Lähihoitaja / Pohjolankadun TPA - Tampereen kaupunki

Palvelukoti Pohjola valmistui Pohjolankadulle entiseen Haarlan tehtaaseen keväällä 2016. Se tarjoaa kodin ympärivuorokautista hoitoa tarvitseville vanhuksille. Palvelukoti Pohjolassa on kuusi ryhmäkotia. Palvelukoti Pohjolan psykogeriatrisessa ryhmäkodissa asuu 15 asukasta ympärivuorokautisessa hoidossa.

Haemme Pohjolan psykogeriatriseen ryhmäkotiin oman työn ja toiminnan kehittämisestä kiinnostunutta ja osaavaa lähihoitajaa toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteisiin.

Lähihoitajan työ on ihmisläheistä työtä, jossa tarvitaan hyviä ihmissuhde- ja vuorovaikutustaitoja. Työssä tarvitaan myös ryhmätyötaitoja sekä joustavuutta.
Työtehtäviin kuuluu lähihoitajan tehtävät tehostetussa palveluasumisessa. Lähihoitaja toimii hoitotyön toteuttajana.

Edellytämme sosiaalihuollon ammatillisen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun lain 272/2005 8§ mukaista kelpoisuutta, tehtävään soveltuva sosiaali- ja terveysalan perustutkinto tai muu vastaava tutkinto sekä rekisteröityminen Valviran ammattihenkilörekisteriin.

Yksikössä sovelletaan tartuntatautilain 48§ ja edellytetään rokotuksen tai sairastetun taudin antamaa suojaa tuhka- ja vesirokkoa sekä kausi-influenssaa vastaan.

Valitulta edellytetään LOVE- Lääkehoidon osaaminen verkossa -verkkotestin (LOP, LOVe KIPU, PKV-lääkelupa) hyväksytty suorittaminen ennen työsuhteen alkamista.

Pyydämme, että merkitset hakemukseesi kelpoisuutesi ja liität kopiot kelpoisuuden osoittavista tutkintotodistuksista sähköiseen hakemukseen Kuntarekryyn. Alkuperäiset todistukset katsotaan mahdollisessa haastattelussa.

Lisätietoja tehtävästä antaa palveluesimies Tanja Lankinen puh. 040 621 0953 ja palvelupäällikkö Tanja Karvonen, puh. 040 801 6315.

Hakuaika päättyy 21.1.2021.

Hakeminen Kuntarekryn kautta ja ohjeet hakemiseen löydät https://www.tampere.fi/tyo-ja-yrittaminen/meille-toihin.html.
Sähköisten hakemusten tulee olla perillä klo 23.59 ja postitse saapuvien hakemusten klo 15.00 mennessä. Myöhässä saapuneita hakemuksia ei voida ottaa haussa huomioon.

Lisätietoa hakemisesta saat Monetra Pirkanmaan rekrytointipalveluista puh. 040 806 3184, hr.pirkanmaa@monetra.fi

On vain yksi Tampere, mutta monta syytä tulla ja jäädä. Tampereen tavoitteena on olla korkean osaamisen kaupunki, arjen ykkönen ja vetovoimainen elämyskaupunki. Olemme kompaktin kokoinen kaupunki, jossa tykätään työskennellä, asua ja opiskella. Tehtävämme on varmistaa, että palvelut ovat sujuvia, liikkuminen helppoa ja vapaa-ajan mahdollisuudet monipuolisia. Tarjoamme sinulle Tampereen kaupungilla vakaan työpaikan vastuullisessa ympäristössä sekä monipuoliset työsuhde-edut. Tule osaksi monialaista osaajajoukkoamme tekemään yhteiskunnallisesti merkittävää työtä kaupunkilaisten hyväksi. Tule Tampereen tekijäksi!

Tampereen kaupunki on savuton työpaikka.

Lisätietoja

http://www.tampere.fi
http://www.tampere.fi/tyo-ja-yrittaminen/meille-toihin/avoimet-tyopaikat

Tutustu työnantajaan

Lisätietoja tehtävästä antaa palveluesimies Tanja Lankinen puh. 040 621 0953 ja palvelupäällikkö Tanja Karvonen, puh. 040 801 6315.

Kotihoito- ja asumispalvelut, Keskusta, Pohjolankadun TPA
Osoite: Pohjolankatu 25 D, 33500 Tampere

Tampereen kaupunki on Pirkanmaan suurin työnantaja. Rakennamme yhdessä Tampereen kaupunkia noin 14 500 työntekijän voimin. Työmme on merkityksellistä ja yhteiskunnallisesti arvokasta, työtä kaupunkilaisten hyväksi.

Kaupungin tekemisessä näkyy kumppanuus- ja kehittämiskulttuuri, jossa johtaminen on mahdollistavaa, henkilöstö kehittää ja yhteisöllisyys on vahvaa. Osallistumme vuosittain Vastuullinen Kesäduuni -kampanjaan ja olemme sitoutuneet toteuttamaan sen periaatteita jokapäiväisessä työssämme ympäri vuoden. Kampanjan ja kaupungin periaatteita ovat muun muassa hyvä hakijakokemus sekä oikeudenmukaisuus ja tasapuolisuus.

Menestyäkseen kaupunki tarvitsee joukkoonsa parhaat osaajat. Tule osaksi moniammatillista ja asiantuntevaa henkilöstöämme!

Tampereen kaupunki - Savuton työpaikka