa ohjaamalla tuen piiriin. Ukrainalaiset maahanmuuttajat huomioidaan nuorisotyöntekijän toimesta tukemalla heidän integroitumistaan.

Työ sisältää erilaisten nuorten kohtaamista, ohjaamista, toiminnan suunnittelua ja toteutusta osallistavalla otteella yhdessä nuorten kanssa, lisäksi työssä on paljon moniammatillista yhteistyötä eri sidosryhmien kanssa. Sosiaalinen media on nuorille tärkeä toimintaympäristö, tässäkin työssä vaaditaan taitoa toimia ketterästi sosiaalisessa mediassa ja erilaisissa digiympäristöissä.

Hakijalta edellytetään itsenäistä työskentelyotetta, aloitteellisuutta ja kykyä kohdata ja ohjata kaikenlaisia nuoria. Koulunuorisotyötä tehdään yhdessä koulun henkilökunnan sekä muiden nuorisotyötä tekevien tahojen kanssa, joka edellyttää hyviä vuorovaikutustaitoja, koulu- ja palvelujärjestelmien tuntemusta sekä moniammatillisen tiimi- ja verkostotyön osaamista. Työssä tarvitaan myös aktiivista, innovatiivista ja kasvatuksellista työotetta sekä joustavuutta tehdä tarvittaessa ilta- ja viikonlopputyötä. Tehtävän on mahdollisuus jatkua myös ilmoitetun määräajan jälkeen.

Tehtävän kelpoisuusvaatimuksena on soveltuva nuoriso- tai kasvatusalan koulutus. Aikaisempi työkokemus nuorten parissa katsotaan hakijalle eduksi.

Tehtävään valitun on ennen valinnan vahvistamista esitettävä lain nro 504/2002 mukainen rikosrekisteriote. Noudatamme tässä työsuhteessa kahden (2) kuukauden koeaikaa. Palkkaus ja palvelussuhteen ehdot määräytyvät KVTES:en mukaan. Työ alkaa sopimuksen mukaan. Alkuperäiset opinto- ja työtodistukset esitetään mahdollisen haastattelun yhteydessä.

Tehtävä on uudelleen haettavana. Aiemmin toimitetut hakemukset huomioidaan ilman erillistä hakua.

Lisätietoja

http://www.parkano.fi

Tutustu työnantajaan

Yhteystietomme

Vapaa-aikatoimen ohjaaja Elisa Vahosalmi, puh. 044 7865 516, elisa.vahosalmi@parkano.fi

Lisätietoja

Parkanon kaupunki, Sivistyspalvelut

Parkano on n. 6 200 asukkaan vireä kaupunki Pirkanmaalla, Satakunnan ja Etelä-Pohjanmaan kulmauksessa, hyvien liikenneyhteyksien varrella.


Osoite: Satakunnankatu 36, 39700 Parkano
Parkanon kaupunki - Savuton työpaikka

Sinulle suositellut työpaikat