Skip to main content
test
Lähihoitaja: kotihoito (Vaarat-Pyhäselkä), Joensuu (id8691) - Siun sote

TERVETULOA POHJOIS-KARJALAN HYVINVOINTIALUEEN - SIUN SOTEN AMMATTILAISTEN JOUKKOON

"Työpaikan valinta tuppaa vaikuttamaan aika moneen muuhunkin asiaan kuin itse työhön. Muidenkin kuin tekijän osalta. Siksi niitä rekrymainoksissa perinteisesti viliseviä näköalapaikkoja, monipuolisia mahdollisuuksia ja tukea antavia yhteisöjä on hyvä olla tarjolla myös työajan ulkopuolella. Meistä tuntuu, että meiltä sellaisia hyvinkin voisit löytää. Avaa mielesi sekä sydämesi ja tutkiskele itse!"


HAEMME 28.4.2024 MENNESSÄ VAKITUISEEN TEHTÄVÄÄN

LähihoitajaaVaarat-Pyhäselkä kotihoitoon 2.5.2024 alkaen tai muuna erikseen sovittavana ajankohtana

TehtävänkuvausVaarat-Pyhäselkä kotihoito on hyvä työpaikka lähihoitajalle, joka haluaa tehdä monipuolista asiakastyötä pienessä työyhteisössä. Autolla ajaminen on osa jokaista työvuoroa, sillä kotihoidon palveluja annetaan Joensuun eteläisen maaseutuvyöhykkeen taajamissa (Hammaslahti, Kiihtelysvaara ja Tuupovaara) sekä niitä ympyröivillä haja-asutusalueilla. Työyksikköön perehtymisen jälkeen työvuoron voi aloittaa Kiihtelysvaarasta, Hammaslahdesta tai Tuupovaarasta. Yksikössämme tehdään työtä moniammatillisesti ja tukea työntekoon saa toisilta työyksikön jäseniltä. Täällä pääset tekemään monipuolista auttamis- ja hoitotyötä, pystyt hyödyntämään aiemmin oppimaasi ja oppimaan uutta.

Työaika on jaksotyön puitteissa tapahtuvaa kaksivuorotyötä eli aamu- ja iltavuoroja kaikkina viikonpäivinä.

Työyhteisön esittelyVaarat-Pyhäselkä kotihoito on kehittämismyönteinen ja positiivisiin voimavaroihin uskova työyhteisö. Ajattelemme työyhteisömme olevan monipuolisen osaava ja aikaansaava - mitä emme osaa, yritämme opetella, mitä emme tiedä, pyrimme ottamaan siitä selvää. Meille tärkeää on avoimuus, avarakatseisuus ja opiskelijamyönteisyys. Haluamme, että työyhteisössämme toteutuvat Siun soten arvot: asiakaslähtöisyys, turvallisuus, vastuullisuus, avarakatseisuus ja yhdenvertaisuus. Koska emme elä valmiissa maailmassa, on meillä edelleen kehitettävää. Työntekijöille mahdollistetaan kehittyminen työssään ja vastuualueita mietittäessä otamme mahdollisuuksien mukaan huomioon työntekijän omat mielenkiinnon kohteet.

Työpaikan sijainti: Vaarat-Pyhäselkä kotihoidon Kiihtelysvaaran toimisto sijaitseen osoitteessa Taanotie 4 B, 82140 Kiihtelysvaara.

KelpoisuusehdotLähihoitajilta odotamme sosiaali- ja terveydenhuollon perustutkintoa.

Palkkaus ja edutTehtäväkohtainen palkka on: 2500,42 euroa / kk.

Maksamme henkilöstöllemme työkokemuksen perusteella työkokemuslisää, joka työkokemuksesi määrästä riippuen voi olla 3 % tai 8 %. Palvelussuhteen ehdot määräytyvät sosiaali- ja terveydenhuollon työ- ja virkaehtosopimuksen (SOTE-sopimus) mukaisesti.

Siun sotessa on käytössä henkilöstön palkitsemisen kokonaisuus. Kokonaisuus sisältää tällä hetkellä esimerkiksi työsuorituksen arviointiin perustuvan henkilökohtaisen lisän palkitsemisohjelmassa määriteltyjen kriteerien mukaisesti sekä erilaisia pikapalkitsemisen muotoja. Lisäksi siunsotelaisille on tarjolla runsaasti erilaisia työsuhde-etuja, kuten

  • työsuhdepolkupyörä
  • laaja vapaa-ajan tapaturmavakuutus
  • ePassi liikunta-, kulttuuri- ja hyvinvointietuna
  • lainattavia ja vuokrattavia vapaa-ajan välineitä sekä tiloja
  • työnantajan tuki yhteisölliseen toimintaan
  • lisäksi useat yritykset tarjoavat henkilöstölle erilaisia etuja
  • tilapäismajoitusta/soluasuntoja laajasti maakunnan alueella
Lisätiedot Tehtävä on mahdollista aloittaa jo vaikka 15.4.2024, jos sopiva hakija on tarjolla aloittamaan jo silloin, mutta otamme hakijoiden toiveet huomioon ja olemme avoimia neuvottelemaan myöhemmästä aloitusajankohdasta. Tavoitteenamme on luoda joustava työympäristö, joka sopii sekä sinulle että meille. Joten rohkeasti ilmaise toiveesi, ja löydämme yhdessä sopivan ratkaisun.

Tehtävään valitun on ennen tehtävän vastaanottamista esitettävä hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan sekä rikosrekisteriote (laki sosiaali- ja terveydenhuollon valvonnasta 741/2023). Tehtävässä on koeaika kuusi kuukautta.

Lisätietoja antaa 3.-9.4.2024 palveluesihenkilö Mervi Kerkkänen, puh. 013 330 6661 ja 10.-28.4.2024 palvelupäällikkö Minna Penttinen, puh. 0133306105

Tehtävään haetaan sähköisesti.

Tehtävä täytetään ja haku päätetään soveltuvan hakijan löydyttyä.

Joensuussa 2.4.2024

Pohjois-Karjalan hyvinvointialue

Pohjois-Karjalan hyvinvointialue on aloittanut toimintansa 1.1.2023. Siun sotessa sosiaali-, terveys- ja pelastustoimen ja ympäristöterveydenhuollon palvelut on integroitu jo vuodesta 2017 lähtien. Yhdessä tehden varmistamme vaikuttavimmat palvelut.

  • Siun sote
  • Työpaikka
  • siso-8691
  • 2.4.2024 08:00 - 28.4.2024 23:59
  • Pohjois-KarjalaJoensuuKunta
Yhteystietomme

3.-9.4.2024 palveluesihenkilö Mervi Kerkkänen, puh. 013 330 6661 ja 10.-28.4.2024 palvelupäällikkö Minna Penttinen, puh. 0133306105

Tietoa organisaatiosta

TERVETULOA SIUN SOTEN AMMATTILAISTEN JOUKKOON
Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä järjestää julkiset sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut 14 kunnan alueella. Lisäksi kuntayhtymä järjestää ympäristöterveydenhuollon ja pelastustoimen palvelut Pohjois-Karjalassa. Alueella asuu noin 170 000 asukasta ja Siun sotessa on yhteensä noin 7800 työntekijää.
Tarjoamme Sinulle mielenkiintoisen työn suuressa ja kehittyvässä organisaatiossa!

Sijainti
Joensuu

  • Siun sote - Vastuullinen kesätyönantaja
  • Tutustu työnantajaan
    Hae työpaikkaa
    Sinulle suositellut työpaikat
    Pikalinkit
    Suosituimmat maakunnat Uusimaa Varsinais-Suomi Pohjois-Pohjanmaa Pirkanmaa Pohjois-Savo Näytä kaikki
    Suosituimmat kunnat Turku Oulu Espoo Lahti Jyväskylä Näytä kaikki
    Suosituimmat ammattialat Opetus- ja kulttuuriala Terveydenhuoltoala Hallinto- ja toimistotyö Sosiaaliala Tekninen ala Näytä kaikki
    Suosituimmat tehtäväalueet Sairaanhoitajat ja terveydenhoitajat Varhaiskasvatuksen muut tehtävät Lähi- ja perushoitajat Aineenopettajat ja lehtorit Luokanopettajat Näytä kaikki
    Sivun tiedot
    Kuntarekry Kuntarekry-logo

    Kuntarekrystä löytyy tuhansia avoimia työpaikkoja kaikkialta Suomesta.

    Työnhakijoille tarjoamme työvälineet työpaikkojen, sijaisuuksien ja keikkatöiden hakemiseen sekä tietoa työskentelystä kuntaorganisaatioissa ja hyvinvointialueilla.

    Työnantajille - kunnille, kaupungeille, hyvinvointialueille, kuntayhtymille ja kuntien omistamille yrityksille - tarjoamme rekrytoinnin ohjelmisto- ja asiantuntijapalveluja, jotka sopivat ulkoiseen ja sisäiseen rekrytointiin sekä sijaisuuksien hallintaan.

    Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseen. Käyttämällä palvelua hyväksyt evästeiden käytön. Katso palvelun tietosuojaseloste, tietosuojalauseke sekä saavutettavuusseloste.

    Palautetta sivustosta voit lähettää osoitteeseen: tuki@kuntarekry.fi tai lomakkeella.

    Eväste-asetukset

    Löydät meidät myös täältä:
    Grade Solutions Oy Grade Solutions Oy -logo

    Kuntarekry-palvelun tuottaa Grade Solutions Oy.