Liikenneinsinööri - Kouvolan kaupunki

Haemme yhdyskuntatekniikkaan liikenneinsinööriä vakituiseen virkasuhteeseen 1.3.2021 alkaen tai sopimuksen mukaan.

Liikenneinsinöörin viran tarkoituksena on vastata mm. tilaajana ulkovalaistuksen ja liikennevalojen käytöstä ja kunnossapidosta, yksityisille teille asetettaviin liikennemerkkeihin vaadittavista kunnan suostumuksista sekä ajoneuvojen siirrosta annetun lain mukaan kunnille kuuluvista tehtävistä (delegoitu päätösvalta). Virkatehtäviin kuuluu myös liikenteen ja liikenneturvallisuuden seuranta-, tutkimus- ja kehitystehtävät sekä toimiminen kaupungin toisen liikenneinsinöörin sijaisena.

Tehtävään sisältyy asiakaspalvelua ja yhteydenpitoa sidosryhmiin.

Viran kelpoisuusvaatimuksena on soveltuva korkeakoulututkinto tai aiempi opistotason tutkinto ja alan tuntemus. Virkaan sovelletaan kunnallisen teknisen henkilöstön virka- ja työehtosopimusta (TS).

Lisäksi arvostamme CAD - suunnitteluympäristön tuntemusta, kokemusta liikennesuunnittelutehtävistä, hyviä kirjallisia ja suullisia ilmaisutaitoja, vuorovaikutustaitoja sekä oma-aloitteista ja itsenäistä työasennetta. Viran hoitaminen edellyttää omaa autoa ja sen ajokorttia.

Viran täyttämisessä sovelletaan 6 kk:n koeaikaa. Virkaan valitun on toimitettava hyväksyttävä selvitys terveydentilastaan ennen työn aloittamista.

Yhdyskuntatekniikka tarjoaa haastavat ja monipuoliset työtehtävät, asiantuntijaorganisaation tuen, mukavat työkaverit sekä hyvät kouluttautumismahdollisuudet.

Hakuaikaa on jatkettu 9.3.2021 saakka ja aiemmin tulleet hakemukset huomioidaan.

Lisätietoja

http://www.kouvola.fi/rekry

Tutustu työnantajaan

Lisätietoja antaa kaupungininsinööri Anne Ahtiainen, p. 020 615 8574, anne.ahtiainen(at)kouvola.fi
Hakemukset toimitetaan ensisijaisesti sähköisellä lomakkeella www.kouvola.fi/rekry.

Yhdyskuntatekniikka
Osoite: Torikatu 10, 45100 Kouvola

Kouvola on asukkaitaan palveleva aktiivinen luonto- ja urheilukaupunki. Arki sujuu ja asuminen on edullista n. 82 000 asukkaan kaupungissa. Elämä on laadukasta hyvien palvelujen, harrastusmahdollisuuksien ja moni-ilmeisen luonnon keskellä. Liikkuminen on helppoa ja liikenneyhteydet muualle Suomeen ovat hyvät.

Tervetuloa joukkoon! Viihdyt varmasti.

Kouvolan kaupunki on savuton työpaikka.

Kouvolan kaupunki - Savuton työpaikka