Lähihoitaja, seniorikeskus - Sosiaali- ja terveystoimiala

Haemme lähihoitajaa Kivelän seniorikeskukseen vakinaiseen tehtävään. Kivelä sijaitsee hyvien kulkuyhteyksien päässä Helsingin ydinkeskustassa, Töölössä.

Osastolla 5 on 24 asukaspaikkaa, joista 4 on varattu lyhytaikaishoidon asiakkaille kotona asumisen tukemiseksi.

Lähihoitajana työskentelet vastuuhoitajana moniammatillisessa tiimissä. Työssäsi painottuu asukkaiden toimintakyvyn tukeminen ja edistäminen päivittäisissä arjen askareissa. Työ on kolmivuorotyötä. Työvuoroihin on mahdollisuus vaikuttaa. Laitoshuolto huolehtii siivouksesta ja ruokahuollosta.

Tarvitsemme tiimiimme vanhustyön osaajan, jolla on aito kiinnostus tehdä työtä ikäihmisten parissa ja kohdata heidät ihmisinä myös arjen kiireessä. Lähes kaiken muun voimme perehdyttää ja kouluttaa, mutta välittämisen ja kohtaamisen taitoa emme pysty opettamaan. Työyhteisön jäsenenä edellytämme sinulta halua ottaa vastuuta omasta ja työyhteisön kehittämisestä. Työyhteisössämme jokaisella on ääni, jolla on mahdollisuus vaikuttaa hyvään ilmapiiriin ja yhteiseen mukavaan arkeen.

Käytössämme on sähköinen Pegasos-potilastietojärjestelmä ja RAI-järjestelmä. Keväällä 2021 otamme käyttöön Apotti-järjestelmän.

Helsingin kaupunki tarjoaa monipuoliset henkilöstöedut, hyvät koulutusmahdollisuudet, työterveyshuollon palvelut sekä tarvittaessa myös työsuhdeasunnon.

Tehtävässä on mahdollisuus aloittaa 3.3.2021 tai sopimuksen mukaan.

Täytä hakemuksesi osoitteessa helsinkirekry.fi.

Kelpoisuusehto:

Lähihoitajan tutkinto. Edellytämme rekisteröitymistä Valviran ammattihenkilöiden keskusrekisteriin.

Suomen kielen hyvä suullinen ja tyydyttävä kirjallinen taito.

Ennen valintapäätöstä hakijan on esitettävä työterveyshuollon arvio edellytyksistään hoitaa työhön kuuluvia tehtäviä.

Tehtävässä edellytetään tartuntatautilain 48 §:n mukaista rokotussuojaa.

Tutustu työnantajaan
  • Sosiaali- ja terveystoimiala, Sairaala-, kuntoutus- ja hoivapalvelut, Etelän palvelualue, Kivelän seniorikeskus, Osasto 5
  • TyöpaikkaVakinainen
  • SOTE-03-183-21
  • 3.3.2021
  • 2166,46 e/kk
  • 2.2.2021 - 2.3.2021 16:00
  • Lähi- ja perushoitajatHelsinkiUusimaa

Heli Mäkelä
heli.a.makela@hel.fi
09-310 76956, 050-364 3740

Sosiaali- ja terveystoimiala, Sairaala-, kuntoutus- ja hoivapalvelut, Etelän palvelualue, Kivelän seniorikeskus, Osasto 5
Osoite: Sibeliuksenkatu 14, 00260 Helsinki

Stadin sote on Suomen suurin ja alan johtava toimija ja uudistaja. Rakennamme yhdessä sote-palveluja, jotka kansalaiset haluavat valita jatkossakin. Palvelujemme saatavuus ja asiakaskokemus, vaikuttavuus, tuottavuus sekä henkilöstökokemus paranevat vauhdilla. Kiinnitämme erityistä huomiota kaikkein haavoittuvimpien ihmisryhmien tarpeisiin ja palveluihin.