Siirry pääsisältöön
Koulunuorisotyöntekijä - Nakkilan kunta

Nakkilan kunnan hyvinvointipalvelut hakee koulunuorisotyöntekijää määräaikaiseen toimeen ajalle 1.9 2024-31.8 2026.

Olemme saaneet rahoitusta koulunuorisotyön käynnistämishankkeeseen. Haettava tehtävä on uusi, joten tehtävässä on mahdollisuus päästä kehittämään uutta toimintaa. Kehittämistyön lisäksi tehtävään kuuluu suunnittelu- ja toteuttamistyötä sekä arviointi- ja seurantatyötä.

Tehtävä kohdistuu alakoulun 5-6lk, yläkoulun ja lukion oppilaisiin. Koulunuorisotyöntekijän tehtävänä on oppilaiden hyvinvoinnin ja kasvun tukeminen sekä yhteisöllisyyden ja osallisuuden vahvistaminen eri nuorisotyön menetelmin. Koulunuorisotyöntekijä työskentelee osana koulun kasvattajayhteisöä ja on lähtökohtaisesti päivisin läsnä koulujen arjessa. Koulunuorisotyöntekijä työskentelee myös nuorten vapaa-ajalla osallistuen hyvinvointipalveluiden järjestämiin tapahtumiin sekä toimii ohjaajana nuorisotilalla.

Arvostamme itsenäistä työotetta, organisointitaitoja, vastuullisuutta, hyviä sosiaalisia taitoja sekä kykyä työskennellä moniammatillisessa verkostossa. Edellytämme hakijalta soveltuvaa ammatillista perustutkintoa (nuoriso- tai sosiaali-ja terveysala) tai soveltuvaa korkeakoulututkinto (yhteisöpedagogi tai sosionomi). Lisäksi edellytämme aikaisempaa kokemusta nuorisotyöstä ja kokemus koulunuorisotyöstä katsotaan eduksi.

Palkkaus ja palvelussuhteen ehdot määräytyvät KVTES:n mukaan. Työaika on yleistyöajan mukaisesti 38,25h/viikko.
Tehtävään valittavan henkilön on esitettävä nähtäväksi lasten ja nuorten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämiseksi tarvittava ote rikosrekisteristä (504/2002).

Hakemus ansioluetteloineen tulee tehdä sähköisellä lomakkeella osoitteessa www.kuntarekry.fi viimeistään 2.8 2024 klo 16:00 mennessä. Haastattelut pidetään to 8.8 2024.

Mahdolliset tiedustelut tehtävästä puhelimitse 29.-30.7 klo. 13-15 aikana Sini Koivula p. 044 7475 984.

Yhteystietomme

Sini Koivula
p. 044 7475 984

Tietoa organisaatiosta

Nakkila on reilun 5000 asukkaan yhteisöllinen kunta Satakunnassa. Nakkilan kunta haluaa olla kuntatyönantaja, joka on tunnettu hyvästä työnantajakuvasta ja yhtenäisestä henkilöstöpolitiikasta. Nakkilan kunta tukee työntekijöidensä hyvinvointia muun muassa erilaisilla työhyvinvointia tukevilla henkilöstöeduilla. Nakkilan kunta on savuton työpaikka.

Sijainti
Porintie 11
29250 Nakkila

Tutustu työnantajaan
Muut tiedot

Muut tehtävään liittyvät tiedot

  • Etätyö: Ei etätyömahdollisuutta
  • Hae työpaikkaa
    Sinulle suositellut työpaikat
    Pikalinkit
    Suosituimmat maakunnat Näytä kaikki
    Suosituimmat kunnat Näytä kaikki
    Suosituimmat ammattialat Näytä kaikki
    Suosituimmat tehtäväalueet Näytä kaikki
    Sivun tiedot
    Kuntarekry Kuntarekry-logo

    Kuntarekrystä löytyy tuhansia avoimia työpaikkoja kaikkialta Suomesta.

    Työnhakijoille tarjoamme työvälineet työpaikkojen, sijaisuuksien ja keikkatöiden hakemiseen sekä tietoa työskentelystä kuntaorganisaatioissa ja hyvinvointialueilla.

    Työnantajille - kunnille, kaupungeille, hyvinvointialueille, kuntayhtymille ja kuntien omistamille yrityksille - tarjoamme rekrytoinnin ohjelmisto- ja asiantuntijapalveluja, jotka sopivat ulkoiseen ja sisäiseen rekrytointiin sekä sijaisuuksien hallintaan.

    Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseen. Käyttämällä palvelua hyväksyt evästeiden käytön. Katso palvelun tietosuojaseloste, tietosuojalauseke sekä saavutettavuusseloste.

    Palautetta sivustosta voit lähettää osoitteeseen: tuki@kuntarekry.fi tai lomakkeella.

    Eväste-asetukset

    Löydät meidät myös täältä:
    Grade Solutions Oy Grade Solutions Oy -logo

    Kuntarekry-palvelun tuottaa Grade Solutions Oy.