Siirry pääsisältöön
Työpaikat Työnantajat Ylävalikko
  • Ulvilan kaupungin opetustoimessa on haettavana kolme peruskoulun luokanopettajan määräaikaista virkaa ajalla 1.8.2025-31.7.2026. Sijoituspaikkana Vanhankylän koulu.

    Hakijalta toivotaan yhteistyöhakuista työotetta ja kokemusta yhteisopettajuudesta sekä lisäksi tieto- ja viestintäteknologista osaamista. Hakijalta edellytetään halua kehittyä opettajana.

    Yhdessä luokanopettajan virassa katsotaan eduksi kyky opettaa teknistä käsityötä ja liikuntaa.

    Yksi virka sisältää pienryhmän opettamista ja hakijalta edellytetään hyviä ryhmänhallintataitoja. Lisäksi eduksi katsotaan kokemus nepsy- ja erityislasten kanssa toimimisesta.

    Virkasuhteessa noudatetaan neljän (4) kuukauden koeaikaa.

    Kelpoisuusvaatimukset ovat opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen (986/1998) mukaiset.

    Ensisijainen haku Kuntarekry.fi -sivujen kautta. Hakemukseen tulee liittää pdf-tiedostona jäljennökset tutkintotodistuksista. Mikäli sähköinen hakeminen ei ole mahdollista, hakemukset ansioluetteloineen lähetetään osoitteeseen: Vanhankylän koulu, rehtori Juha Ratola, Isännänpolku 2, 28450 VANHA-ULVILA. Kuoreen merkintä "Luokanopettaja Vanhakylä".

    Alkuperäiset tutkinto- ja työtodistukset tulee esittää mahdollisen haastattelun yhteydessä.

    Valitun on esitettävä hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan sekä lain 504/2002 mukainen rikosrekisteriote 30 päivän kuluessa valitsemispäätöksen tiedoksisaannista.

    Näytä vähemmän Näytä lisää
    • Ulvilan kaupunki, Sivistyksen toimiala, Opetustoimi, Vanhankylän koulu
    • KokoaikatyöTyöpaikkaMääräaikainenVirkasuhdeEi etätyömahdollisuutta
    • 657180
    • 3
    • 1.8.2025-31.7.2026
    • OVTES
    • 10.4.2025 15:09 - 23.4.2025 15:00
    • Opetus- ja kulttuurialaLuokanopettajatSatakuntaUlvilaKunta
    Yhteystietomme

    rehtori Juha Ratola, puh. 0400 135 185, juha.ratola@ulvila.fi

    Tietoa organisaatiosta

    Ulvila on Suomen vanhimpia kaupunkeja. Kaupunkioikeusasiakirja on vuodelta 1365.
    Nykyisin kaupunki tunnetaan automaatioteollisuuden ja -osaamisen merkittävänä keskittymänä. Asukkaita kaupungissa on noin 13 300.

    Sijainti
    Isännänpolku 2
    28450 Vanha-Ulvila

    Tutustu työnantajaan
    Muut tiedot

    Muut tehtävään liittyvät tiedot

  • Etätyö: Ei etätyömahdollisuutta
  • Hae työpaikkaa
    Sinulle suositellut työpaikat

    Ulvilan kaupunki

    LuokanopettajaHakuaika päättyy22.4.202512:00

    Työavain 655600

    Ulvilan kaupunki

    Koulunkäynninohjaajan sijaisuudetHakuaika päättyy31.12.202515:00

    Työavain 385929

    Ulvilan kaupunki

    Opettajien sijaisuudetHakuaika päättyy31.12.202515:00

    Työavain 177517

    Länsirannikon Koulutus Oy WinNova

    Opettajien lyhyt- ja pitkäaikaiset sijaisuudetHakuaika päättyy31.12.202523:59

    Työavain 57856

    Ulvilan kaupunki

    ErityisluokanopettajaHakuaika päättyy22.4.202512:00

    Työavain 656150

    Ulvilan kaupunki

    Varhaiskasvatuksen erityisopettajaHakuaika päättyy30.4.202516:00

    Työavain 649193

    Kuntarekry

    Kuntarekrystä löytyy tuhansia avoimia työpaikkoja kaikkialta Suomesta.

    Työnhakijoille tarjoamme työvälineet työpaikkojen, sijaisuuksien ja keikkatöiden hakemiseen sekä tietoa työskentelystä kuntaorganisaatioissa ja hyvinvointialueilla.

    Työnantajille - kunnille, kaupungeille, hyvinvointialueille, kuntayhtymille ja kuntien omistamille yrityksille - tarjoamme rekrytoinnin ohjelmisto- ja asiantuntijapalveluja, jotka sopivat ulkoiseen ja sisäiseen rekrytointiin sekä sijaisuuksien hallintaan.

    Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseen. Käyttämällä palvelua hyväksyt evästeiden käytön. Katso palvelun tietosuojaseloste, tietosuojalauseke, tietoa-sivustosta -osio sekä saavutettavuusseloste.

    Palautetta sivustosta voit lähettää osoitteeseen: tuki@kuntarekry.fi tai lomakkeella.

    Eväste-asetukset

    Grade Solutions Oy Grade Solutions Oy -logo

    Kuntarekry-palvelun tuottaa Grade Solutions Oy.