Siirry pääsisältöön
Työpaikat Työnantajat Ylävalikko
  • Lappeenrannan kaupungin kaupunkikehityksen toimialan kadut ja ympäristö vastuualue palkkaa 20-25 vuotiaita nuoria liikennekaupungin valvojiksi.

    Lappeenrannan kaupungin Elinvoiman ja kaupunkikehityksen toimialan kadut ja ympäristö vastuualue palkkaa 20-25 vuotiaita nuoria liikennekaupungin valvojiksi.

    Tehtäviin kuuluu mm. lasten ohjaus ja valvonta sekä liikennekaupungin kasvillisuudenhoito ja alueen puhtaanapito. Työtä tehdään kahdessa vuorossa ja heinäkuun aikana myös lauantaisin. Tehtävään otetaan ensisijaisesti henkilöitä, jotka suuntautuvat opiskeluissaan lasten parissa työskentelyyn.

    Tehtävät soveltuvat reippaille, säällä kuin säällä ulkoilmassa työskentelystä nauttiville vastuullisille nuorille. Hyvät asiakaspalvelutaidot katsotaan eduksi.

    Liikennekaupungin paikkoihin haetaan kuntarekryn kautta osoitteessa www.kuntarekry.fi liitettynä CV, viimeistään 31.03.2025 mennessä. Haastattelut tapahtuvat huhtikuun aikana ja päätöksistä ilmoitetaan henkilökohtaisesti.


    Ennen työsopimuksen tekemistä tehtävään valitun on esitettävä nähtäväksi rikosrekisterilain 6 §:n 2 momentissa tarkoitettu hyväksyttävä rikostaustaote (Laki lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä, 504 / 2002).

    Lisätietoja

    http://www.lappeenranta.fi

    Näytä vähemmän Näytä lisää
    Yhteystietomme

    Lisätietojen antajat:

    Puutarhuri Maisa Hautala maisa.hautala@lappeenranta.fi p. 040 6707036
    Ympäristötyöntekijä Niina Joukainen, niina.joukainen@lappeenranta.fi p. 040 6501081

    Tietoa organisaatiosta

    Suomen ilmastopääkaupunki Lappeenranta on kestävän huomisen koti.

    Suomen ilmastopääkaupungissa kaikki on lähellä arjen laadukkaista palveluista aina Saimaan elämyksiin. Lappeenrannassa ihmiset kohdataan yksilöinä, ja toimiin ryhdytään yhteisön voimin. Kestävän huomisen tekijöinä ovat lapsiystävällisyys, ainutlaatuinen tiedekasvatus, yrittäjälähtöisyys sekä uteliaat korkeakoulut LUT ja LAB.

    Lappeenrannan kaupunki on savuton työpaikka.

    Sijainti
    Villimiehenkatu 1
    53100 Lappeenranta

  • Tutustu työnantajaan
    Muut tiedot

    Muut tehtävään liittyvät tiedot

  • Etätyö: Ei etätyömahdollisuutta
  • Hae työpaikkaa
    Sinulle suositellut työpaikat

    Lappeenrannan kaupunki

    Varhaiskasvatuksen lyhyisiin määräaikaisiin tehtäviin ilmoittautuminenHakuaika päättyy1.6.202515:00

    Työavain 166241

    Lappeenrannan kaupunki

    Harjoittelija Lappeenrannan museoihin ja Lappeenrannan kaupungin kulttuuritoimeen kesäksi 2025Hakuaika päättyy14.2.202512:00

    Työavain 631078

    Lappeenrannan kaupunki

    KirjastoharjoittelijaHakuaika päättyy28.2.202521:00

    Työavain 632989

    Saimaan Tukipalvelut Oy

    Saimaan Tukipalveluiden sijaisreserviHakuaika päättyy31.12.202516:00

    Työavain 76362

    Saimaan Tukipalvelut Oy

    Talonmies-vahtimestariHakuaika päättyy20.2.202523:59

    Työavain SATU-03-1-25

    Lappeenrannan kaupunki

    Liikennekaupungin valvojaHakuaika päättyy31.3.202512:00

    Työavain 639702

    Saimaan Tukipalvelut Oy

    TET-harjoittelu puhtauspalvelutehtävissäHakuaika päättyy31.5.202523:59

    Työavain 394711

    Lappeenrannan kaupunki

    TerveystarkastajaharjoittelijaHakuaika päättyy14.2.202515:00

    Työavain 640749

    Kuntarekry

    Kuntarekrystä löytyy tuhansia avoimia työpaikkoja kaikkialta Suomesta.

    Työnhakijoille tarjoamme työvälineet työpaikkojen, sijaisuuksien ja keikkatöiden hakemiseen sekä tietoa työskentelystä kuntaorganisaatioissa ja hyvinvointialueilla.

    Työnantajille - kunnille, kaupungeille, hyvinvointialueille, kuntayhtymille ja kuntien omistamille yrityksille - tarjoamme rekrytoinnin ohjelmisto- ja asiantuntijapalveluja, jotka sopivat ulkoiseen ja sisäiseen rekrytointiin sekä sijaisuuksien hallintaan.

    Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseen. Käyttämällä palvelua hyväksyt evästeiden käytön. Katso palvelun tietosuojaseloste, tietosuojalauseke, tietoa-sivustosta -osio sekä saavutettavuusseloste.

    Palautetta sivustosta voit lähettää osoitteeseen: tuki@kuntarekry.fi tai lomakkeella.

    Eväste-asetukset

    Grade Solutions Oy Grade Solutions Oy -logo

    Kuntarekry-palvelun tuottaa Grade Solutions Oy.