Skip to main content
test
Lastenhoitaja/varahenkilö, Kukolan päiväkoti - Turun kaupunki, Kasvatuksen ja opetuksen palvelukokonaisuus

Haemme päiväkotiimme Turun Hirvensalon saarelle lastenhoitajan varahenkilöä ajalle 3.10.2022.-31.5.2023.

Tehtäväsi on sijaistaa henkilöstöämme heidän poissaolojensa ajan päiväkotimme eri ryhmissä, ensisijaisena sijoituspaikkana esiopetus.
Olethan joustava nopeasti vaihtuvien työaikojen ja lapsiryhmien suhteen. Palkaksi saat kiitolliset työkaverit, kun saavat sinut auttamaan hädässä.

Kukolan päiväkoti koostuu Anniitunkadun päiväkodista, jossa on kolme ryhmää 1-5-vuotiaille, sekä kahdesta esiopetusryhmästä Wäinö Aaltosen koulun yhteydessä. Lisäksi päiväkotiimme kuuluu Tammilehdon leikkipaikka.

Päiväkotimme sijaitsee luonnonläheisessä, merellisessä ympäristössä pientaloalueella. Mörrimetsät, urheilukentät ja luistelupaikat löytyvät läheltä. Turun keskustaan on matkaa neljä kilometriä ja bussiyhteydet toimivat hyvin.

Me pidämme tärkeänä lapsen psyykkistä ja fyysistä turvallisuutta, ihmisen aitoa, lämmintä kohtaamista sekä luottamuksellista yhteistyötä lasten perheiden kanssa. Olemme keskusteleva ja osallistava päiväkoti, jossa saat toteuttaa omia vahvuuksiasi laajasti. Henkilökunnaltamme saisit työsi avuksi vuosikymmenten rautaisen ammattitaidon, sillä meillä on pitkään työpaikassaan viihtynyt vakituinen henkilökunta.

Sinulta toivomme joustavuutta ja aktiivisuutta toimia koko työyhteisömme hyväksi.

Toimintaamme voit tutustua facebook-sivuiltamme Kukolan päiväkoti.

Kelpoisuusvaatimus määräytyy varhaiskasvatuslain (540/2018) § 28: mukaan; Kelpoisuusvaatimuksena varhaiskasvatuksen lastenhoitajan tehtävään on kasvatus- ja ohjausalan perustutkinto, sosiaali- ja terveysalan perustutkinto tai muu vastaava soveltuva tutkinto, joihin sisältyy tai joita on täydennetty riittävän laajoilla lasten hoidon, kasvatuksen ja opetuksen tutkinnonosilla.

Tehtävään valitun on toimitettava rikosrekisterilain 6 § 2 momentissa tarkoitettu rikosrekisteriote. Laki lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä.
Työsuhteessa noudatetaan koeaikaa.

Haastattelut aloitamme jo hakuaikana, joten jätä hakemus jo tänään!

Lisätietoja

http://www.turku.fi/paivahoito-ja-koulutus/varhaiskasvatus
https://m.facebook.com/Kukolan-päiväkoti-121589952568172/

Tutustu työnantajaan

Yhteystietomme

Päiväkodinjohtaja Helena Pitkänen p. 050 310 1681 tai helena.pitkanen(a)turku.fi
Hakemuksen jättäminen: Paikkaa haetaan sähköisesti kohdasta Hae työpaikkaa.

Lisätietoja

Turun kaupunki, Kasvatuksen ja opetuksen palvelukokonaisuus, Kasvatuksen ja opetuksen palvelukokonaisuus, Varhaiskasvatus, Kukolan päiväkoti

Tule tekemään tulevaisuuden Turkua.

Turussa tehdään tänäänkin lisää historiaa. Viihtyisä ja karismaattinen yliopistokaupunki uudistuu ja kasvaa rohkeasti, tavoitteena kaupunkilaisten elämisen laadun ja elinkeinoelämän menestyksen edistäminen kestävällä tavalla.

Turun kaupunki on alueensa suurin työllistäjä, jolla on noin 11 000 osaavaa ja ammattitaitoista työntekijää monipuolisissa tehtävissä.

Turku tähtää hiilineutraaliksi vuoteen 2029 mennessä.


Osoite: Anniitunkatu 2, 20900 Turku

Sinulle suositellut työpaikat