
Kotkan opetustoimessa on haettavana koulusihteerin toimi täytettäväksi toistaiseksi 2.10.2023 lukien.
Työsuhteen alussa tehtävä sijoittuu Kotkan lyseoon.
Koulusihteerin tehtävänkuvaan kuuluu toimistosihteerin tehtäviä monipuolisesti viranhaltijapäätösten valmistelusta taloushallinnon tehtäviin ja oppilashallinto-ohjelman tietojen ylläpidosta henkilöstöhallinnon tehtäviin. Työhön sisältyy myös asiakaspalvelutehtäviä, sillä henkilöstön ja huoltajien asiointi koulusihteerin kanssa on osa päivittäistä työtä.
Tarjoamme monipuolisen ja innostavan työn ja työyhteisön kauniissa peruskorjatuissa kiinteistöissä Kotkansaaressa, kaupungin keskustassa. Lähimmät työtoverisi ovat rehtorit ja opinto-ohjaajat. Aikuislukion koulusihteeri työskentelee samassa kiinteistössä ja osa työtehtävistä on yhteisiä.
Haemme työstään innostuvaa ja aikaansaavaa henkilöä, jolla on hyvät tietotekniset taidot sekä ennakkoluuloton ote uuden oppimiseen. Työ edellyttää tarkkuutta sekä kykyä ja halua itsenäiseen työskentelyyn. Työn menestyksekäs hoitaminen edellyttää myös hyviä yhteistyötaitoja sekä halua kehittää omaa työtä.
Koulusihteerin tehtävässä edellytetään soveltuvaa keskiasteen tutkintoa sekä työkokemusta toimistotyöstä. Kokemus kunta-alalta ja erityisesti opetustoimesta voidaan katsoa eduksi. Kelpoisuuden osoittavat todistukset tarkastetaan mahdollisessa haastattelutilanteessa.
Valitun on ennen valinnan vahvistamista toimitettava hyväksyttävä selvitys terveydentilastaan. Työsuhteessa noudatetaan kuuden (6) kuukauden koeaikaa. Tehtäväkohtainen palkka on 2 290,76 €/kk ja viikoittainen työaika 36 h 15 min.
Tehtävää haetaan ensisijaisesti kirjautumalla rekrytointijärjestelmään. Apua hakemuksen jättämiseen saat numerosta 040 352 4737 (ma-pe klo 7-14). Paperihakemus ja CV on mahdollista lähettää osoitteeseen Kotkan kaupunki, Kirjaamo, PL 205, 48101 KOTKA. Haastattelut voidaan aloittaa hakuaikana.
Lisätietoja
http://www.linkedin.com/company/kotkan-kaupunki/
http://www.facebook.com/kotkankaupunki
-
Lisätiedot
- https://www.kuntarekry.fi/fi/tyopaikat/koulusihteeri-552176/
- Kotkan kaupunki, Hyvinvointipalvelut, Opetustoimen vastuualue
- KokoaikatyöTyöpaikkaVakinainenTyösuhde
- 552176
- 2.10.2023
- 2 290,76 €/kk
- 7.9.2023 - 21.9.2023 15:00
- Hallinto- ja toimistotyöToimistotyöKymenlaaksoKotkaKunta
Yhteystietomme
Yhteystiedot
Lisätietoja antavat Kotkan lyseon rehtori Mette Godenhjelm, puh. 050 413 5567 ja tukipalveluiden suunnittelija Anne Suolanen, puh. 040 707 6981. Sähköpostit ovat muotoa etunimi.sukunimi@kotka.fi.Lisätietoja
Työnantaja
Kotkan kaupunki, Hyvinvointipalvelut, Opetustoimen vastuualueKotkan kaupungin yleissivistävään koulutukseen kuuluu 16 peruskoulua, kaksi lukiota ja aikuislukio. Opetustoimen tavoitteena on kehittää oppivaa, osaavaa, sivistynyttä ja hyvinvoivaa Kotkaa. Kaupunkimme on aktiivisesti mukana myös valtakunnallisessa kehittämistyössä.
Kotka on eloisa kaupunki meren äärellä, vain reilun tunnin matkan päästä pääkaupunkiseudulta. Kotkan kaupunki pitää reilusti huolta työntekijöistään ja tarjoaa jatkuvasti koulutusta ja monipuolista virkistys- ja työhyvinvointitoimintaa. Kotkassa on komea merellinen asuinympäristö, jonka palkitut puistot tarjoavat paljon harrastusmahdollisuuksia. Kotkassa asut aina lähellä palveluita ja Suomenlahden tai Kymijoen rantaa, kohtuuhinnalla. Kotkan kaupunki on savuton työntantaja.
Kotkalaiset ovat ystävällisiä ja lähestyttäviä - ja ylpeitä rakkaasta kotikaupungistaan. Liity rohkeasti joukkoomme! Katso lisätietoja www.kotka.fi.
Osoite: Kotka, 48100 Kotka

