Laskentapäällikkö - Uudenkaupungin kaupunki

Laskentapäällikkö - Uudenkaupungin kaupunki

Hakuaikaa on jatkettu 18.10.2019 saakka. Aikaisemmin virkaa hakeneiden hakemukset otetaan huomioon virkaa täytettäessä.

Uudenkaupungin kaupunki hakee hallinto-, talous- ja ICT-palveluihin laskentapäällikköä. Virka täytetään 1.12.2019 alkaen tai sopimuksen mukaan toistaiseksi voimassa olevana.

Laskentapäällikkö vastaa laskutuksesta, myyntireskontrasta ja perinnästä ja toimii laskutusyksikön lähiesimiehenä.

Laskentapäällikkö osallistuu kaupungin taloussuunnitteluun ja tilinpäätöksen valmisteluun. Hän toimii läheisessä yhteistyössä talousjohtajan kanssa. Uudenkaupungin kaupungilla on käytössä Unit4 Business World -taloushallinnon ohjelma.

Kelpoisuusvaatimuksena tehtävään on soveltuva korkeakoulututkinto (liiketalouden tradenomi tms.) tai vastaava opistotason tutkinto.

Hakijalla tulee olla vahva sisäisen laskennan osaaminen ja tietoa ulkoisesta laskennasta konserniympäristössä. Taloushallinnon tietojärjestelmien kehittäminen ja hyödyntäminen ovat tärkeä osa työtä.

Hakijalta edellytetään kokonaisuuksien hallintaa, täsmällisyyttä, järjestelmällisyyttä ja paineensietokykyä sekä kykyä sekä itsenäiseen että tiimityöskentelyyn.
Aikaisempi esimieskokemus on eduksi.

Tehtävän täyttämisessä sovelletaan 6 kuukauden koeaikaa. Palkkaus määräytyy kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen (KVTES) ja kunnassa tehdyn työn vaativuuden arvioinnin mukaan.

Varaudu esittämään työ- ja tutkintotodistukset haastattelutilanteessa.

Hakuaika päättyy 18.10.2019 klo 15.00.

Lisätietoja

http://uusikaupunki.fi

Tutustu työnantajaan

Talousjohtaja Anne Takala, puh. 0500 757 657

Uudenkaupungin kaupunki, Hallinto- ja elinvoimapalvelut
Osoite: Välskärintie 2 C, 23500 Uusikaupunki

Uusikaupunki on 400-vuotias elinvoimainen ja idyllinen kaupunki lounaisrannikolla Saaristomeren rannalla. Maailman kaunein saaristo alkaa jo kotiovelta. Meillä saat monipuoliset palvelut läheltä, ja kaupungin erinomaiset harrastusmahdollisuudet vievät sinut vaikkapa golfkentälle, kuntoputkeen tai veneilyn pariin.

Kaupungin palveluksessa on noin 1000 henkilöä. Kaupunki noudattaa savuttoman työpaikan periaatteita.

Tervetuloa joukkoomme!