"Työpaikan valinta tuppaa vaikuttamaan aika moneen muuhunkin asiaan kuin itse työhön. Muidenkin kuin tekijän osalta. Siksi niitä rekrymainoksissa perinteisesti viliseviä näköalapaikkoja, monipuolisia mahdollisuuksia ja tukea antavia yhteisöjä on hyvä olla tarjolla myös työajan ulkopuolella. Meistä tuntuu, että meiltä sellaisia hyvinkin voisit löytää. Avaa mielesi sekä sydämesi ja tutkiskele itse!"
HAEMME 1.6.2025 MENNESSÄ VÄHINTÄÄN VUODEN KESTÄVIIN MÄÄRÄAIKAISIIN TEHTÄVIIN
Useita koulupsykologejaJoensuun, Kontiolahden, Outokummun, Polvijärven tai Heinäveden perusasteen kouluille ja lukioihin sopimuksen mukaan alkaen
TehtävänkuvausTehtävissä on oppilas- ja opiskelijahuoltolain (1287 / 2013) mukaiset yhteisölliset ja yksilökohtaiset tehtävät. Kriisityötä tehdään tarvittaessa koulujen kriisisuunnitelmien ohjatessa toimintaa. Työ opiskelijahuoltopalveluissa on itsenäistä, mutta yksin työtä ei tarvitse tehdä. Tämän mahdollistaa perhekeskusverkostomainen tapa tehdä työtä, jossa huomioidaan asiakas ja perhe moniammatillisesti ja yhdessä toimien. Läheisin työympäristö löytyy kouluilta, jossa kaikilla kouluilla on koulukuraattori ja -terveydenhoitajan palvelut sekä useissa myös muita opiskeluhuollon toimijoita (hyvinvointiohjaajia, kasvatusohjaajia) ja isosta opiskelijahuolto palvelujen tiimistä, jossa on n. 65 opiskelijahuollon toimijaa, joista 26 on koulupsykologeja. Koululääkärin palvelut ovat tavoitettavissa kouluterveydenhoitajan kautta ja ne toimivat osaltaan linkkinä koko perusterveydenhuoltoon ja erikoissairaanhoitoon. Koulupsykologin kognitiivisia tutkimuksia tehdään niin omana toimintana kuin ostopalveluna, jolloin ne eivät jonoudu psykologikohtaisesti.
Työaika 37,75 eur / vko
Työyhteisön esittelyTyösi tueksi tarjotaan säännölliset tiimitapaamiset, hyvä perehdytys tehtävään sekä kokeneempien kollegojen tuki sekä konsultoivan psykologin että keskitetyn tutkimusjonon palvelut alueella. Lisäksi työssä on mahdollisuus pienryhmässä neuropsykologin konsultaatioon ja erilliseen ryhmätyönohjaukseen kuukausittain. Tarvittaessa yksilökohtaisempi ja säännöllisempi ohjaus ja mentorointi kokeneemman psykologikollegan kautta on mahdollista.
Työtilat kouluilla pyritään saamaan viihtyisiksi sekä työtä tukevaksi ja sisustukseen voi itse vaikuttaa. Työtehtävät sijoittuvat tällä hetkellä Joensuun, Kontiolahden, Outokummun, Polvijärven ja Heinäveden keskustan isoille ylä- ja yhteiskouluille ja lukioon (Joensuussa Tulliportin normaalikoulu ja lukio, Kontiolahdella lukio ja pienempiä alakouluja, Lyseon peruskoulu, Pielisjoen koulu ja Joensuun Steinerkoulu, Outokummussa Kummun koulu ja Outokummun lukio, Polvijärvellä Polvijärven koulu ja lukio, Heinävedellä Otto Kotilaisen koulu ja Heinäveden yläkoulu ja lukio) sekä Joensuussa myös pienemmille alakouluille (Noljakan ja Marjalan koulut ja Hammaslahden koulu). Työnkuvan suhteen on mahdollista esittää toiveita esimerkiksi etätyöhön, konsultatiiviseen työhön ja tutkimuspainotteiseen työhön liittyen, mutta liityntä jonkun koulun koulupsykologiksi tulee olla. Kerro meille kuitenkin toiveistasi, niin pyritään löytämään molempia hyödyttävä ratkaisu!
Työpaikan sijainti: Joensuun Lyseon peruskoulu
KelpoisuusehdotKelpoisuusvaatimuksena on terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun lain (559/1994) 5 §:n mukainen laillistus tai lupa toimia psykologin tehtävissä. Aikaisempi kokemus koulupsykologin työstä katsotaan eduksi, mutta se ei ole välttämätön. Enemmänkin odotetaan innostusta ja halua tehdä työtä lasten ja nuorten sekä nuorten aikuisten kanssa koulu- ja oppilaitosympäristössä.
Palkkaus ja edutTehtäväkohtainen palkka on: 4152,25 euroa / kk.
Muut palvelussuhteen ehdot määräytyvät sosiaali- ja terveydenhuollon työ- ja virkaehtosopimuksen (SOTE-sopimus) mukaisesti. Siun sotessa on käytössä koulupsykologien sitouttamislisä, joka on vähintään 544 eur / 6 kk ja vaihtoehtoisesti Kontiolahdella, Outokummussa, Polvijärvellä ja Heinävedellä on käytössä rekrytointilisä Siun soten ulkopuolisille hakijoille, joka on 424 eur / kk 24 kk ajan.
Siunsotelaisille on tarjolla erilaisia työsuhde-etuja, kuten
Tehtävään valitun on ennen tehtävän vastaanottamista esitettävä rikosrekisteriote (Laki lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämiseksi 504/2002). Tehtävässä on koeaika 6 kuukautta.
Lisätietoja tehtävistä antavat vastaava psykologi Tiina Ihalainen p. 013 330 5950 (tiina.ihalainen@siunsote.fi) ja palvelupäällikkö Sonja Hartikainen p. 013 330 5109 (sonja.hartikainen@siunsote.fi)
Tehtävään haetaan sähköisesti.
Joensuussa 31.3.2025
Pohjois-Karjalan hyvinvointialue
Pohjois-Karjalan hyvinvointialue on aloittanut toimintansa 1.1.2023. Siun sotessa sosiaali-, terveys- ja pelastustoimen ja ympäristöterveydenhuollon palvelut on integroitu jo vuodesta 2017 lähtien. Yhdessä tehden varmistamme vaikuttavimmat palvelut.
"Työpaikan valinta tuppaa vaikuttamaan aika moneen muuhunkin asiaan kuin itse työhön. Muidenkin kuin tekijän osalta. Siksi niitä rekrymainoksissa perinteisesti viliseviä näköalapaikkoja, monipuolisia mahdollisuuksia ja tukea antavia yhteisöjä on hyvä olla tarjolla myös työajan ulkopuolella.

vastaava psykologi Tiina Ihalainen p. 013 330 5950 (tiina.ihalainen@siunsote.fi) ja palvelupäällikkö Sonja Hartikainen p. 013 330 5109 (sonja.hartikainen@siunsote.fi)
TERVETULOA SIUN SOTEN AMMATTILAISTEN JOUKKOON
Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä järjestää julkiset sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut 14 kunnan alueella. Lisäksi kuntayhtymä järjestää ympäristöterveydenhuollon ja pelastustoimen palvelut Pohjois-Karjalassa. Alueella asuu noin 170 000 asukasta ja Siun sotessa on yhteensä noin 7800 työntekijää.
Tarjoamme Sinulle mielenkiintoisen työn suuressa ja kehittyvässä organisaatiossa!
Sijainti
Heinävesi, Joensuu, Kontiolahti, Outokumpu, Polvijärvi
Siun sote
Siun sote
Riveria
Joensuun kaupunki
Siun sote
Joensuun kaupunki
Siun sote
Kuntarekrystä löytyy tuhansia avoimia työpaikkoja kaikkialta Suomesta.
Työnhakijoille tarjoamme työvälineet työpaikkojen, sijaisuuksien ja keikkatöiden hakemiseen sekä tietoa työskentelystä kuntaorganisaatioissa ja hyvinvointialueilla.
Työnantajille - kunnille, kaupungeille, hyvinvointialueille, kuntayhtymille ja kuntien omistamille yrityksille - tarjoamme rekrytoinnin ohjelmisto- ja asiantuntijapalveluja, jotka sopivat ulkoiseen ja sisäiseen rekrytointiin sekä sijaisuuksien hallintaan.
Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseen. Käyttämällä palvelua hyväksyt evästeiden käytön. Katso palvelun tietosuojaseloste, tietosuojalauseke, tietoa-sivustosta -osio sekä saavutettavuusseloste.
Palautetta sivustosta voit lähettää osoitteeseen: tuki@kuntarekry.fi tai lomakkeella.
Käyttämäsi selain ei ole enää tuettu. Sivusto saattaa toimia käyttämälläsi selaimella kummallisesti. Voit halutessasi jatkaa käyttöä tai kokeilla toista selainta.