Hakuaika
Määräaikainen lähihoitajan sijaisuus kotihoidossa ajalla 1.1. - 31.5.2026.
Tule tekemään vaihtelevaa ja mielenkiintoista työtä ikäihmisten parissa!
Eteläisen kotihoidon Kotokanteleen alueella on tilaa uudelle työkaverille määräaikaiseen työsuhteeseen ajalle 1.1 - 31.5.2026. Voit olla jo kokenut konkari tai tuleva kotihoidon ammattilainen. Meillä saat hyvän perehdytyksen työtehtäviisi ja tukenasi toimii alueen mukava ja ammattitaitoinen tiimi. Kotokanteleen alue rajautuu maantieteellisesti Seinäjoella kaupungin osiin Uppa, Hallila, Kasperi ja Kivistö.
Lähihoitajana työpäiväsi koostuu monipuolisista työtehtävistä, perushoivan lisäksi esimerkiksi haavanhoidoista, lääkehoidosta ja toimintakyvyn arvioinnista. Jokaisella asiakkaalla on yksilöllinen avun tarve, johon kotihoito vastaa sovitun suunnitelman mukaisesti kuntouttavalla työotteella. Työ toteutetaan tiimityönä omahoitajuuden periaatteita noudattaen.
Työ kotihoidossa on liikkuvaa, monipuolista ja vaihtelevaa eikä yksikään päivä ole samanlainen. Pääset tekemään mielenkiintoista, vastuullista ja itsenäistä työtä sekä kehittämään ammattitaitoasi. Toivomme sinun olevan rohkea kohtaamaan uusia tilanteita sekä omaavan hyvät työyhteisö- ja vuorovaikutustaidot. Työ edellyttää hyvää organisointikykyä ja joustavuutta muuttuvissa tilanteissa. Kotihoito vastaa asiakkaiden avun tarpeisiin vuoden jokaisena päivänä ja työskentelemme kahdessa vuorossa. Meillä sinulla on mahdollisuus vaikuttaa työvuoroihisi.
Kelpoisuusehtona tehtäviin on sosiaali- ja terveysalan perustutkinto, lähihoitaja (lain 559/1994 tai 817/2015 mukainen kelpoisuus). Edellytämme rekisteröitymistä Valviran ammattihenkilöiden keskusrekisteriin.
Ajokortti ja oma auto ovat eduksi, mutta ei välttämättömiä. Käytössämme on myös työautoja. Kotihoidon lääkeluvat tulee olla suoritettuna tai suorittaa kahden kuukauden kuluessa työsuhteen alusta. Kielitaitovaatimuksena on suomen kielen hyvä suullinen ja kirjallinen taito. Valinnassamme painotamme hakijan sopivuutta ko. tehtävään ja tiimiin.
Palvelussuhteen ehdot ja palkkaus määräytyvät käytössä olevan työehtosopimuksen mukaisesti. Palvelussuhteen täytössä noudatetaan koeaikaa. Huumausainetestin tulos sekä lain (741/2023) § 28 mukainen rikostaustaote on esitettävä ennen määräaikaisen toimen vastaanottamista. HYVAEP on savuton työpaikka.
Tehtävässä edellytetään tartuntatautilain 48 §:n mukaista rokotussuojaa.
Työhaastattelut järjestetään viikolla 51.
Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialue
Vs palveluvastaava Nina Niemistö
Puh. 0405909724
nina.niemisto@hyvaep.fi
Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialue
Hanneksenrinne 7,
60220 Seinäjoki
rekrytointi@hyvaep.fi