Lastenhoitajan varahenkilö sijaisuus - Kotkan kaupunki

Kotkan kaupungin varhaiskasvatuksessa, Velhon päiväkodissa, on haettavana varahenkilönä toimivan varhaiskasvatuksen lastenhoitajan sijaisuus 17.8.2020 - 31.8.2021. Varahenkilön tehtävään sisältyy työskentelyä joustavasti eri lapsiryhmissä Velhon päiväkodissa sekä Ruonalan esiopetuksessa tai Länsi-Kotkan avoimessa varhaiskasvatuksessa.

Oletko sinä etsimämme henkilö, jolla on rohkeutta heittäytyä, kokeilla uutta sekä osallistua yksiköiden toiminnan kehittämiseen, jossa painottuvat kaksi- ja monikielisyys sekä monikulttuurisuus? Meillä tulet työskentelemään osaavissa ja ammatillista kehittymistä tukevissa työyhteisöissä.

Kotkan varhaiskasvatuksessa lasten kohtaaminen toteutuu pienryhmäpedagogiikan avulla. Kannustamme lapsia liikkuvaan elämäntapaan ja otamme heidät mukaan oman arkensa suunnitteluun. Haemme joukkoomme ammattilaisia, joiden työssä näkyvät sitoutuneisuus ja myönteinen ajattelu sekä tasa-arvoinen, yhdenvertainen ja sensitiivinen vuorovaikutus.

Työsuhde alkaa sopimuksen mukaan ja haastattelut voidaan aloittaa hakuaikana.

Tehtävään on edellytyksenä varhaiskasvatuksen lastenhoitajan kelpoisuusvaatimukset varhaiskasvatuslain (540/2018) tai siirtymäsäännöksen (75 §) mukaan. Tehtävään valittujen on ennen valinnan vahvistamista esitettävä nähtäväksi lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) mukainen ote. Tutkinto- ja työtodistukset sekä CV pyydetään haastatteluun kutsutuilta.

Palkkaus on KVTES:n mukainen, tehtäväkohtainen palkka 2207,64 €/kk. Työsuhteessa noudatetaan 6 kuukauden koeaikaa.

Tehtävään haetaan ensisijaisesti kirjautumalla sähköiseen rekrytointijärjestelmäämme. Apua hakemuksen jättämiseen saat numerosta 045 7881 7896 (ma - pe klo 7 - 14). Paperihakemus ja CV on mahdollista lähettää osoitteeseen Kotkan kaupunki, kirjaamo, PL 205, 48101 KOTKA.

Lisätietoja

http://www.linkedin.com/company/kotkan-kaupunki/
http://www.facebook.com/kotkankaupunki

Tutustu työnantajaan

Lisätietoja antaa vs. päiväkodin johtaja Tiina Kääpä p. 040 186 3019 tai tiina.kaapa @kotka.fi

Kotkan kaupunki, Hyvinvointipalvelut, Päivähoidon ja varhaiskasvatuksen vastuualue, Länsi-Kotkan alue
Osoite: Kotka, 48100 Kotka

Kotka on eloisa kaupunki meren äärellä, vain reilun tunnin matkan päästä pääkaupunkiseudulta. Kotkan kaupunki pitää reilusti huolta työntekijöistään ja tarjoaa jatkuvasti koulutusta ja monipuolista virkistys- ja työhyvinvointitoimintaa. Kotkassa on komea merellinen asuinympäristö, jonka palkitut puistot tarjoavat paljon harrastusmahdollisuuksia. Kotkassa asut aina lähellä palveluita ja Suomenlahden tai Kymijoen rantaa, kohtuuhinnalla.

Kotkalaiset ovat ystävällisiä ja lähestyttäviä - ja ylpeitä rakkaasta kotikaupungistaan. Liity rohkeasti joukkoomme! Katso lisätietoja www.kotka.fi.