Lastensuojelun sosiaalityöntekijä - Kirkkonummen kunta

Kirkkonummen lastensuojelussa on auki lastensuojelun sosiaalityöntekijän sijaisuus ajalle 1.2.2021-31.12.2021.

Koulutimme vuonna 2018 koko lastensuojelun ja perhepalveluiden henkilöstön systeemisen lastensuojelumallin toteuttamiseen ja kehitämme työtämme sen mukaisesti. Työhyvinvointi on meille tärkeää ja tarjoamme tiimeille säännöllisen työnohjauksen. Tarjoamme mahdollisuuden etätyön tekemiseen, mikäli työntekijä sitä toivoo.

Lastensuojelun sosiaalityöntekijän tehtävänkuva on laaja. Sosiaalityöntekijän tehtävän painopiste tulee olemaan olosuhdeselvitysten tekemisessä ja sijais- ja jälkihuollon sosiaalityössä. Kirkkonummella lastensuojelua tehdään perhesosiaalityön yksikössä, jossa on kolme tiimiä: päivystys- ja alkuarviointi, avopalvelut ja sijais- ja jälkihuollon tiimi. Määräaikaisen sosiaalityöntekijän työssä voi olla asiakastyötä kaikissa asiakastyön vaiheissa.

Työ soveltuu hyvin henkilölle, joka pitää vaihtelevasta työstä. Arvostamme positiivista, asiakaslähtöistä ja kehittämismyönteistä työskentelyotetta. Edellytämme tehtävän vaativuuden mukaista osaamista, hyviä vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja, hyvää kirjallista ilmaisukykyä ja valmiutta itsenäiseen työskentelyyn. Kyky pari- ja tiimityöhön ja reflektiiviseen työskentelyotteeseen on oleellinen tehtävässä menestymisen kannalta.

Kelpoisuusehto sosiaalityöntekijän virkaan on sosiaalihuollon ammattihenkilölain 817/2015 (7§, 32§) mukainen sosiaalityöntekijän kelpoisuus.
Tehtäväkohtainen palkka on 3 742,95€ /kk.

Kielitaitovaatimuksena on suomen kielen hyvä suullinen ja kirjallinen taito. Tehtävään valittavan on esitettävä nähtäväksi rikosrekisterilain 6.2 §:n tarkoittama rikosrekisteriote.

Hakemukset lähetetään kuntarekryn sähköisen lomakkeen kautta (www.kuntarekry.fi) työavain 331427. Hakuaika päättyy 29.1.2021 klo 12.00. Työ alkaa helmikuun 2021 alussa tai sopimuksen mukaan myöhemmin.

Haastattelut pidetään: 1.2. klo 14-16 tai 2.2. klo 14-16.

Lisätietoja

http://www.kirkkonummi.fi

Tutustu työnantajaan

Lisätietoja antaa palvelujohtaja, perheiden palvelut, Sirkku Pekkarinen-Keto p. 040-7561411 ja sähköposti etunimi.sukunimi@kirkkonummi.fi

PERUSTURVAPALVELUJEN TOIMIALA, Perhepalvelut, Perhesosiaalityö
Osoite: ., 02400 Kirkkonummi

Kirkkonummi on kaksikielinen, kasvava ja uudistuva noin 40 000 asukkaan kunta Helsingin seudulla hyvien liikenneyhteyksien varrella ja kuuluu HSL- joukkoliikenteen piiriin. Kunnassa työskentelee noin 2 300 eri alojen ammattilaista. Kirkkonummen kunta on savuton työpaikka. Tutustu meihin osoitteessa www.kirkkonummi.fi