Lähihoitaja, kotihoito Mikkeli

Hakuaika päättyy  23.5.2025 15:00

Hae työpaikkaa

Hae mukaan ammattitaitoiseen ja Eloisaan joukkoomme!

Etelä-Savon hyvinvointialue Eloisa hakee kahta (2) lähihoitajaa toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen ensisijaisesti Mikkelin kotihoidon kaakkoiselle alueelle 9.6.2025 alkaen tai sopimuksen mukaan. Työsi sijoittuu tarvittaessa myös muille kotihoidon alueille.

Etelä-Savon hyvinvointialueen kotihoito on jatkuvasti kehittyvä toimintaympäristö, jossa hyödynnetään teknologiaa sekä pilotoidaan erilaisia toimintamalleja ja palveluita. Hyvässä työyhteisössämme on avoin ja keskusteleva kulttuuri ja vahva yhdessä tekemisen meininki. Panostamme työntekijöiden työhyvinvointiin.

Etsimme joukkoomme yhteistyötaitoista, joustavaa ja kehittämismyönteistä ammattilaista. Sairaanhoidollinen osaaminen katsotaan eduksi. Mahdollistamme lähihoitajillemme vahvan ammatillisen osaamisen täydennyskoulutuksella esimerkiksi näytteenotoissa ja haavanhoidoissa. Sinulla on työssäsi tilannekeskuksen tuki hoidon tarpeen arvioinnissa ja turvallisuusasioissa ympäri vuorokauden. Asiakas on keskiössä kotihoidon työssä ja eri ammattiryhmien yhteistyö mahdollistaa parhaan palvelun asiakkaillemme. Käytössämme on Lifecare- ja Hilkka- tietojärjestelmä sekä RAI-mittari asiakkaan toimintakyvyn arviointiin.

Eloisa tarjoaa työntekijöilleen kattavat henkilöstöedut, kuten 300 euron arvoisen edun käytettäväksi liikuntaan, kulttuuriin tai hyvinvointipalveluihin, kahvit, teet ja kaakaot työpaikalla sekä työsuhdepyöräedun. Haluamme, että viihdyt ja voit meillä hyvin.

Kelpoisuusvaatimuksena on tehtävään soveltuva sosiaali- ja terveysalan ammatillinen perustutkinto tai alan aikaisempi kouluasteen ammatillinen tutkinto sekä rekisteröityminen Valviran ammattihenkilörekisteriin. Tehtävässä edellytetään voimassa olevaa ajokorttia sekä auton käyttö mahdollisuutta. Eduksi luetaan kotihoidon työkokemus sekä suoritetut LOVE-lääkehoidon verkko-opinnot ja tentit.

Tehtävässä edellytetään tartuntatautilain 48 §:n edellyttämää rokotussuojaa sekä 55 §:n mukaista terveydentilan selvitystä hengityselinten tuberkuloosista. 1.1.2024 alkaen ikääntyneiden kanssa työskentelevän henkilön tulee esittää hyväksyttävä rikosrekisteriote ennen työn alkamista yli 3 kk:n palvelussuhteissa (valvontalaki 741/2023 28 §). Palvelussuhteessa noudatetaan kuuden (6) kuukauden koeaikaa.

Hakemuksen tulee olla perillä hakuajan päättymiseen mennessä. Hakemus tulee jättää Kuntarekry-järjestelmän kautta.


Lisätietoja

https://etelasavonha.fi/tyopaikat/

Yhteystiedot

Lisätietoja antaa palveluesimies Maiju Tarhonen, p. 040 656 7849, maiju.tarhonen@etelasavonha.fi.

TyyppiKokoaikatyöTyöpaikkaVakinainenTyösuhde2-vuorotyöOrganisaatioEtelä-Savon hyvinvointialueTyöpaikan osoiteGraanintie 10, 50190 MikkeliTyöavain661989Työpaikkojen lukumäärä2Työn alkamispäivä/ajankohta:2.6.2025 tai sopimuksen mukaanPalkka2800,65 €/kkHakuaika7.5.2025 12:56 - 23.5.2025 15:00PerustiedotTerveydenhuoltoalaLähi- ja perushoitajatEtelä-SavoMikkeliHyvinvointialue Hae työpaikkaa Kaikki organisaation avoimet työpaikat Työnantaja Etelä-Savon hyvinvointialue Eloisa vastaa eteläsavolaisten sosiaali-, terveys- ja pelastuspalvelujen järjestämisestä. Eloisalla on noin 190 toimipistettä, joissa työskentelee yhteensä noin 8000 sosiaali- ja terveysalan sekä pelastustoimen ammattilaista. Eloisa on aito ja inhimillinen, ihmisen kokoinen. Me Eloisalaiset haluamme auttaa ja kehittyä. Haluamme olla osana luomassa väestöä palvelevaa ja hyvin toimivaa organisaatiota. Keskusteleva ja avoin ilmapiiri sekä valmentava johtamisote on meillä arkipäivää. Haluamme, että työntekijöillämme on hyvä olla – meillä on tilaa työnilolle. Tavoitteenamme on olla toimialansa joustavin ja paras työpaikka. Myö yhessä – Terveyttä ja turvaa Etelä-Savossa! Tutustu työnantajaan
Palvelun tarjoaaKuntarekryTöitä jopa loppuiäksiEväste-asetukset