Laillistettu toimintaterapeutti

Hakuaika päättyy  19.5.2025 15:00

Hae työpaikkaa

Kainuun hyvinvointialueella on huippuporukassa toimintaterapeutin paikka vapaana. Hae meille työkaveriksi!

Tarjolla on mielenkiintoinen toimintaterapeutin tehtävän sijaisuus vaativan kuntoutuksen osastolla, jossa kuntoutetaan avh-potilaita ja ortopedisia potilaita. Toimintaterapeutti työskentelee jäsenenä moniammatillisessa työryhmässä, jossa työskentelee kaksi toimintaterapeuttia, puheterapeutti, neljä fysioterapeuttia ja sosiaaliohjaaja hoitajien ja lääkärin lisäksi. Tarvittaessa ovat käytössä myös psykologin, ravitsemusterapeutin ja kuntoutusohjaajan palvelut.
Lupaamme sinulle hyvän perehdytyksen ja kollegan ja työryhmän tuen. Tule hakemaan työkokemusta vaativan kuntoutuksen osastolta Kainuun uudessa keskussairaalassa.

Kelpoisuusehtona laillistettu toimintaterapeutti tai opintojen loppuvaiheessa oleva opiskelija, jolla on tarvittavat opinnot suoritettuna. Edellytämme tartuntatautilain 48 §:n mukaista rokotesuojaa.

Palkkaus on Kainuun hyvinvointialueen vahvistaman tehtävän vaativuuden arvioinnin mukainen. Työ alkaa 1.6.2025 tai sopimuksen mukaan. Myös osa-aikaisuudesta ja lyhyemmästä sijaisuudesta voidaan neuvotella.

Vastaanotamme hakemukset Kuntarekryssä. Työntekijät voidaan testata huumausaineiden varalta.


Lisätietoja

https://hyvinvointialue.kainuu.fi

Yhteystiedot

Toimintaterapeutti Raija Romppainen (raija.romppainen@kainuu.fi, puh. 044 7975215) ma-to

Palveluesihenkilö Leena Vuorenmaa (leena.vuorenmaa@kainuu.fi, puh. 0447502531)

Palveluyksikköpäällikkö Marjo Mäkinen (marjo.makinen@kainuu.fi, puh. 044 7101318) ma-to

TyyppiKokoaikatyöTyöpaikkaMääräaikainenTyösuhdeOrganisaatioKainuun hyvinvointialue, Terveyden ja sairaanhoidon palvelut, Erityisterapia pthTyöpaikan osoiteSotkamontie 13, 87300 KajaaniTyöavainKAI-05-147-25Työpaikkojen lukumäärä1Työn alkamispäivä/ajankohta:1.6.2025 - 31.12.2025Palkka3162,14 €Hakuaika6.5.2025 11:39 - 19.5.2025 15:00PerustiedotTerveydenhuoltoalaKuntoutus ja terapiaKainuuKajaaniHyvinvointialue Hae työpaikkaa Kaikki organisaation avoimet työpaikat Työnantaja Kainuun hyvinvointialue on noin 4 000 osaajan työpaikka, jonka tehtävänä on järjestää sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen palvelut koko maakunnassa. Haluamme olla aidosti hyvä työnantaja. Tarjoamme työntekijöillemme mukavan työyhteisön, mielenkiintoisia työtehtäviä sekä mahdollisuuden kouluttautua. Työilmapiiri meillä on tunnetusti rento ja mukava. Me tuemme täällä kollegoitamme ja panostamme työntekijöidemme viihtymiseen. Kainuussa elämme luonnonläheistä elämää ja palveluiden lisäksi lähellämme on myös runsas kulttuuritarjonta. Maakuntana olemme rautainen yhdistelmä elinvoimaa, huipputeknologiaa ja sujuvaa arkea. Katso Kainuun hyvinvointialueen avoimet työpaikat Kuntarekrystä ja tule työskentelemään kanssamme kainuulaisten hyvinvoinnin puolesta! Tutustu työnantajaan

Kainuun hyvinvointialue

Suomessa on jatkossa 21 hyvinvointialuetta, joista Kainuun maakunta on yksi. Kainuussa uudistus tarkoitaa käytännössä sitä, että Kainuun Pelastuslaitoksen ja Kainuun soten organisaatiot sekä Puolangan kunnan sote -toiminnot sovitetaan yhteen. Nämä muodostavat yhdessä Kainuun hyvinvointialueen.

Kainuun hyvinvointialueen verkkosivut löydät osoitteesta: sote.kainuu.fi/hyvinvointialue

#kainuunhyvinvointialue #soteuudistus

Palvelun tarjoaaKuntarekryTöitä jopa loppuiäksiEväste-asetukset