Logistiikka-alan opettaja - Kajaanin kaupunki

Kainuun ammattiopisto hakee logistiikka-alan opettajaa vakituiseen virkasuhteeseen 1.5.2021 alkaen tai sopimuksen mukaan.

Tehtävään kuuluu osaamisperusteinen ohjaus- ja opetustyö toisen asteen ammatillisen koulutuksen logistiikka-alan opiskelijoille, minkä vuoksi edellytämme hyvää perehtyneisyyttä logistiikka-alaan. Edellytämme osaamista erityisesti raskaan kaluston huolloista ja kunnossapidosta sekä muusta teknisestä tuntemuksesta. Arvostamme vahvaa ja monipuolista kokemusta logistiikka-alalta.

Kainuun ammattiopistossa ohjaus- ja opetustyö suunnitellaan ja toteutetaan opettajien yhteistyönä, joten arvostamme hyviä tiimityöskentelytaitoja. Edellytämme kehittämismyönteistä työotetta ja innostusta käyttää monipuolisia ohjausmenetelmiä yhteistyössä tiimin ja työelämän kanssa.

Tehtävän hoitamisessa on ajokortti välttämätön, väh. BC-luokka sekä voimassa oleva kuljettajan ammattipätevyys. Arvostamme lisäksi CE-tai D-luokan ajokorttia sekä liikenteenopettajan pätevyyttä. Kelpoisuusehdot määräytyvät opetustoimen henkilöstön kelpoisuusehdoista annetun asetuksen 986/1998 (muutettu 1150/2017) ammatillisten tutkinnon osien opettajaa koskevien säännösten mukaan. Tehtävään valitun on esitettävä nähtäväksi lain 504/2002 mukainen rikosrekisteriote, tulos huumausainetestistä sekä lääkärintodistus terveydentilasta. Tehtävässä on 6 kuukauden koeaika.

Tehtävän täyttämisessä otetaan ensisijaisesti huomioon Kajaanin kaupungin lomautusuhan ja työnteon keskeytyksen alaiset henkilöt, mikäli he täyttävät tehtävän kelpoisuusehdot.

Tehtävään haetaan ensisijaisesti www.kuntarekry.fi. Kirjalliset hakemukset lähetetään osoitteella Kajaanin kaupunki, Kirjaamo, PL 133, 87101 Kajaani. Kuoreen merkintä "Logistiikka-alan opettaja". Hakuaika päättyy 21.4.2021 klo 15.

Lisätietoja

http://www.kao.fi

Tutustu työnantajaan

Koulutuspäällikkö Renne Sänisalmi, 044 797 4512, renne.sanisalmi@kao.fi

Koulutusliikelaitos, Kainuun ammattiopisto
Osoite: Kirkkoahontie 115, 87910 Linnantaus

Kajaani on Kainuun maakuntakeskus ja maakunnan korkeimman osaamisen, monipuolisimman elinkeinoelämän sekä erikoiskaupan ja palvelujen keskus.

Lyhyet välimatkat takaavat, että Kajaanissa arki on helppoa ja sujuvaa. Vahvuutemme on neljä vuodenaikaa ja luonto on lähellä aivan kaupungin ytimessäkin, lännessä avautuu Kainuun meri, Oulujärvi.

Kajaani on pitkät perinteet omaava kulttuurikaupunki. Eino Leino ja Elias Lönnrot liittyvät tiiviisti kaupungin historiaan. Laajat harrastusmahdollisuudet tanssista hiihtoon täyttävät vapaa-ajan tarpeet ja naapurissa Vuokatissa on maan suurin ja monipuolisin vapaa-ajan ja matkailun keskus.

Kajaanin kaupungin ylläpitämä koulutusliikelaitos vastaa ammatillisesta koulutuksesta Kainuussa ja Kuusamossa sekä lukiokoulutuksesta Kajaanissa. Koulutusliikelaitoksessa opiskelee ammatillisessa koulutuksessa vuosittain noin 3000 nuorta ja aikuista ja Kajaanin lukiossa 600 nuorta. Työntekijöitä on yli 300 henkilöä.

Sinulle suositellut työpaikat