Skip to main content
test
Allow content Salli sisältö kategoriassa analytics

Haemme Kajaanin lukioon liikunnan ja terveystiedon sivutoimista tuntiopettajaa ajalle 1.8.2024-31.5.2025. Arvostamme hyviä vuorovaikutustaitoja, verkko-opetusympäristöjen hallintaa ja kehittämismyönteistä työotetta.

Kajaanin lukiossa on yleislinjan lisäksi valtakunnallinen erityistehtävä musiikissa sekä etälukioperiaatteella toimiva aikuislinja. Suurena lukiona tarjoamme työyhteisön, jossa on tarjolla kollegiaalista tukea ja mahdollisuus kehittää omaa osaamista.

Kelpoisuusehdot määräytyvät opetustoimen henkilöstön kelpoisuusehdoista annetun asetuksen 986/1998 mukaan.

Tehtävään valitun on esitettävä nähtäväksi lain 504/2002 mukainen rikosrekisteriote ja todistus huumausainetestistä. Tehtävässä on viiden kuukauden koeaika.

Tehtävän täyttämisessä otetaan ensisijaisesti huomioon Kajaanin kaupungin irtisanomis- ja lomautusuhan alla olevat työntekijät, lomautettavat ja työnteon keskeytyksen alaiset henkilöt, mikäli he täyttävät tehtävän kelpoisuusehdot.

Tehtävään haetaan ensisijaisesti www.kuntarekry.fi. Kirjalliset hakemukset lähetetään osoitteella Kajaanin kaupunki, Kirjaamo, PL 133, 87101 Kajaani. Hakuaika päättyy 19.4.2024 klo 15.

ASTU KAJAANIN AIKAVYÖHYKKEELLE

Kajaani sijaitsee keskellä Suomea toimivien liikenneyhteyksien, upeiden vaaramaisemien ja vesistöjen ympäröimänä. Viihtyisää kaupunkiympäristöä kehitetään ja hoidetaan jatkuvasti kuntalaisten iloksi ja hyvinvoinnin lisäämiseksi.

On todistettu, että Kajaanissa vuorokauteen mahtuu 26 tuntia. Viikkojen, kuukausien ja vuosien kuluessa siitä kertyy paljon ylimääräistä aikaa. Aikaa tehdä sitä mitä olet aina halunnut tehdä. Aikaa kasvaa ja unelmoida.

Kyseessä onkin ihan oma aikavyöhykkeensä, jolla on mahdollista toteuttaa asioita, joista monissa kaupungeissa voi vain haaveilla. Kajaanin aikavyöhyke sopii sinulle, joka haluat harrastaa ja nauttia vapaa-ajasta. Toteuttaa itseäsi, saada asioita aikaan työelämässä ja viettää aikaa perheesi kanssa. Täällä sinun ei tarvitse valita tärkeiden asioiden väliltä.

Lue lisää elämästä Kajaanissa: www.kajaani.fi/267

Lisätietoja

https://www.kajaaninlukio.fi/

Yhteystietomme

Rehtori Kaisa Polvinen, puh. 044 710 1204, kaisa.polvinen@kajaaninlukio.fi

Tietoa organisaatiosta

Kajaani on 37 000 asukkaan maakuntakeskus Kainuussa. Kajaanissa arki on sujuvaa ja elinkeinoelämä monipuolista. Osaamista löytyy arjen palveluista kansainväliseen huipputasoon.

Kajaanin kaupungin ylläpitämä koulutusliikelaitos vastaa ammatillisesta koulutuksesta Kainuussa ja Kuusamossa sekä lukiokoulutuksesta Kajaanissa. Koulutusliikelaitoksessa opiskelee ammatillisessa koulutuksessa vuosittain noin 3000 nuorta ja aikuista ja Kajaanin lukiossa 600 nuorta. Työntekijöitä on noin 350 henkilöä.

Sijainti
Vuorikatu 2
87100 Kajaani

Tutustu työnantajaan
Hae työpaikkaa
Sinulle suositellut työpaikat
Pikalinkit
Suosituimmat maakunnat Näytä kaikki
Suosituimmat kunnat Näytä kaikki
Suosituimmat ammattialat Näytä kaikki
Suosituimmat tehtäväalueet Näytä kaikki
Sivun tiedot
Kuntarekry Kuntarekry-logo

Kuntarekrystä löytyy tuhansia avoimia työpaikkoja kaikkialta Suomesta.

Työnhakijoille tarjoamme työvälineet työpaikkojen, sijaisuuksien ja keikkatöiden hakemiseen sekä tietoa työskentelystä kuntaorganisaatioissa ja hyvinvointialueilla.

Työnantajille - kunnille, kaupungeille, hyvinvointialueille, kuntayhtymille ja kuntien omistamille yrityksille - tarjoamme rekrytoinnin ohjelmisto- ja asiantuntijapalveluja, jotka sopivat ulkoiseen ja sisäiseen rekrytointiin sekä sijaisuuksien hallintaan.

Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseen. Käyttämällä palvelua hyväksyt evästeiden käytön. Katso palvelun tietosuojaseloste, tietosuojalauseke sekä saavutettavuusseloste.

Palautetta sivustosta voit lähettää osoitteeseen: tuki@kuntarekry.fi tai lomakkeella.

Eväste-asetukset

Löydät meidät myös täältä:
Finnish Consulting Group Oy Finnish Consulting Group Oy-logo

Kuntarekry-palvelun tuottaa Grade Solutions Oy.