Skip to main content
test
Lähihoitaja - Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä

Lähihoitajan sijaisuus 84-paikkaiseen Palveluksekus Himmeliin. Luonnonläheisessä Sotkamossa sijaitsevassa vanhusten hoitokodissa on tehostettua ympärivuorokautista hoivapalvelua, jossa pääosin asukkaat asuvat omissa vuokrahuoneissaan. Lisäksi yksikössä on muutamia lyhytaikaishoidon asiakkaita. Tehtävässäsi toimit kuntouttavalla työotteella sekä osallistut aktiivisesti asiakkaiden arjen kehittämiseen. Työntekijältä edellytetään hyviä yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja moniammatillisessa työryhmässä, yhteistyössä asukkaiden, omaisten ja sidosryhmien kanssa. Työ yksikössä on kolmivuorotyötä.

Tehtävän kelpoisuusehtona on terveydenhuollon ammattihenkilöstä annetun lain (559/1994) mukainen pätevyys, lähihoitajan tai perushoitajan tutkinto. Edellytämme tartuntalain 48§:n mukaista rokotesuojaa.

Eduksi luetaan kokemus muistisairaiden vanhusten hoitotyöstä.

Palkkaus on Kainuun Soten vahvistaman tehtävän vaativuuden arvioinnin mukainen. Työ alkaa 1.12.2022 tai sopimuksen mukaan. Hakemuksia käsitellään jo haun aikana, paikka täytetään sopivan hakijan löydyttyä. Myös loppuvaiheen opiskelijat huomioidaan.

Tutustu työnantajaan

Yhteystietomme

Palveluesimies Tarja Meriläinen, puh.044 797 4215, tarja.merilainen@kainuu.fi sekä Rekrytoija Heidi Järvelä, puh.044 797 4271, heidi.jarvela@kainuu.fi

Lisätietoja

Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä, Ikäihmisten palvelut, Hoitokoti Pihlaja

Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä (Kainuun sote) on arvostettu edelläkävijä sote-palvelujen kehittämisessä. Kainuun sote tuottaa seitsemän kunnan kaikki sosiaali- ja terveyspalvelut, lisäksi yksi kunta on kuntayhtymässä osajäsenenä. Kainuun sote työllistää noin 3 800 henkilöä.

Kainuun sote on savuton työpaikka. Työntekijät testataan huumausaineiden varalta.


Osoite: Pilkkitie 2, 88600 Sotkamo

Sinulle suositellut työpaikat