Lehtori maanrakennus / logistiikka - Vaasan kaupunki

Vaasan kaupunki hakee lehtoria maarakennusalan/logistiikan opetustehtäviin Vamiaan.

Vamia on Vaasan kaupungin omistama ammatillisen koulutuksen oppilaitos, jonka tehtävänä on kouluttaa ammatillisia osaajia työ- ja elinkeinoelämän tarpeisiin.

Olemme kaksikielinen oppilaitos, mutta koulutamme suomen- ja ruotsin kielen lisäksi myös englanninkielellä. Opiskelijoita vuosittain on runsaat 4 000 ja henkilökuntaa noin 300. Järjestämme ammatillista peruskoulutusta sekä lisä- ja täydennyskoulutusta ammatti- ja erikoisammattitutkintoina. Kaikki tutkintomme on mahdollista suorittaa myös oppisopimuskoulutuksena.

Vamian monialainen osaaminen elää siellä työskentelevissä ihmisissä. Kehitämme jatkuvasti taitojamme ja jaamme oppimme sekä työelämäkokemuksemme innolla eteenpäin yhteisössämme.

Lehtorin tehtävään kuuluu toimia opettajana maarakennuskoneen kuljettajien koulutuksessa sekä maarakennuskoneen kunnossapidon- ja käytön koulutuksissa sekä logistiikkakoulutuksen suunnittelu.

Edellytämme asetuksen 986/1998 mukaista opettajan pätevyyttä.

Toivomme hakijalta vahvaa käytännön osaamista maarakennusalalta, molempien kotimaisten kielten hallinta on eduksi. Hakijoille järjestetään tarvittaessa työkoe.

Arvostamme kokemusta toisen asteen opiskelijoiden opetuksesta ja ohjaamisesta. Yhteistyökyky, luovuus, organisointikyky ja joustavuus ovat ehdoton etu tehtävää hoidettaessa.

Palkka ja palvelussuhteen ehdot määräytyvät OVTES osio C liite 1 mukaan.

Koeaika on kuusi kuukautta.

Tehtävään valitun on ennen työn alkamista esitettävä lääkärinlausunto terveydentilastaan (T-todistus) ja lain 504/2002 mukainen rikosrekisteriote.

Haastattelut ovat viikoilla 16-17.
Haastatteluun kutsutut ottavat mukaansa alkuperäiset tutkinto- ja työtodistukset.

Lisätietoja

http://www.vaasa.fi

Tutustu työnantajaan

Koulutuspäällikkö Seppo Uusitalo puh. 040 546 7945, tai seppo.uusitalo(at)vamia.fi
KoulutuspäällikköJarmo Hietikko puh. 040 544 7982, tai jarmo.hietikko(at)vamia.fi

Sivistystoimi / Vamia
Osoite: Vaasa, 65100 Vaasa

Sivistystoimen ammattilaisemme kulkevat vaasalaisten lasten ja nuorten rinnalla päiväkodin portilta koulutien viimeiseen kevätjuhlaan saakka. Osaajiemme ansiosta Vaasassa on tarjolla laaja kattaus laadukkaita kulttuuri- ja kirjastopalveluita, liikunnan riemua ja oivalluksia opistoilla – niin nuorille kuin aikuisille.