Hakuaika päättyy 23.6.2026 klo 15:00
Liikunnanopettajaa määräaikaiseen tehtävään perusopetuksen vuosiluokille
Nakkilan kunta hakee liikunnanopettajaa määräaikaiseen tehtävään
Nakkilan kunta hakee liikunnanopettajaa määräaikaiseen tehtävään perusopetuksen vuosiluokille 7-9 sekä lukioon ajalle 28.8.2026-5.6.2027.
Tehtävään kuuluu liikunnan ja terveystiedon opetusta. Liikunnan opetustunteja on noin 16 ja terveystiedon opetustunteja vähintään 4,5 tuntia. Mahdollisesti opetusta myös lukiossa.
Arvostamme pedagogisen osaamisen ja opetuskokemuksen lisäksi hyviä yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja, valmiutta yhteisopettajuuteen sekä sitoutumista opetussuunnitelman mukaiseen toimintakulttuuriin. Toivomme hakijalta innostunutta, aktiivista ja kehittämismyönteistä työotetta sekä halua osallistua kouluyhteisön toiminnan kehittämiseen.
Valinta tehdään hakijoiden kelpoisuuden, työkokemuksen, haastattelun sekä tehtävän hoitamisen kannalta merkityksellisten ansioiden perusteella.
Tehtävässä noudatetaan opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen (986/1998) mukaisia kelpoisuusehtoja.
Valitun henkilön tulee ennen tehtävän vastaanottamista esittää hyväksyttävä todistus terveydentilastaan sekä lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) mukainen rikosrekisteriote.
Tehtävässä noudatetaan neljän (4) kuukauden koeaikaa.
Kielitaitovaatimuksena on suomen kielen erinomainen suullinen ja kirjallinen taito.
Hakemukset tulee toimittaa sähköisesti Kuntarekry-palvelun kautta.
Kelpoisuutta osoittavat todistukset ja ansioluettelo tarkistetaan haastattelun yhteydessä.
Aikataulu
Hakuaika päättyy 23.6.2026 klo 15.00
Haastattelut järjestetään 25.-26.6.2026
Tervetuloa mukaan kehittämään laadukasta opetusta ja edistämään lasten ja nuorten hyvinvointia Nakkilan kouluyhteisössä!
Nakkilan yhteiskoulun ja lukion rehtori Jari Koski puh. 044 7475 941
Nakkilan kunta, Sivistystoimi, Perusopetus
Nakkilan kunta on noin 5000 asukkaan kunta Satakunnassa. Nakkilan kunta on savuton kunta. Katso lisätietoa www.nakkila.fi
Porintie 11
Nakkila 29250
- Etätyö: Ei etätyömahdollisuutta
Nakkilan kunta, Sivistystoimi, Perusopetus
Nakkilan kunta, Sivistystoimi, Perusopetus