
Lukion lehtorin (EN,RU) virka Raksilan lukiossa.
Haettavana on LUKION LEHTORIN vakinainen virka Raksilan lukiossa. Opetettavina aineina englanti ja ruotsi.
Opetusvelvollisuus täytetään virkaan kuuluvista aineista, englannista ja ruotsista. Raksilan lukiossa opettajat voivat ohjata myös kiltatoimintaa, jolloin kolmas kieli katsotaan eduksi. Virkaan kuuluu opetusvelvollisuuden verran aineenopetusta ja sen lisäksi tiimityöskentelyä ja mahdollisesti erikseen korvattavia lisätehtäviä. Lukion lehtori toimii säännönmukaisesti myös ryhmänohjaajana.
Raksilan lukio on yli 900 opiskelijan ja noin 40 opettajan kasvava yksikkö lähellä Oulun kaupungin keskustaa loistavien urheilu- ja liikuntatilojen vieressä. Hyvätasoinen yleislukio kannustaa opiskelijoita kasvamaan parhaiksi versioiksi omasta itsestään ja valitsemaan runsaasta ja monipuolisesta opintotarjottimesta tätä rakennustyötä edistäviä polkuja.
Kelpoisuusehdot määräytyvät opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen 986/1998 mukaisesti. Kelpoisuuden osoittavat alkuperäiset tutkintotodistukset esitetään mahdollisen haastattelun yhteydessä.
Eduksi luetaan syventävät opinnot toisessakin virkaan vaadittavassa opetettavassa aineessa ja jonkin kolmannen lukiossa opetettavan kielen kelpoisuus tai kirjallisesti osoitettu vahva harrastuneisuus.
Palkkaus määräytyy kunnallisen opetusalan virka- ja työehtosopimuksen mukaan.
Tehtävään valitun on ennen valinnan vahvistamista, viimeistään 30 päivän kuluessa valintapäätöksen tiedoksisaannista, toimitettava hyväksyttävä todistus terveydentilastaan sekä esitettävä nähtäväksi lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) 3 §:n mukainen rikostaustaote. Tehtävässä käytetään kuuden kuukauden koeaikaa.
Tehtävää haetaan ensisijaisesti sähköisellä hakulomakkeella. Mikäli hakemusta ei ole mahdollista jättää sähköisesti, toimita hakemus osoitteeseen Oulun kaupungin kirjaamo, PL 71, 90015 Oulun kaupunki, käyntiosoite Kansankatu 55A. Hakemuksessa on mainittava tehtäväkohtainen diaarinumero OUKA/2368/2025 sekä lähetyskuoressa haettavana olevan viran nimi. Haettaessa useampia virkoja on jokaiseen virkaan toimitettava oma hakemus. Hakemus on toimitettava 24.3.2024 klo 15.00 mennessä.
-
Lisätiedot
-
https://www.kuntarekry.fi/fi/tyopaikat/lehtori-en-ru-raksilan-lukio-oul-04-159-25/ -
Oulun kaupunki, Sivistys- ja kulttuuripalvelut, Raksilan lukio Kokoaikatyö Työpaikka Vakinainen -
OUL-04-159-25 -
Sopimuksen mukaan elokuussa -
OVTES -
9.3.2025 00:01 - 24.3.2025 15:00 Opetus- ja kulttuuriala Aineenopettajat ja lehtorit Pohjois-Pohjanmaa Oulu Kunta
Lisätietoja antaa rehtori Heidi Lakkala, p. 040 190 8128 tai sähköpostitse etunimi.sukunimi@ouka.fi.
Oulu. Vesistöjen hellässä halauksessa syntynyt, jalat tukevasti pohjoisessa mullassa seisova juureva, luonnon ehdoilla kehittyvä kaupunki. Pohjoisuutemme on rennonletkeää vieraanvaraisuutta, rohkeita tekoja ja sinnikkyyttä – menestyksen edellytyksiä. Supervoimamme ovat erilaiset ihmiset ja kaupunginosat sekä Oulun seudun rikas luonto. Meillä on tilaa, aikaa ja mahdollisuuksia kohtaamisille, jotka voivat myllertää koko elämäsi.
Oulun kaupunki on noin 7000 henkilön työpaikka – asteen verran parempi, tietenkin.
Oulun kaupunki on savuton työpaikka.
Sijainti
Teuvo Pakkalan Katu 19
90130 Oulu
Oulun kaupunki
Työavain OUL-04-1339-21
Oulun kaupunki
Työavain OUL-04-870-21
Koulutuskuntayhtymä OSAO
Työavain OSAO-02-126-24
Oulun kaupunki
Työavain OUL-04-994-20
Egentliga Finlands välfärdsområde
Työavain VARHA25-01-6-24
Oulun kaupunki
Työavain OUL-04-485-19
Oulun kaupunki
Työavain OUL-04-1154-21