Kalajoen kaupungilla haettavana luokanopettajan virka Raumankarin yhtenäiskoululla 1.8.2025 alkaen.
Kalajoen kaupungin perusopetuksessa on haettavana
LUOKANOPETTAJAN virka 1.8.2025 alkaen. Virkaan kuuluu lisäksi käsityön (kovat materiaalit) aineenopetus.
Viran alkusijoituspaikka Raumankarin yhtenäiskoulu Himangan taajamassa.
Haemme Sinua, joka olet kehittämismyönteinen, yhteistyökykyinen ja seuraat aikaasi.
Kalajoella on neljä perusopetuksen yksikköä: yhtenäiskoulut Kalajoen keskustassa ja Himangalla, vuosiluokkien 1-6 koulut Rautiossa ja Tyngällä. Kaikki koulut toimivat ajanmukaisissa ja hyväkuntoisissa tiloissa. Opetuksen kehittämiseen panostamme paikallisesti ja yhteistyöverkostoissamme.
Tunnettuna matkailupaikkakuntana sekä kaupan ja teollisuuden keskittymien läheisyydessä Kalajoki panostaa vahvasti kansainvälisyyteen. Palveluksessamme on päätoiminen kansainvälisyyskoordinaattori sekä kansainvälinen apuopettaja.
Valituksi tulleen on ennen valintapäätöksen vahvistamista esitettävä nähtäväksi lain 504/2002 mukainen rikosrekisteriote, lääkärintodistus terveydentilastaan sekä pätevyyttä osoittavat todistukset. Palkka OVTES:n mukaan. Kelpoisuus määräytyy opetustoimen henkilöstön kelpoisuusasetuksen nro 986/1998 mukaan. Virassa noudatetaan kuuden (6) kuukauden koeaikaa.
Haku tehtävään tapahtuu sähköisesti osoitteessa www.kuntarekry.fi
Lisätietoja antaa Raumankarin yhtenäiskoulun rehtori Anna-Maria Palo 044 4691 873, anna-maria.palo@kalajoki.fi
-
Lisätiedot
- https://www.kuntarekry.fi/fi/tyopaikat/luokanopettaja-644069/
- Kalajoen kaupunki, Sivistys- ja hyvinvointipalvelut, Opetuspalvelut, Raumankarin koulu (luokat 0-9)
- KokoaikatyöTyöpaikkaVakinainenVirkasuhde
- 644069
- 1.8.2025
- OVTES:n mukainen
- 5.2.2025 13:53 - 25.2.2025 16:00
- Opetus- ja kulttuurialaLuokanopettajatPohjois-PohjanmaaKalajokiKunta
Raumankarin yhtenäiskoulun rehtori Anna-Maria Palo 044 4691 873, anna-maria.palo@kalajoki.fi
Kalajoki tarjoaa kaikenikäisille asukkailleen kokemuksen elämänmittaisesta viiden tähden lomasta – ihan omassa kotikaupungissa. Kalajoella on hienoja tontteja ja asuntoja niin keskustassa kuin meren läheisyydessä. Harrastaakin voi melkein mitä vain, kulttuurista kuntosaliin, parkourista patikointiin. Kalajoelta ei tarvitse lähteä edes merta edemmäs lomalle, kun on oma ranta ja reilusti palveluja ihan lähellä.
Sijainti
Kalajoentie 5
85100 Kalajoki
Jokilaaksojen koulutuskuntayhtymä JEDU
Työavain 279975
Kalajoen kaupunki
Työavain 618680
Kalajoen kaupunki
Työavain 617016
Kalajoen kaupunki
Työavain 644069