Lähihoitaja/sairaanhoitaja - Tervolan kunta

Tervolan kunnan sosiaali- ja terveystoimeen haetaan

LÄHIHOITAJIA JA SAIRAANHOITAJIA YMPÄRI VUODEN KEIKKALUONTOISIIN SIJAISUUKSIIN

Tehtävät ovat määräaikaisia, lyhyitä sijaisuuksia vanhustenpalveluiden, kehitysvammahuollon ja vuodeosaston yksiköissä.

Kelpoisuusvaatimuksena on joko sosiaali- tai terveydenhuoltoalan tutkinto sekä ammattihenkilöistä annetun lain edellyttämä pätevyys. Myös alan opiskelijat ovat tervetulleita. Opiskelijoiden pätevyys työskennellä eri tehtävissä arvioidaan haastattelussa ja tarkistetaan opintorekisteriotteesta tai opintokortista.

Lääkehoidon osaaminen on oltava todennettavissa. Työtehtävässä noudatamme tartuntatautilain 48 §:n mukaista rokotussuojaa. Tehostetun palveluasumisen ja vuodeosaston työ on kolmivuorotyötä. Kehitysvammahuollon osalta työ toimintakeskuksella on päivätyötä, asumisessa kolmivuorotyötä. Kehitysvammahuollon työntekijät työskentelevät tarpeen mukaan molemmissa työpisteissä. Kotipalvelussa työ on kaksivuorotyötä ja ajokortti sekä oman auton käyttömahdollisuus on välttämätöntä toimen hoitamiseksi. Tervolan kunta on savuton työpaikka.

Kerrothan hakemuksessasi hieman itsestäsi ja missä yksiköissä olisit valmis työskentelemään.

Palkkaus määräytyy KVTES:n mukaan.

Tervolassa 3.6.2021

Lisätietoja

http://www.tervola.fi

Tutustu työnantajaan

Yhteystietomme

Vuodeosaston osastonhoitaja puh. 040 151 9707
Vanhustenhuollon johtaja puh. 040 755 6107
Kehitysvammahuollon johtaja puh. 040 736 9331

Lisätietoja

Tervolan kunta

Etelä-Lapissa tulijat ja olijat halaa tervetulleeksi pieni Tervolan kunta. Se on välittämisen, ennakkoluulottoman ongelmanratkaisun ja silmäkulman pilkkeen eli ämpäripäisyyden koti. Tervolassa on luotu ja ylläpidetty poikkeuksellisen hyvät kuntapalvelut, yritysympäristöt ja vaalittu yhteisöllistä elämäntapaa. Nelostietä hurauttaa Tervolan rauhasta ja luonnon kauneudesta alueen lähikaupunkeihin hetkessä.


Osoite: Keskustie 78, 95300 Tervola
Tervolan kunta - Savuton työpaikka

Sinulle suositellut työpaikat