Siirry pääsisältöön
KUNNOSSAPITOTYÖNTEKIJÄ/ YHDYSKUNTARAKENTAJA - Urjalan kunta

Pääasiallisia työtehtäviäsi ovat katujen, kiinteistöjen ulkoalueiden ja yleisten alueiden hoito-, rakentamis- ja kunnossapitotehtävät sekä maanrakennuksen yhdyskuntatekniset asennustyöt omana työnä tehtävillä saneeraus- ja uudiskohteiden työmailla

Urjalan kunnan tekninen palvelukeskus on isossa roolissa kuntalaisten viihtyvyyden, turvallisuuden ja arjen sujuvuuden takaamisessa. Teknisen osaston ammattilaiset huolehtivat kaavateiden, puistojen, liikuntapaikkojen ja muiden yleisten alueiden kunnossapito- ja rakennustöistä sekä vesi- ja viemärihuollon toimivuudesta.

Nyt etsimme ammattitaitoiseen porukkaamme juuri sinua!

Arvostamme sinussa oma-aloitteisuutta, vastuuntuntoa, kykyä itsenäiseen työntekoon, ongelman ratkaisukykyä, huolellisuutta, reippautta ja hyviä yhteistyötaitoja niin asiakkaiden kuin työtovereiden kanssa. Toivomme myös kiinnostusta uusien asioiden oppimiseen, töiden ja menetelmien kehittämiseen. Työ on ajoittain fyysistä ulkotyötä.

Tehtävässä katsotaan eduksi muun muassa siihen soveltuva koneenkuljettajan- tai maanrakennustyöntekijän perus-/ammattitutkinto ja vesilaitostöiden osalta esimerkiksi putki-/automaatio-, tai prosessialan tehtävään sopiva ammatillinen koulutus tai vastaava työkokemus. Toivomme aiempaa kokemusta traktoreiden ja muiden työkoneiden käytöstä, suunnitelmakuvien lukutaitoa ja edellytämme oman auton käyttöä ja vähintään BE-tasoista ajokorttia. Hitsaus- sekä koneiden huolto- ja korjaustaidoista on hyötyä.

Tehtävä on vakituinen, ja tehtävässä on myös oppisopimus mahdollisuus. Työ sisältää päivystys- ja viikonlopputyötä. Toimi voidaan täyttää heti tai sopimuksen mukaan.
Palkkaus ja palvelussuhteen ehdot määräytyvät kunnallisen TTES:n mukaan. Tehtävän täyttämisessä noudatetaan kuuden (6) kuukauden koeaikaa.
Valitun tulee esittää kahden (2) kuukauden kuluessa toimen vastaanottamisesta lääkärin antama hyväksyttävä todistus terveydentilastaan, lakisääteisestä työhöntulotarkastuksesta.

Yhteystietomme

Yhdyskuntatekniikan rakennusmestari Mirka Kamarjanskij, 040 3354222, mirka.kamarjanskij@urjala.fi

Tietoa organisaatiosta

Urjala on reilun 4500 asukkaan pieni kunta hyvien yhteyksien päässä Etelä-Pirkanmaalla.

Työnantajana Urjalan kunta on osaamista ja työhyvinvointia arvostava, vastuullinen ja työntekijäystävällinen. Urjalan kunnalla puhallamme yhteen hiileen ja johdamme osallistavasti ja kannustavasti.

Kunnan työntekijöiden käytössä on kattavan työterveydenhuollon lisäksi työsuhdepyöräetu, e-passi ja maksuton kuntosaliavain.

Sijainti
Tampereentie 6
31760 Urjala

  • Urjalan kunta - Savuton työpaikka
  • Tutustu työnantajaan
    Muut tiedot

    Muut tehtävään liittyvät tiedot

  • Etätyö: Ei etätyömahdollisuutta
  • Hae työpaikkaa
    Sinulle suositellut työpaikat
    Pikalinkit
    Suosituimmat maakunnat Uusimaa Varsinais-Suomi Pohjois-Pohjanmaa Pirkanmaa Pohjois-Savo Näytä kaikki
    Suosituimmat kunnat Turku Oulu Espoo Lahti Jyväskylä Näytä kaikki
    Suosituimmat ammattialat Opetus- ja kulttuuriala Terveydenhuoltoala Hallinto- ja toimistotyö Sosiaaliala Tekninen ala Näytä kaikki
    Suosituimmat tehtäväalueet Sairaanhoitajat ja terveydenhoitajat Varhaiskasvatuksen muut tehtävät Lähi- ja perushoitajat Aineenopettajat ja lehtorit Luokanopettajat Näytä kaikki
    Sivun tiedot
    Kuntarekry Kuntarekry-logo

    Kuntarekrystä löytyy tuhansia avoimia työpaikkoja kaikkialta Suomesta.

    Työnhakijoille tarjoamme työvälineet työpaikkojen, sijaisuuksien ja keikkatöiden hakemiseen sekä tietoa työskentelystä kuntaorganisaatioissa ja hyvinvointialueilla.

    Työnantajille - kunnille, kaupungeille, hyvinvointialueille, kuntayhtymille ja kuntien omistamille yrityksille - tarjoamme rekrytoinnin ohjelmisto- ja asiantuntijapalveluja, jotka sopivat ulkoiseen ja sisäiseen rekrytointiin sekä sijaisuuksien hallintaan.

    Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseen. Käyttämällä palvelua hyväksyt evästeiden käytön. Katso palvelun tietosuojaseloste, tietosuojalauseke sekä saavutettavuusseloste.

    Palautetta sivustosta voit lähettää osoitteeseen: tuki@kuntarekry.fi tai lomakkeella.

    Eväste-asetukset

    Löydät meidät myös täältä:
    Grade Solutions Oy Grade Solutions Oy -logo

    Kuntarekry-palvelun tuottaa Grade Solutions Oy.