Skip to main content
test
Lähihoitaja (Kotihoito, Mikkeli) - Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen ky.

Essote hakee yhdeksää (9) lähihoitajaa eri pituisiin määräaikaisiin työsuhteisiin Mikkelin kotihoitoon ajalle 1.11.2022 - 31.5.2023 tai sopimuksen mukaan.

Avoimet lähihoitajan sijaisuudet sijoittuvat Mikkelissä eri alueille, Mikkelin arviointitiimin ja Haukivuorelle.

Lähihoitajan työ kotihoidossa sisältää sairaanhoidollisia tehtäviä ja päivittäisissä toiminnoissa avustamista sekä asiakkaan toimintakyvyn tukemista. Lähihoitaja osallistuu myös asiakkaan palvelutarpeen arviointiin ja palvelujen suunnitteluun.

Kotihoidon työssä asiakas on keskiössä ja eri ammattiryhmien yhteistyö mahdollistaa parhaan palvelun asiakkaillemme. Mahdollistamme lähihoitajillemme vahvan ammatillisen osaamisen täydennyskoulutuksella esimerkiksi näytteenotoissa ja haavanhoidoissa. Työssäsi sinulla on ympäri vuorokauden Tilannekeskuksen tuki hoidon tarpeen arvioinnissa ja turvallisuusasioissa.

Essoten kotihoito on jatkuvasti kehittyvä toimintaympäristö, jossa hyödynnetään teknologiaa sekä pilotoidaan erilaisia toimintamalleja ja palveluita. Hyvässä työyhteisössämme on avoin yhdessä tekemisen meininki. Panostamme työntekijöiden työhyvinvointiin.

Työnantajana tuemme työntekijöiden ammatillista kehittymistä koulutuksen ja työnohjauksen avulla. Tarjoamme mielenkiintoisia työtehtäviä osaavassa työyhteisössä ja nykyaikaisessa työympäristössä. Pidämme työntekijöidemme hyvinvoinnista huolta kattavan työterveyshuollon avulla ja tuemme vapaa-ajalla virkistäytymistä tarjoamalla ePassi-edun liikuntaan sekä kulttuuriharrastuksiin, lisäksi meillä on sähköpyörä työsuhde-etu.

Kelpoisuusvaatimuksena on tehtävään soveltuva sosiaali- ja terveysalan ammatillinen perustutkinto tai alan aikaisempi kouluasteen ammatillinen tutkinto. Kelpoisuusvaatimukset täyttävien hakijoiden puuttuessa myös lähihoitajaopiskelijat huomioidaan osaamisen mukaisesti. Voimassa oleva ajokortti on tehtävän kannalta välttämätön. Oman auton käyttömahdollisuus luetaan eduksi.

Hakemukset toimitetaan ensisijaisesti sähköisellä lomakkeella työpaikkailmoituksen alareunassa olevasta hae työpaikkaa -linkistä tai te-palvelut.fi-sivustolla näkyvän linkin kautta. Hakemukseen tulee liittää haettavaan tehtävään kelpoisuuden osoittava tutkintotodistus. Ulkomailla suoritetuista tutkinnoista ja työtodistuksista tulee olla viralliset suomenkieliset käännökset. Valitun tulee esittää vaadittava lausunto työhöntulotarkastuksesta. Tehtävässä edellytetään tartuntatautilain 48 §:n ja 48a §:n edellyttämää rokotussuojaa. Palvelussuhteessa noudatetaan koeaikaa.

Lisätietoja

http://www.essote.fi

Tutustu työnantajaan

Yhteystietomme

Kotihoidon koordinaattori Päivi Manninen, puh. 040 359 8205, paivi.manninen@essote.fi.
Käytämme sähköistä viestintää rekrytointiprosessin eri vaiheissa. Hakemuksen tekniseen täyttämiseen liittyvissä kysymyksissä ohjeita voit kysyä ohjelman pääkäyttäjältä: Juuli Pulkkinen, puh. 040 359 8683.
Työpaikkahakemuksen Työkokemus-kohtaan merkitään tällä hetkellä voimassa olevan työsuhteen päättymispäiväksi hakuajan päättymispäivä.

Lisätietoja

Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen ky.

Essote on Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä, joka tuottaa Mikkelin, Hirvensalmen, Juvan, Kangasniemen, Mäntyharjun, Pertunmaan ja Puumalan kunnan sosiaali- ja terveyspalvelut sekä erikoissairaanhoidon. Lisäksi kuntayhtymä tuottaa Pieksämäen ja Joroisten erikoissairaanhoidon palvelut.

Tarjoamme kattavasti eri erikoisalojen palveluja ja toimimme opetussairaalana. Meillä on mahdollista toimia laaja-alaisesti perusterveydenhuollon sekä sosiaalialan työtehtävissä. Työllistämme yli 3500 ammattilaista.


Osoite: Yrittäjänkatu 20, 50130 Mikkeli

Sinulle suositellut työpaikat