Skip to main content
test
Lähihoitaja - Sosiaali- ja terveystoimiala

Hei sinä ikääntyneiden hoivatyöstä kiinnostunut lähihoitaja!

Tule mukaan arvokasta ja sydämellistä työtä tekevään yhteisöömme mahdollistamaan asukkaillemme toimivaa ja onnellista arkea.

Haemme nyt lähihoitajaa vakituiseen työsuhteeseen uudistuneeseen Myllypuron seniorikeskukseen.

Työskentelemme kahdessa ryhmäkodissa Polkassa, jossa 13 asukasta ja Valssissa, jossa 12 asukasta. Lähihoitajan työ ryhmäkodeissa on kolmivuorotyötä ja käytössämme oleva yhteisöllinen työvuorosuunnittelu antaa mahdollisuuden vaikuttaa omiin työvuoroihin. Ryhmäkodeissa työskentelee sairaanhoitajia, lähihoitajia sekä fysioterapeutti. Lisäksi seniorikeskuksen toimintaterapeutti, kulttuuriohjaaja sekä sosiaaliohjaaja ovat aktiivisesti ryhmäkotiemme toiminnassa mukana.

Meille on tärkeää asukkaidemme osallisuutta ja itsemääräämisoikeutta vahvistava toimintakulttuuri sekä yhteisöllisyys. Henkilökuntamme onkin aktiivisesti mukana vaikuttamassa talon toimintaan ja tapahtumiin. Jos sinua innostaa asukaslähtöinen, itsenäinen ja vastuullinen työ, jossa saat kehittää toimintaa ja kehittyä ammatissasi, niin laita hakemus ja keskustellaan toiveistasi ja osaamisestasi lisää.

Hoitajana voit olla kokenut tai vastavalmistunut. Perehdytämme uudet työkaverimme hyvin, ja huomioimme aikaisemman osaamisesi sekä mielenkiinnon kohteesi arvokkaana lisänä toiminnassamme.

Tule tekemään kanssamme työtä, jossa voit aidosti vaikuttaa ikääntyneiden hyvinvointiin!

Aloitamme haastattelut jo haun aikana. Työ alkaa 30.5 tai sopimuksen mukaan.

Kelpoisuusehto:

Lähihoitajan tutkinto. Edellytämme rekisteröitymistä Valviran ammattihenkilöiden keskusrekisteriin.

Suomen kielen hyvä suullinen ja tyydyttävä kirjallinen taito.

Ennen valintapäätöstä hakijan on esitettävä työterveyshuollon arvio edellytyksistään hoitaa työhön kuuluvia tehtäviä.

Tehtävässä edellytetään tartuntatautilain 48 §:n mukaista rokotussuojaa sekä 48a §:n mukaista koronarokotussuojaa.

Lisäksi tehtävässä edellytetään:

LoVe-lääkohoitolupaa tai sen suorittamista koeajalla

Lisätietoja

https://www.hel.fi/fi/sosiaali-ja-terveyspalvelut/toihin-meille

Tutustu työnantajaan
  • Sosiaali- ja terveystoimiala, Sairaala-, kuntoutus- ja hoivapalvelut, Myllypuron seniorikeskus
  • TyöpaikkaVakinainen
  • SOTE-03-945-22
  • 30.5. tai sopimuksen mukaan
  • 2218,12 e/kk
  • 9.5.2022 - 23.5.2022 16:00
  • Lähi- ja perushoitajatHelsinkiUusimaa

Yhteystietomme

Sari lönnqvist, osastonhoitaja
040 3340 715, sari.lonnqvist@hel.fi
Pia Roivanen, apulaisosastonhoitaja
040 6724871, piia.roivanen@hel.fi

Lisätietoja

Sosiaali- ja terveystoimiala, Sairaala-, kuntoutus- ja hoivapalvelut, Myllypuron seniorikeskus

Stadin sote on Suomen suurin ja alan johtava toimija ja uudistaja. Rakennamme yhdessä sote-palveluja, jotka kansalaiset haluavat valita jatkossakin. Palvelujemme saatavuus ja asiakaskokemus, vaikuttavuus, tuottavuus sekä henkilöstökokemus paranevat vauhdilla. Kiinnitämme erityistä huomiota kaikkein haavoittuvimpien ihmisryhmien tarpeisiin ja palveluihin.


Osoite: Myllymatkantie 4, 00920 Helsinki

Sinulle suositellut työpaikat