Lähihoitajan toimet - Kuusamon kaupunki

Kuusamon kaupunki katsoo vakaasti tulevaisuuteen strategialla, jonka perustana on rakkaus lähimmäiseen ja luontoon- Kuusamo on perheille paras. Iskulauseemme on - Sua kutsuu Kuusamo. Ikäihmisten palveluiden tulosalueen tehtävänä on järjestää ja tuottaa laadukkaita palveluja ikääntyneen henkilön tai perheen päivittäisen pärjäämisen tueksi. Ikääntyneiden palveluiden keskeisenä periaatteena on tukea kotona asumista sekä tuottaa kotona asumista tukevia ja toimintakykyä edistäviä palveluja.

Meillä vahvistetaan kotiin annettavia palveluita uusien toiminen muodossa ja myös asumisen kokonaisuudessa on kaksi avointa toimea lähihoitajalle, joista toinen vakisijaistamiseen.

Kotihoito kaksi (2) lähihoitajaa
Kotisairaala/kotikuntoutus yksi (1) lähihoitaja
Kotiranta kaksi (2) lähihoitaja, tehostettu palveluasuminen

Hae tehtävää, jossa pääset loistamaan asiantuntijuudellasi ja tekemään kanssamme hyvää työtä ikäihmisten parhaaksi.

Tarjoamme mielenkiintoisen työn, jossa saat jakaa asiantuntijuuttasi ja osaamistasi asiakkaidemme ja työyhteisön hyväksi. Uusi työntekijä perehdytetään työhön ja työyhteisö toimii tukenasi. Arvostamme toistemme osaamista, haluamme kehittää ja oppia uutta yhdessä. Ammattitaidon ja toimintatapojen kehittäminen on meillä tärkeässä roolissa.

Odotamme työntekijältä aitoa kiinnostusta työskennellä ikäihmisten parissa sekä vahvaa motivaatiota toiminnan jatkuvaan kehittämiseen. Eduksi katsomme aiemman kokemuksen ikäihmisten parissa työskentelystä, kokemuksen Rai -toimintakykymittarin käytöstä ja hyödyntämisestä asiakastyössä sekä Kinestetiikan tuntemuksen.

Haastattelemme jo hakuajan puitteissa hakijoita. Kelpoisuusehtona lähihoitajan toimeen edellytämme lähihoitajan tutkintoa, myös loppuvaiheen opiskelijat voidaan huomioida.

Kotihoidossa ja kotisairaalassa/kotikuntouksessa edellytämme ajokorttia ja oman auton käyttömahdollisuutta. Työ on vuorotyötä. Työ alkaa sopimuksen mukaan. Koeaika on 6 kk.

Palkkaus määräytyy KVTES:n mukaan sekä TVA:n perusteella 2179,15- 2243,54 €/kk.

Edellytämme, että työntekijällä on voimassa tartuntatautilain 48§ tarkoittama rokotussuoja asiakkaiden suojaamiseksi. Kuusamon kaupunki on savuton työyhteisö.
Valinta on ehdollinen, kunnes valittu on esittänyt hyväksyttävän lääkärinlausunnon terveydentilastaan.

Tarjoamme sinulle mm.
- Hyvän perehdytyksen ja jatkuvan osaamisen kehittämisen
- Kehittämismyönteisen ja iloisen työyhteisön ja esimiehen tuen
- Kattavan työterveyshuollon
- Hyvinvointietuuden sekä liikuntakeskuksen käyttöedun ja toimintakeskus Porkkapirtin kuntosalin ja välineiden hyödyntämisen

lisätietoja:
Kotihoidon esimies Anu-Birgitta Lämsä 040 729 1483 anu.birgitta.lamsa@kuusamo.fi
Kotisairaalan/kotikuntoutuksen esimies Marjo Määttä 040 860 8771 marjo.maatta@kuusamo.fi
vs. Asumisen esimies Merja Oinas 040 860 8916 merja.oinas@kuusamo.fi

Hakemus tulee tehdä sähköisesti internetin kautta osoitteessa www.kuntarekry.fi - työavain nro 382658. Mahdolliset paperihakemukset tulee toimittaa osoitteeseen: Perusturva, PL 9 93601 Kuusamo. Huomioidaan myös loppuvaiheen lähihoitajaopiskelijat.

Alkuperäiset todistukset tulee esittää mahdollisen haastattelun yhteydessä.
Hakuaika päättyy 30.9.2021 klo 23.00.

Kuusamo 2.9.2021 vs. Perusturvajohtaja Pirkkoliisa Pohjola

Lisätietoja

http://www.kuusamo.fi

Tutustu työnantajaan

Yhteystietomme

Kotihoidon esimies Anu-Birgitta Lämsä 040 729 1483 anu.birgitta.lamsa@kuusamo.fi
Kotisairaalan/kotikuntoutuksen esimies Marjo Määttä 040 860 8771 marjo.maatta@kuusamo.fi
vs. Asumisen esimies Merja Oinas .040 860 8916 merja.oinas@kuusamo.fi

Lisätietoja

Kuusamon kaupunki, Perusturvan toimiala, Ikäihmisten palvelut

Kuusamon kaupunki työllistää n. 1200 työntekijää, joista 80 % on perusturvan ja kasvatus- ja sivistystoimen alaisuudessa.

Kuusamo - aktiivinen luontokaupunki - on vetänyt ihmisiä puoleensa jo vuosisatoja. Kukapa uskoisi, että erämaassa ainutlaatuisen luonnon keskellä sykkii jatkuvasti kehittyvä, monipuolisten palveluiden kaupunkikeskus.

Kuusamon julkiset ja yksityiset palvelut ovat jo pitkään vastanneet niin määrältään kuin laadultaan keskikokoisen kaupungin palveluja. Hallinnollisesti Kuusamo kuuluu Koillismaan seutukuntaan ja Pohjois-Pohjanmaan maakuntaan. Kuusamon kaupunki on savuton työpaikka 1.1.2014 alkaen.


Osoite: Apajatie 6-8, 93600 Kuusamo

Sinulle suositellut työpaikat