Skip to main content
test

Virtain kaupungin sosiaalitoimen lapsiperhepalveluihin haetaan innostunutta ja motivoitunutta sosiaaliohjaajaa vakituiseen virkasuhteeseen.

Lapsiperhepalveluiden sosiaaliohjaajan työtehtäviin kuuluu asiakkaan palvelutarpeen arviointia, tarvittavien palveluiden järjestämistä, verkostotyöskentelyä sekä toimiminen asiakkaiden omatyöntekijänä.
Työn tavoitteena on tukea perheen arjessa selviytymistä sekä ennaltaehkäisevien toimien avulla vahvistaa perheiden omia voimavaroja ja elämänhallintaa arjessa tapahtuvan neuvonnan, ohjauksen ja tuen keinoin. Sosiaaliohjaajan työnkuvaan kuuluu sekä lastensuojelulain että sosiaalihuoltolain mukainen sosiaalityö.

Hakijalle katsotaan eduksi laaja-alainen lapsiperhepalveluiden osaaminen ja työkokemus.

Kelpoisuusehtona virkaan on sosiaalihuollon ammatillisen henkilöstön kelpoisuuksista annetun lain (817/2015) mukainen sosionomin tutkinto tai vastaava sosiaalialan pätevyys.

Kyseessä on päivätyö Virtain ja Ruoveden muodostamalla yhteistoiminta-alueella. Työssä edellytetään oman auton käyttöä.

Palvelussuhteen ehdot määräytyvät Sosiaali- ja terveydenhuollon työ- ja virkaehtosopimuksen (SOTE-sopimus) mukaisesti.

Työnantajana Virtain kaupunki tarjoaa moniammatillisen työyhteisön, kehittämismyönteisen ilmapiirin ja mahdollisuuden itsenäiseen työnsuunnitteluun. Käytettävissäsi on Smartum-työsuhde-edut, säännöllinen työnohjaus ja monipuoliset koulutusmahdollisuudet.

Mikäli päätät, että Virrat voisi olla sinulle myös asuinpaikka työskentelyn ohessa, Virtain kaupunki tukee kaupunkiin asumaan asettuvaa henkilöä elivoimapaketissa määritetyin toimenpitein: https://www.virrat.fi/elinkeinot-ja-tyollisyys/onnistu-virroilla/ . Näitä ovat muun muassa mahdollinen asunnon vuokran huojennus. Virroilla on kattavat palvelut sekä monipuoliset harrastus- ja asumismahdollisuudet.

Virkaa hakeneiden kelpoisuuden osoittavat opintotodistukset tarkistetaan haastattelun yhteydessä.


Hakemukset kuntarekryn kautta viimeistään 27.5.2022 klo 14 mennessä.

Lisätietoja

https://www.virrat.fi/

Tutustu työnantajaan

Yhteystietomme

Sosiaali- ja terveysjohtaja Minna Koskinen sähköpostitse minna.koskinen@virrat.fi tai 16.5. klo 8-9 tai 19.5. klo 14-15

Lisätietoja

Virtain perusturva

Virrat on 6600 asukkaan maaseutumainen kaupunki hyvien liikenneyhteyksien varrella Ylä-Pirkanmaalla. Kaupunkimme palveluksessa on n. 360 eri alojen ammattilaista, jotka tekevät työtään laadukkaiden ja hyvien palvelujen tarjoamiseksi asukkaillemme. Meillä eletään turvallista ja onnellista arkea hienojen luonnonmaisemien keskellä.


Osoite: Virtaintie 26, 34800 Virrat

Sinulle suositellut työpaikat