Koulupsykologi - Jyväskylän kaupunki

Jyväskylän kaupungin oppilas- ja opiskeluhuolto on noin 50 hengen moniammatillinen työyhteisö, jossa työskentelee koulupsykologeja, kuraattoreita, vastaavia kuraattoreita sekä psykiatrisia sairaanhoitajia. Monipuolinen asiakaskuntamme ja monialainen yhteistyöverkostomme tuo työhön monipuolisuutta. Kollegiaalista tukea on helposti saatavilla, lisäksi saat esimieheltä täyden tuen työllesi sekä oman osaamisesi kehittämiselle työn ohessa.
Nyt haemme oppilashuoltoon

KOULUPSYKOLOGIA

määräaikaiseen työsuhteeseen 31.5.2021 saakka. Tehtävä sijoittuu esi- ja perusopetukseen Vaajakosken yhtenäiskouluun sekä Halssilan kouluun.

Koulupsykologina osallistut sekä yhteisölliseen että yksilökohtaiseen opiskeluhuoltoon. Tehtäviisi kuuluu oppilaan yksilökohtainen tuki ja ohjaus liittyen oppimiseen ja hyvinvointiin, oppimisvaikeuksien kartoitus ja osallistuminen monialaisen asiantuntijaryhmän työskentelyyn.

Kelpoisuusvaatimuksena on laillistetun psykologin pätevyys. Työssä menestyminen edellyttää psykologin ammattiosaamisen lisäksi hyviä yhteistyötaitoja ja kehittävää työskentelyotetta. Eduksi katsotaan voimassa olevan oppilas- ja opiskelijahuoltolain aikainen kokemus koulupsykologin työstä.

Palvelussuhteen ehdot määräytyvät Kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen mukaisesti (KVTES).

Tehtävä alkaa mahdollisimman pian. Tehtävässä on koeaika.

Tehtävään valitun on ennen tehtävän vastaanottamista esitettävä nähtäväksi lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) tarkoittama rikosrekisteriote, joka ei saa olla 6 kk vanhempi.

Tehtävä täytetään heti sopivan hakijan löydyttyä, joten jätäthän hakemuksesi pikaisesti!

Jyväskylän kaupunki on savuton työpaikka.

Lisätietoja

http://www.jyvaskyla.fi

Tutustu työnantajaan

Palvelupäällikkö Seppo Huhtiniemi, puh. 014 266 1803 tai seppo.huhtiniemi@jyvaskyla.fi

Oppilas- ja opiskeluhuolto
Osoite: 40100 Jyväskylä

Jyväskylän kaupungissa on avoin ja keskusteleva työkulttuuri. Meitä on noin 7000 työntekijää. Peruspilareitamme ovat yhteistyökyky ja rohkeus sekä sivistys ja suvaitsevaisuus. Haluamme olla jatkuvassa liikkeessä, jalat vahvasti maassa ja katse rohkeasti maailmalla. Jyväskylä on älyn ja sydämen sivistyksen keskus. Toimimme tavoitteellisesti ja tartumme asioihin - hyväntuulisesti ja innostavasti.

Jyväskylän kaupunki - Savuton työpaikka