Vantaan kaupunki, Kasvatus ja oppiminen, Perusopetus
Länsimäen koulu
Pallastunturintie 27A, 01280 Vantaa
Työsuhteen kesto: Määräaikainen 01.08.2025 - 31.07.2026
Hei,
nyt on loistava mahdollisuus hakea oppilaanohjaajaksi kehitysmyönteiseen ja moninaiseen Länsimäen kouluun. Etsimme joukkoomme oppilaslähtöisesti ajattelevaa opinto-ohjaajaa, joka kokee nykyisen opetussuunnitelman mahdollisuutena joustavien ja monipuolisten oppimisjärjestelyjen toteuttamiseen. Pääset osalliseksi hyvin toimivaa opo-tiimiä, jossa valitun lisäksi toimii kokopäiväinen ja osa-aikainen oppilaanohjaaja. Länsimäen koulussa on luotu yhteisiä toimivia ohjauksen rakenteita, tiimi on joustava ja innostunut uuden kehittämisestä.
Toivomme valittavalta oppilaanohjaajalta oppilaita innostavaa työotetta. Länsimäen koulussa ohjauksella on merkittävä oma rooli koulun toiminnassa. Valittavan opon työtehtäviin kuuluu 8.- ja 9. luokkalaisten oppilaiden ohjaus, POP-oppilaiden (pidennetty oppivelvollisuus) ohjaus sekä TEPPO toiminta. Lisäksi valittu pääsee mukaan Vantaan kaupunkitasoiseen opoyhteisöön, jossa on tarjolla tukea ja lämminhenkistä kannustusta. Kaikki osaaminen jaetaan ja opon tukena on useita koordinoivia opinto-ohjaajia.
Länsimäen koulu on todella mielenkiintoinen ja moninainen ohjausympäristö, jossa ohjausta pääsee tekemään omalla persoonalla. Oppilaat ovat avoimia ohjausta kohtaan ja työyhteisö sekä rehtoritiimi tukevat opojen työtä.
Länsimäen koulu on Länsimäen, Rajakylän ja Vaaralan alueiden lähikoulu, jossa opiskelee lukuvuonna 2025-2026 noin 670 oppilasta vuosiluokilla 5-9. Viides- ja kuudesluokkalaiset opiskelevat pääosin luokanopettajan kanssa ja 7.- 9. -luokkalaiset aineenopettajajärjestelmässä. Koulussamme on myös erilaisia pienryhmiä. Kielitietoisuus, inklusiivisuus ja oppilaslähtöisyys ovat koulumme toiminnan punainen lanka. Oppilaitamme opettaa ja kasvattaa lähes 60 opettajaa ja 15 koulunkäynninohjaajaa/oppilashoitajaa. Lisäksi oppilaiden hyvinvoinnin eteen työskentelee kouluvalmentaja, oppilashuoltohenkilöstö, koulunuorisotyöntekijät, monikieliset ohjaajat ja kaikki tukipalveluiden henkilöt. Olemme ProKoulu ja teemme tiivistä yhteistyötä alueen toimijoiden kanssa.
Kouluyhteisömme on luova ja ratkaisukeskeinen. Toimintamme keskiössä on oppilas ja hänen tarvitsemansa tuen oikeanlainen kohdentaminen.
Tutustu Länsimäen koulun toimintaan.
Käy myös tutustumassa Länsimäen kouluun instagramissa:
@lansimaenkoulu
@lansantukarit
@lansanoppilaskunnanhallitus
Lisätietoja ja rekrytoinnin eteneminen
Koulussamme muuta kuin suomen kieltä äidinkielenään puhuvien oppilaiden (S2) määrän perusteella viran hoitamisen edellytykset täyttävälle opetushenkilöstölle voidaan maksaa koulussamme 165,20 eur/kk palkanlisää.
Alustavat haastattelupäivät ovat viikolla 21 ja 22.
Miksi valita Vantaa?
Vantaa on maamme neljänneksi suurin kaupunki, jossa on rohkeutta tehdä asioita uudella tavalla ja taitoa toimia yhteistyössä erilaisissa verkostoissa. Kaupunki on turvallinen työnantaja, joka tarjoaa henkilöstölle laajat mahdollisuudet osaamisen kehittämiseen. Nykyaikaisissa oppilaitoksissamme arvostetaan laadukkaan kasvatuksen ja opetuksen lisäksi kansainvälisyyttä, monikulttuurisuutta ja yhteisöllisyyttä.
Tule opettajaksi Vantaalle! Tutustu opettajan työhön Vantaa.fi:ssä.
Vantaan kaupunki tarjoaa työntekijöilleen monipuoliset henkilöstöedut, kuten liikunta-, hyvinvointi- ja kulttuuriedun, lounasedun ja työmatkaedun julkisen liikenteen käyttöön. Tuemme henkilöstön hyvinvointia mahdollistamalla ja tukemalla liikunnallista elämäntapaa. Kaupungin työntekijät voivat hyödyntää mm. uimahallien, kuntosalien ja ryhmäliikunnan sekä hierontayritysten etuhintaisia palveluja. Lisäksi työntekijöille on usein tarjolla alennushintaisia lippuja kaupungin kulttuuritapahtumiin.
Jos jäit vielä pohtimaan, mitä Vantaalla on sinulle tarjottavaa, käy verkkosivuillamme lukemassa lisää syitä valita Vantaa.
Työsuhteen tietojaKelpoisuusvaatimus: Opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen 986/1998 mukainen kelpoisuus.
Kelpoisuusvaatimuksen lisäksi edellytämme: Edellytämme hyviä yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja sekä valmiuksia joustavien opetusjärjestelyjen kehittämiseen ja toteuttamiseen.
Luemme eduksi: AIkaisempi kokemus toimimisesta monikulttuurisessa koulussa.
Palvelussuhteen ehdot määräytyvät Kunnallisen opetushenkilöstön virka- ja työehtosopimuksen (OVTES) mukaisesti.
Palkkaus: OVTES
Edellytettävät luvat: Valitun henkilön tulee esittää voimassa oleva rikostaustaote
Työpaikkojen lukumäärä: 1
Koeaika: Tehtävässä noudatetaan 6 kuukauden koeaikaa
Kokoaika-/osa-aikatyö: Kokoaikainen
Palvelusuhteen muoto: Virkasuhde
Työaika: Sovellettavan virka- ja työehtosopimuksen mukaan
Yhteystiedot:
Rehtori
Nurmi Janne
040 184 9023
Tavoitettavissa Arkisin klo 8.30-15.30
Vantaa on vastuullinen työnantaja. Tuemme työntekijöidemme hyvinvointia ja osaamista sekä työyhteisöjen hyvää ilmapiiriä. Kehitämme jatkuvasti esihenkilötyötämme. Meille Vantaan kaupungilla on tärkeää työyhteisön tasa-arvoisuus ja yhdenvertaisuus. Toivomme saavamme hakemuksia erilaisilta taustoilta olevilta henkilöiltä, kuten eri-ikäisiltä, eri sukupuolta olevilta ja erilaisista kieli-, kulttuuri- ja vähemmistöryhmiin kuuluvilta.
Lähetä hakemuksesi rekrytointijärjestelmämme kautta. Vantaan hakujen hakuaika päättyy klo 16:00.
Rekrytointiprosessissa saatetaan käyttää videohaastattelua.
Vantaan kaupunki, Kasvatus ja oppiminen, Perusopetus
Länsimäen koulu
Pallastunturintie 27A, 01280 Vantaa
Työsuhteen kesto: Määräaikainen 01.08.2025 - 31.07.2026
Hei,
nyt on loistava mahdollisuus hakea oppilaanohjaajaksi kehitysmyönteiseen ja moninaiseen Länsimäen kouluun.

Vantaa on rento ja rohkea työnantaja. Vahvuutenamme on joustava, avoin, yhteisöllinen ja kannustava ilmapiiri. Etsimme aktiivisesti keinoja edistää henkilöstön yhdenvertaisuutta, tasa-arvoa ja laajaa monimuotoisuutta.
Henkilöstömme kokee työyhteisöt toimiviksi, ja niissä on paljon sosiaalista pääomaa. Vantaa on hyvin johdettu kaupunki, jossa lähiesihenkilöiltä saa tukea työhön ja jossa valmentavaa johtamista kehitetään koko ajan. Meillä työhyvinvoinnistasi huolehditaan, ja saat käyttöösi monipuoliset edut.
Vantaan kaupungin palveluksessa on yli 8000 eri alojen ammattilaista. Heistä noin puolet työskentelee opetus- ja kasvatustehtävissä, osa teknisissä tehtävissä ja loput hallinnossa. Tarjoamme moneen elämäntilanteeseen sopivia töitä. Liity joukkoomme!
Sijainti
Pallastunturintie 27A
01280 Vantaa
Vantaan kaupunki
Vantaan kaupunki
Vantaan kaupunki
Vantaan kaupunki
Vantaan kaupunki
Vantaan kaupunki
Kuntarekrystä löytyy tuhansia avoimia työpaikkoja kaikkialta Suomesta.
Työnhakijoille tarjoamme työvälineet työpaikkojen, sijaisuuksien ja keikkatöiden hakemiseen sekä tietoa työskentelystä kuntaorganisaatioissa ja hyvinvointialueilla.
Työnantajille - kunnille, kaupungeille, hyvinvointialueille, kuntayhtymille ja kuntien omistamille yrityksille - tarjoamme rekrytoinnin ohjelmisto- ja asiantuntijapalveluja, jotka sopivat ulkoiseen ja sisäiseen rekrytointiin sekä sijaisuuksien hallintaan.
Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseen. Käyttämällä palvelua hyväksyt evästeiden käytön. Katso palvelun tietosuojaseloste, tietosuojalauseke, tietoa-sivustosta -osio sekä saavutettavuusseloste.
Palautetta sivustosta voit lähettää osoitteeseen: tuki@kuntarekry.fi tai lomakkeella.
Käyttämäsi selain ei ole enää tuettu. Sivusto saattaa toimia käyttämälläsi selaimella kummallisesti. Voit halutessasi jatkaa käyttöä tai kokeilla toista selainta.