Liikunnanohjaaja - Kirkkonummen kunta

Liikunnanohjaaja - Kirkkonummen kunta

Liikunnanohjaaja

Kirkkonummen nuoriso- ja liikuntapalvelut hakee energiseen joukkoonsa liikunnanohjaajaa vakituiseen työsuhteeseen 12.8. alkaen tai sopimuksen mukaan. Liikunnanohjaajan työtehtäviin kuuluu uimahallin valvonta ja asiakaspalvelu sekä liikunnanohjaus lasten, nuorten, työikäisten ja senioreiden parissa. Työhön sisältyy lisäksi lasten ja nuorten harrastustoiminnan kehittämistä ja toteuttamista uimahallin ulkopuolella sekä tapahtuminen järjestämistä ja viestintää.

Pätevyysvaatimuksena on liikunnanohjaajan perustutkinto, liikuntaneuvoja tai liikunnan ammattitutkinto. Työkokemus yllämainituista tehtävistä sekä molempien kotimaisten kielten hyvä hallinta luetaan eduksi. Lisäksi toivomme itsenäistä työskentelyotetta ja innostusta uusien asioiden kehittämiseen ja toteuttamiseen. Työ sisältää myös ilta- ja viikonlopputyötä.

Toimeen valitun on suoritettava hyväksytysti uinninvalvojan testiuinti. Kirkkonummen uimahallin ison altaan syvin kohta on neljä metriä. Toimeen valitun on esitettävä hyväksyttävä rikosrekisteriote (laki lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä 504/2002). Palkkaus määräytyy KVTES:n mukaisesti. Tehtäväkohtainen palkka 2 137,56 €. Työaika on 38 tuntia 45 minuuttia viikossa.

Lisätietoja antaa ajalla 1.-5.7.2019 ja 18.-19.7.2019 nuoriso- ja liikuntajohtaja Seppo Savikuja p. 040 5884925 ja 22.7. alkaen vapaa-aikapalveluiden suunnittelija Päivi Sorvari p.040 1269625 etunimi.sukunimi(at)kirkkonummi.fi

Hakemukset opinto- ja työtodistuksineen toimitetaan Kirkkonummen kunnan nuoriso- ja liikuntapalveluihin 29.7.2019 klo 12.00 mennessä sähköisesti www.kuntarekry.fi tai osoitteella Kirkkonummen kunta, nuoriso- ja liikuntapalvelut PL 20, 02401 Kirkkonummi tai kirjaamo@kirkkonummi.fi (aihekenttään teksti: Työhakemus: Liikunnanohjaaja).

Lisätietoja

http://www.kirkkonummi.fi

Lisätietoja antaa ajalla 1.-5.7.2019 ja 18.-19.7.2019 nuoriso- ja liikuntajohtaja Seppo Savikuja p. 040 5884925 ja 22.7. alkaen vapaa-aikapalveluiden suunnittelija Päivi Sorvari p.040 1269625 etunimi.sukunimi(at)kirkkonummi.fi

SIVISTYSTOIMEN TOIMIALA, Vapaa sivistystyö, Uimahallipalvelut
Osoite: Kirkkonummi

Kirkkonummi on kaksikielinen, kasvava ja uudistuva noin 40 000 asukkaan kunta Helsingin seudulla hyvien liikenneyhteyksien varrella ja kuuluu HSL-joukkoliikenteen piiriin. Kunnassa työskentelee noin 2 300 eri alojen ammattilaista. Kirkkonummen kunta on savuton työpaikka.

Tutustu työnantajaan