Hakuaika päättyy
Tervetuloa rakentamaan omannäköistä työarkea Keski-Suomen hyvinvointialueelle!
Haemme rempseään ja toimivaan tiimiin vakituiseen tehtävään
LÄHIHOITAJAA
Kotihoidon palveluiden avulla tuemme moniammatillisesti asiakkaan omia voimavaroja ja toimintakykyä, sekä mahdollistamme laadukkaan, turvallisen ja mielekkään kotona asumisen. Asiakaskäynnit voidaan toteuttaa autojen, pyörien sekä kävelylenkkien avulla. Lähihoitajana toteutat perus- sekä lääkehoitoa asiakkaan kotona.
Teknologia on lisääntymässä yhä enemmän kotihoidon palveluissa. Optimointi vastaa asiakaskäyntien jakamisesta, jotta työt jakautuvat tasapuolisesti kaikille työntekijöille. Osa asiakkaiden asiakaskäynneistä toteutetaan etähoivan avulla ja lääkehoitoon on myös otettu useassa kotitaloudessa tueksi lääkerobotit. Asiakkaan turvana saattaa olla myös turvaranneke, jonka kautta hän pystyy tarvittaessa hälyttämään apua.
Perehdytys on äärimmäisen tärkeä osa sujuvaa työn aloitusta ja siihen haluammekin panostaa. Perehdytys suunnitellaan yksilöllisesti sinun tarpeesi mukaan, huomioiden esimerkiksi aikaisemman osaamisesi ja työhistoriasi. Aikaa perehtymiseen käytetään juuri sen verran, kuin on tarve!
Meillä sinua odottaa lämminhenkinen ja joustava työyhteisö sekä aidot kohtaamiset ihanien asiakkaiden kanssa. Työpäivät ovat usein hyvin vaihtelevia ja tiimi on iso ja kantava voimavaratekijä toiminnassamme. Iso osa arjestamme, kun vietetään työn merkeissä, on tärkeintä löytää sellainen työyhteisö, jossa juuri sinun on hyvä olla. Meille voit tulla omana itsenäsi, olitpa sitten kokeneempi konkari tai urasi alussa oleva tekijä.
Työ on jaksotyötä ja 2-vuorotyötä. Käytämme yksikössämme autonomista työvuorosuunnittelua.
Tiimimme vahvuudet henkilöstömme mielestä:
- Hyvä työyhteisö, autetaan ja tuetaan toisia
- Uskaltaa kysyä asioita keneltä tahansa
- Opiskelijat viihtyvät
- Yhteistyö kaikkien kanssa sujuvaa
- Vaikka alue iso, se kompakti, helppo liikkua
- Mukava paikka olla töissä
Työhyvinvointiasi tukemaan tarjoamme liikunta-, kulttuuri- ja hyvinvointipalvelut kattavan hyvinvointiedun sekä monipuolisesti erilaisia yritysalennuksia, joita voit hyödyntää henkilöstökortilla.
*****************************************
Kelpoisuusehtona tehtävään on lähihoitajan tutkinto tai alan aikaisempi kouluasteinen ammatillinen tutkinto. Edellytämme rekisteröitymistä Valviran ammattihenkilöiden keskusrekisteriin.
Palvelussuhteen ehdot määräytyvät sosiaali- ja terveydenhuollon työ- ja virkaehtosopimuksen mukaisesti (SOTE-sopimus). Työsuhteessa noudatetaan koeaikaa. Edellytämme tehtävässä tartuntatautilain 48 §:n mukaista soveltuvuutta, joka tulee osoittaa hyväksytysti. Tehtävässä edellytetään ajantasaista lääkehoitosuunnitelman mukaista lääkehoidon osaamista tai sen suorittamista työsuhteen alussa.
Valitun on ennen tehtävän vastaanottamista esitettävä nähtäväksi lain 741/2023 28 §:n mukainen iäkkäiden ja vammaisten henkilöiden kanssa työskentelevän rikostaustan selvittämiseksi tarpeellinen rikosrekisterin ote.
Tehtäväkohtaisen palkan lisäksi maksamme työkokemuslisää 5 vuodesta 3 % ja 10 vuodesta 8 %. Julkisen työnantajan palveluksessa saat myös lakisääteistä pidemmät vuosilomat. Lomapäivien kertymä määräytyy työkokemuksesi perusteella - mitä enemmän kokemusta, sitä enemmän ansaittuja lomapäiviä.
Haastattelemme hakijoita jo hakuajan aikana. Tehtävä täytetään heti sopivan henkilön löydyttyä.
Hakemisen olemme tehneet sinulle helpoksi: Voit jättää hakemuksesi täyttämällä hakulomakepohjan tai jättämällä hakemuksen liitetiedostona.
Lämpimästi tervetuloa työkaveriksi!
#hyvaks #hyvätyöarki
Annan mielelläni lisätietoja, kysy lisää:
-
Sirpa Ahonen vs.palveluvastaava
P. 050 552 4889
sirpa.a.ahonen@hyvaks.fi
Käyttämäsi selain ei ole enää tuettu. Sivusto saattaa toimia käyttämälläsi selaimella kummallisesti. Voit halutessasi jatkaa käyttöä tai kokeilla toista selainta.
Kuntarekryn hakijaportaali ja kirjautuminen on uudistunut. Lue lisää täältä.