test
Koulupsykologi (4+1) - Porin kaupunki

Neljä uutta koulupsykologia ja yksi sijainen haussa Poriin!

Porissa on noin 8500 esi- ja perusopetusikäistä oppilasta. Pori vahvistaa koulupsykologiresurssia rekrytoimalla neljä psykologia vakituiseen työsuhteeseen. Lisäksi on tarjolla koulupsykologin sijaisuus 31.7.2022 saakka. Perusopetuksen koulupsykologiresurssi on vahvistamisen myötä 11 koulupsykologia.

Koulupsykologina toimit omalla koulualueellasi. Koulupsykologin työ on itsenäistä asiantuntijatyötä ja pystyt itse vaikuttamaan työnkuvaasi. Saat kollegoilta säännöllisesti tukea ja olemme kehittäneet mallia uusien työntekijöiden perehdytykseen ja mentorointiin. Psykologeille on järjestetty säännöllinen ryhmätyönohjaus ja koulutuksiin osallistumista tuetaan. Työtä on myös mahdollista tehdä osin etänä.
Koulupsykologina työskentelet paljon yksilötyössä, mutta oppilaiden asioita hoidetaan verkostoissa vanhempien, koulun muun henkilökunnan ja yhteistyökumppaneiden kanssa. Kohtaat päivittäin ison joukon ihmisiä, joten koulupsykologin työssä arvostamme hyviä vuorovaikutus- ja tiimityötaitoja. Eduksi luetaan työskentely opiskeluhuollossa tai muuten lasten ja nuorten kanssa.

Kelpoisuusvaatimuksena on laillistetun psykologin pätevyys sekä soveltuvuus työhön.

Sijaisuutta täytettäessä huomioidaan myös loppuvaiheen psykologian opiskelijat, joilla on harjoittelu suoritettu. Tehtäväkohtainen palkka on 3.706,91 € muut työsuhteen ehdot määräytyvät KVTES:n mukaan.

Työ alkaa sopimuksen mukaan.

Täytä sähköinen hakemus, josta muodostuu CV. Skannaa tutkintotodistuksesi sähköisen hakemuksen liitteeksi tai esitä alkuperäiset opinto- ja työtodistuksesi mahdolliseen haastatteluun kutsuttaessa. Jos mahdollisuutta sähköisen hakemuksen tekemiseen ei ole, voit lähettää paperisen hakemuksen edellä mainittuun osoitteeseen. Itse tehtyä CV:tä tai työtodistuksia ei tarvitse liittää.

Sähköiseen hakuun liittyviä ohjeita: p. 044 701 9989 ja p. 044 701 3421.

Valitun on esitettävä nähtäväksi rikosrekisterilain 6 §:n 2 mom. tarkoitettu rikosrekisteriote 30 päivän kuluessa valintapäätöksen tiedoksi saamisesta.

https://www.pori.fi/uutinen/2021-06-21_upeaa-olla-yksi-niista-harvoista-jotka-pysahtyvat

Lisätietoja

https://www.pori.fi/kasvatus-ja-koulutus/perusopetus/oppimisen-ja-koulunkaynnin-tuki/opiskeluhuolto/koulupsykologi

Tutustu työnantajaan

Yhteystietomme

Koulupsykologi Tiina Mykrä p. 044 701 5984
Kasvun ja oppimisen tuen esimies Tero Grönmark p. 044 701 5226

Lisätietoja

Porin kaupunki, Sivistystoimiala, Opetusyksikkö, Perusopetus, Kasvun ja oppimisen tuen perusyksikkö

Porin ytimessä on sitkeä yrittäminen ja oma tapa tehdä – alalla kuin alalla. Täällä tehdään itse, luodaan tyhjästä ja noustaan tuhkasta. Elämään, ympäristöön ja tekemiseen suhtaudutaan intohimoisesti. Kulmia ei koskaan hiota liian pyöreiksi ja vastakohdille löytyy tilaa. Tervetuloa siis tähän noin 6000 työntekijän joukkoon. Tulitpa sitten hoitajan hommaan tai piirtelemään kaavoja, meitä kaikkia yhdistää asukas- ja asiakaslähtöisyys. Porin kaupunki on savuton työpaikka.


Osoite: 28100 Pori

Sinulle suositellut työpaikat