Oletko kehittämismyönteinen opinto-ohjaaja, joka on motivoitunut tukemaan lapsen ja nuoren kasvua sekä jatko-opintoihin suuntautumista? Tule Tampereen kaupungin perusopetukseen osaksi sitoutunutta henkilöstöä!
Perusopetuksessa on noin 18 500 oppilasta ja henkilöstö koostuu yli 2000 ammattilaisesta. Peruskouluja on yhteensä 30. Voit tutustua kouluihimme tarkemmin täältä: https://www.tampere.fi/koulutus/perusopetus
Etsimme perusopetukseen oppilaanohjaajaa elokuussa 2025 alkavaan toistaiseksi voimassa olevaan virkasuhteeseen. Palvelussuhteen alkaessa virka sijoittuu Hatanpään koululle.
Oppilaanohjaaja työskentelee osana koulupolun tiimiä (Hatanpää-Vuores-Puistokoulu -tiimi).
Kelpoisuus määräytyy opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen 986/1998 mukaan. Vaadittava opettajakelpoisuus; tutkinto, opetettavat aineet (opintopisteet/opintoviikot) sekä pedagogiset opinnot tulee selvittää mahdollisimman yksityiskohtaisesti. Vaadittava kelpoisuus tulee saavuttaa ennen hakuajan päättymistä.
Eduksi katsomme monipuolisen pedagogisen osaamisen ja tehtävää tukevat lisäkoulutukset, kehittämis- ja kehittymishalukkuuden sekä hyvät vuorovaikutus- ja yhteistyötaidot.
Virkaan valitun on ennen viran vastaanottamista toimitettava kunnan ja hyvinvointialueen viranhaltijasta annetun lain (304/2003 7 §) perusteella hyväksyttävä todistus terveydentilastaan sekä esitettävä lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) perusteella rikosrekisterilain (770/1993) 6 § 2 momentissa tarkoitettu rikosrekisteriote.
Osa tehtävistämme kuuluu tartuntatautilain 55 § mukaisen terveydentilan selvityksen piiriin, joten hengityselinten tuberkuloosia koskeva selvitys tarkistetaan tarvittaessa.
Virkasuhteissa noudatetaan kuuden kuukauden koeaikaa.
Palkkaus OVTES:n mukaisesti. Palkka koostuu tehtäväkohtaisesta palkasta, vuosisidonnaisesta lisästä sekä mahdollisista muista palkanlisistä.
Pyydämme, että liität kopiot kelpoisuuden osoittavista tutkintotodistuksista sähköiseen hakemukseen Kuntarekryyn. Alkuperäiset todistukset katsotaan mahdollisessa haastattelussa.
Lisätietoja hakemisesta ja Tampereen kaupungista työnantajana löydät täältä: https://www.kuntarekry.fi/fi/tyonantajat/tampereen-kaupunki/perusopetus/.
Lisätietoja tehtävästä antaa ensisijaisesti sähköpostilla Hatanpään koulun rehtori Mari Palviainen, mari.palviainen@tampere.fi, puh. 040 076 4165.
Hakuaika päättyy 14.5.2025.
Tehtävää haetaan Kuntarekryssä Hae työpaikkaa -painikkeesta. Ohjeita hakemiseen löydät https://www.tampere.fi/tyo
Sähköisten hakemusten tulee olla perillä klo 23.59 ja postitse saapuvien hakemusten klo 15.00 mennessä. Myöhässä saapuneita hakemuksia ei voida ottaa haussa huomioon.
Lisätietoa hakemisesta saat Monetra Pirkanmaan rekrytointipalveluista puh. 040 806 3184, rekrytointi.pirkanmaa@monetra.fi.
Näetkö itsesi jo osana meitä? Tervetuloa Tampereen tekijäksi!
Oletko kehittämismyönteinen opinto-ohjaaja, joka on motivoitunut tukemaan lapsen ja nuoren kasvua sekä jatko-opintoihin suuntautumista? Tule Tampereen kaupungin perusopetukseen osaksi sitoutunutta henkilöstöä!
Perusopetuksessa on noin 18 500 oppilasta ja henkilöstö koostuu yli 2000 ammattilaisesta. Peruskouluja on yhteensä 30.
Etsimme perusopetukseen oppilaanohjaajaa elokuussa 2025 alkavaan toistaiseksi voimassa olevaan virkasuhteeseen. Palvelussuhteen alkaessa virka sijoittuu Hatanpään koululle.
Oppilaanohjaaja työskentelee osana koulupolun tiimiä (Hatanpää-Vuores-Puistokoulu -tiimi).
Kelpoisuus määräytyy opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen 986/1998 mukaan. Vaadittava opettajakelpoisuus; tutkinto, opetettavat aineet (opintopisteet/opintoviikot) sekä pedagogiset opinnot tulee selvittää mahdollisimman yksityiskohtaisesti. Vaadittava kelpoisuus tulee saavuttaa ennen hakuajan päättymistä.
Eduksi katsomme monipuolisen pedagogisen osaamisen ja tehtävää tukevat lisäkoulutukset, kehittämis- ja kehittymishalukkuuden sekä hyvät vuorovaikutus- ja yhteistyötaidot.
Virkaan valitun on ennen viran vastaanottamista toimitettava kunnan ja hyvinvointialueen viranhaltijasta annetun lain (304/2003 7 §) perusteella hyväksyttävä todistus terveydentilastaan sekä esitettävä lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) perusteella rikosrekisterilain (770/1993) 6 § 2 momentissa tarkoitettu rikosrekisteriote.
Osa tehtävistämme kuuluu tartuntatautilain 55 § mukaisen terveydentilan selvityksen piiriin, joten hengityselinten tuberkuloosia koskeva selvitys tarkistetaan tarvittaessa.
Virkasuhteissa noudatetaan kuuden kuukauden koeaikaa.
Palkkaus OVTES:n mukaisesti. Palkka koostuu tehtäväkohtaisesta palkasta, vuosisidonnaisesta lisästä sekä mahdollisista muista palkanlisistä.
Pyydämme, että liität kopiot kelpoisuuden osoittavista tutkintotodistuksista sähköiseen hakemukseen Kuntarekryyn. Alkuperäiset todistukset katsotaan mahdollisessa haastattelussa.
Lisätietoja hakemisesta ja Tampereen kaupungista työnantajana löydät täältä: https://www.kuntarekry.fi/fi/tyonantajat/tampereen-kaupunki/perusopetus/.
Lisätietoja tehtävästä antaa ensisijaisesti sähköpostilla Hatanpään koulun rehtori Mari Palviainen, mari.palviainen@tampere.fi, puh. 040 076 4165.
Hakuaika päättyy 14.5.2025.
Tehtävää haetaan Kuntarekryssä Hae työpaikkaa -painikkeesta. Ohjeita hakemiseen löydät https://www.tampere.fi/tyo
Sähköisten hakemusten tulee olla perillä klo 23.59 ja postitse saapuvien hakemusten klo 15.00 mennessä. Myöhässä saapuneita hakemuksia ei voida ottaa haussa huomioon.
Lisätietoa hakemisesta saat Monetra Pirkanmaan rekrytointipalveluista puh. 040 806 3184, rekrytointi.pirkanmaa@monetra.fi.
Näetkö itsesi jo osana meitä? Tervetuloa Tampereen tekijäksi!
Lisätietoja tehtävästä antaa ensisijaisesti sähköpostilla Hatanpään koulun rehtori Mari Palviainen, mari.palviainen@tampere.fi, puh. 040 076 4165.
Tampere on Suomen vetovoimaisin kaupunki, joka on tunnettu rohkeista teoistaan ja yhdessä tekemisestä. Rakennamme Tampereen kaupunkia noin 8 500 huippuammattilaisen Tampereen tekijän voimin. Työmme on merkityksellistä ja yhteiskunnallisesti arvokasta, työtä kaupunkilaisten hyväksi. Meillä on hyvä ja eteenpäin katsova tekemisen meininki, Tampereen rento asenne. Tule osaksi tätä moniammatillista ja asiantuntevaa joukkoa!
Tampereen kaupunki on savuton työpaikka.
Sijainti
33900 Tampere
Tampereen kaupunki
Tampereen kaupunki
Tampereen kaupunki
Tampereen kaupunki
Tampereen kaupunki
Tampereen kaupunki
Kuntarekrystä löytyy tuhansia avoimia työpaikkoja kaikkialta Suomesta.
Työnhakijoille tarjoamme työvälineet työpaikkojen, sijaisuuksien ja keikkatöiden hakemiseen sekä tietoa työskentelystä kuntaorganisaatioissa ja hyvinvointialueilla.
Työnantajille - kunnille, kaupungeille, hyvinvointialueille, kuntayhtymille ja kuntien omistamille yrityksille - tarjoamme rekrytoinnin ohjelmisto- ja asiantuntijapalveluja, jotka sopivat ulkoiseen ja sisäiseen rekrytointiin sekä sijaisuuksien hallintaan.
Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseen. Käyttämällä palvelua hyväksyt evästeiden käytön. Katso palvelun tietosuojaseloste, tietosuojalauseke, tietoa-sivustosta -osio sekä saavutettavuusseloste.
Palautetta sivustosta voit lähettää osoitteeseen: tuki@kuntarekry.fi tai lomakkeella.
Käyttämäsi selain ei ole enää tuettu. Sivusto saattaa toimia käyttämälläsi selaimella kummallisesti. Voit halutessasi jatkaa käyttöä tai kokeilla toista selainta.