Kuvataidekoulun opettaja - Rovaniemen kaupunki

ROVANIEMEN KAUPUNGIN KOULUTUSPALVELUISSA
on haettavana toistaiseksi 1.8.2020 alkaen

- Kuvataidekoulun opettajan virka (37230003)

Tehtävän sijoituspaikka on Rovaniemen kuvataidekoulu ja opetettava aine on kuvataide. Opetusta annetaan myös muutamilla kaupungin peruskouluilla. Rovaniemen kuvataidekoulu antaa laajan oppimäärän mukaista taiteen perusopetusta kuvataiteessa ja opetussuunnitelmassa (2018) painotetaan mediataiteita. Oppilaat ovat iältään 4 - 20-vuotiaita.

Kelpoisuus määräytyy asetuksen opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista (986/1998) 6. luvun 19 §:n mukaisesti.
Palvelussuhteen ehdot määräytyvät kunnallisen opetushenkilöstön virka- ja työehtosopimuksen Osio F liite 11 II-luvun mukaisesti.

Valittavalta henkilöltä edellytämme hyviä yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja, kehittämis halukkuutta sekä organisointikykyä ja aloitteellisuutta. Sen lisäksi edellytämme virkaan valittavalta henkilöltä riittävää työkokemusta taiteen perusopetuksesta kuvataidekoulussa, monipuolisia nykytaiteen opetuksen työkaluja; erityisesti mediataiteiden osalta sekä arvostamme lisäksi kokemusta pienten lasten taidepedagogiikasta että vauvojen värikylpyohjaajakoulutusta.

Tehtävää haetaan jättämällä hakemus Rovaniemen kaupungin sähköiseen työnhakupalveluun osoitteessa www.rovaniemi.fi/rekry. Jos sinulla ei ole mahdollisuutta tehdä sähköistä hakemusta voit toimittaa hakemuksen postitse osoitteella: Rovaniemen kaupunki, Kirjaamo, PL 8216, 96101 Rovaniemi. Kirjekuoreen ja hakemukseen on merkittävä haettavan tehtävän nimike.

Hakuaika päättyy 24.2.2020 klo 15.00 mennessä. Pyydämme huomioimaan, että myöhässä tulevia hakemuksia ei voida ottaa haussa huomioon.

Tiedustelut: Kuvataidekoulun johtaja Anita Lallo p. 016-322 5050

Rovaniemellä 10.2.2020
KOULUTUSPALVELUT

Tutustu työnantajaan

Kuvataidekoulun johtaja Anita Lallo p. 016-322 5050

Rovaniemen kaupunki, Sivistyspalvelukeskus, Koulutus, Rovaniemen kuvataidekoulu
Osoite: Viirinkankaantie 1, 96300 Rovaniemi

www.rovaniemi.fi