
Pohjois-Pohjanmaalla on tarjolla viransijaisuus, jossa pääset tekemään maalaispraktiikkaa hyvässä porukassa erinomaisin eduin!
Tehtävään voidaan ottaa Suomessa laillistettu eläinlääkäri tai eläinlääketieteen kandidaatti.
Kestilä sijaitsee Siikalatvalla, johon kuuluvat myös Pulkkilan, Piippolan ja Rantsilan kylät. Päiväpraktiikkaan kuuluu lisäksi Pyhännän kunta.
Kestilässä on eläinlääkäreiden yhteisvastaanotto, jossa yleensä työskentelee kaksi praktikkoeläinlääkäriä yhtä aikaa, joten yksin ei tarvitse olla. Työ on mukavaa perinteistä sekapraktiikkaa! Alueella on todella runsaasti nautatiloja ja jonkin verran hevosia sekä muita kotiharraste-eläimiä. Pieneläimet hoidetaan yhteisvastaanotolla, jossa on hyvä perusvarustus.
Työkaverit ja päivystys:
Kestilässä työskentelee neljä vakituista praktikkoeläinlääkäriä. Ympäristöpalvelut Helmessä on kaksi erillistä valvontaeläinlääkäriä, jotka hoitavat pääasiassa virkatyöt.
Työssäsi saat kollegoiden täyden tuen ja avun! Työt voidaan jakaa sujuvasti ja toiveesi sekä kiinnostuksenkohteesi otetaan huomioon.
Päivystysalueeseen kuuluvat Siikalatva, Pyhäntä, Vaala ja Utajärvi. Päivystykset normaalimiehityksellä ovat 1/4 ja päivystyksistä sovitaan joustavasti. Päivystyskorvaukset ovat lääkärisopimuksen mukaiset (arki 5,84 e/h ja viikonloput 9,98 e/h) ja ylimääräisistä päivystyksistä maksetaan tuplakorvaukset (arki 11,68 e/h, vklo 19,96 e/h).
Edut:
Päivystysvapaita ansaitset 1 per 2 arki-iltaa ja viikonloppupäivystyksestä saat 2 päivystysvapaata. Päivystysvapaalta maksetaan paikallisen sopimuksen mukaisesti hygieenikon palkkaa, joka on normaalipalkkaasi korkeampi.
Työnantaja järjestää sijaisuuden ajaksi erillisen ilmaisen asunnon. Myös vastaanotolla on mahdollista yöpyä.
Joulukuussa 2023 käyttöön tulee kunnan yhteinen praktiikkaohjelma (KliniQ).
Välineiden ja lääkkeiden lainaamisesta voit sopia vakituisten kanssa. Oma auto on välttämätön töiden sujumiseksi.
Töitä on kokoaikaiselle praktikolle! Voimme järjestää sinulle myös osa-aikaisen työsopimuksen toiveesi mukaisesti joten ota yhteyttä ja sovitaan sinulle sopiva työjärjestely.
-
Lisätiedot
- https://www.kuntarekry.fi/fi/tyopaikat/kunnanelainlaakari-praktikko-565843/
- Haapaveden kaupunki
- KokoaikatyöOsa-aikatyöTyöpaikkaMääräaikainenVirkasuhde
- 565843
- 1.1.2024 tai sopimuksen mukaan - 31.12.2023
- 3033,44
- 20.11.2023 - 8.12.2023 15:00
- Tekninen alaYmpäristöalaPohjois-PohjanmaaSiikalatvaKunta
Yhteystietomme
Yhteystiedot
Vastaava eläinlääkäri, valvontaeläinlääkäri Sirkka Hankonen, p. 044-7591 472 (sirkka.hankonen@haapavesi.fi), Eläinlääkäri Eija Toivanen, p. 044-7591 520 (eija.toivanen@haapavesi.fi).Jätä viesti, jos emme heti vastaa!
Lisätietoja
Työnantaja
Haapaveden kaupunkiHaapaveden kaupunki
Osoite: Tiinanmäki 5, 92700 Kestilä