Luokanopettaja perusopetukseen
Haemme vakituiseen virkasuhteeseen 1.8.2025 alkaen
kahta luokanopettajaa
(vakanssi numerot 41035, 41024)
Molempia virkoja haetaan yhteisellä hakulomakkeella, jolla valitaan ne virat, joita haetaan.
Tehtävät sijoittuvat Roukon yhtenäiskouluun ja Kärjenniemen kouluun.
Roukon yhtenäiskoulu on noin tuhannen oppilaan koulu. Se on valmistunut vuonna 2019 ja tarjoaa modernin oppimisympäristön monipuolisen pedagogiikan toteuttamiseksi. Kärjenniemen koulussa on luokkia 1-6 ja siellä on noin 150 oppilasta.
Toivomme opettajalta vastuullista otetta kasvatus- ja opetustyössä, kokemusta erilaisten oppijoiden opettamisesta ja tukemisesta sekä hyviä vuorovaikutus- ja ryhmänhallintataitoja. Arvostamme hyvää yhteistyökykyä myös kotien kanssa sekä digipedagogista osaamista. Katsomme eduksi taidon opettaa musiikkia ja säestää.
Tehtävään valittavalta vaaditaan opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen (986/1998) mukainen luokanopettajan kelpoisuus.
Palkkaus määräytyy OVTES:n mukaan.
Valkeakosken kaupungin työpaikat ovat savuttomia.
Valituksi tulleen on toimitettava hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan sekä esitettävä nähtäväksi lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) mukainen rikostaustaote 30 päivän kuluessa valintapäätöksen tiedoksi saamisesta. Tehtävässä on 6 kk:n koeaika.
Hakemukset kelpoisuuden osoittavine tutkintotodistusjäljennöksineen on toimitettava 19.5.2025 klo 23:59 mennessä ensisijaisesti sähköisesti www.kuntarekry.fi (työavain 661341) tai postitse osoitteella: Valkeakosken kaupunki, Kirjaamo, PL 20, 37601 Valkeakoski (kuoreen merkintä Luokanopettaja).
https://www.valkeakoski.fi/kasvatus-ja-koulutus/perusopetus/
https://www.valkeakoski.fi/kasvatus-ja-koulutus/perusopetus/
Luokanopettaja perusopetukseen
Haemme vakituiseen virkasuhteeseen 1.8.2025 alkaen
kahta luokanopettajaa
(vakanssi numerot 41035, 41024)
Molempia virkoja haetaan yhteisellä hakulomakkeella, jolla valitaan ne virat, joita haetaan.
Tehtävät sijoittuvat Roukon yhtenäiskouluun ja Kärjenniemen kouluun.
Roukon yhtenäiskoulu on noin tuhannen oppilaan koulu.
Toivomme opettajalta vastuullista otetta kasvatus- ja opetustyössä, kokemusta erilaisten oppijoiden opettamisesta ja tukemisesta sekä hyviä vuorovaikutus- ja ryhmänhallintataitoja. Arvostamme hyvää yhteistyökykyä myös kotien kanssa sekä digipedagogista osaamista. Katsomme eduksi taidon opettaa musiikkia ja säestää.
Tehtävään valittavalta vaaditaan opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen (986/1998) mukainen luokanopettajan kelpoisuus.
Palkkaus määräytyy OVTES:n mukaan.
Valkeakosken kaupungin työpaikat ovat savuttomia.
Valituksi tulleen on toimitettava hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan sekä esitettävä nähtäväksi lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) mukainen rikostaustaote 30 päivän kuluessa valintapäätöksen tiedoksi saamisesta. Tehtävässä on 6 kk:n koeaika.
Hakemukset kelpoisuuden osoittavine tutkintotodistusjäljennöksineen on toimitettava 19.5.2025 klo 23:59 mennessä ensisijaisesti sähköisesti www.kuntarekry.fi (työavain 661341) tai postitse osoitteella: Valkeakosken kaupunki, Kirjaamo, PL 20, 37601 Valkeakoski (kuoreen merkintä Luokanopettaja).
https://www.valkeakoski.fi/kasvatus-ja-koulutus/perusopetus/
https://www.valkeakoski.fi/kasvatus-ja-koulutus/perusopetus/
Vs. Opetuspäällikkö Sari Slawuta, puh. 040 335 6200
Roukon yhtenäiskoulun rehtori Tiina Matela, puh. 040 335 6333
Kärjenniemen koulun rehtori Pekka Väyrynen, puh 040 335 6316
Valkeakoski on vireä ja viihtyisä eteläisen Pirkanmaan keskus. Valkeakoskella on noin 21.000 asukasta, erinomainen sijainti aivan Tampereen tuntumassa sekä kaikki kaupungin palvelut lähes maaseudun mukavuuksilla.
Sijainti
Pastellintie 1
37630 Valkeakoski
Valkeakosken kaupunki
Valkeakosken kaupunki
Valkeakosken kaupunki
Valkeakosken kaupunki
Valkeakosken kaupunki
Kuntarekrystä löytyy tuhansia avoimia työpaikkoja kaikkialta Suomesta.
Työnhakijoille tarjoamme työvälineet työpaikkojen, sijaisuuksien ja keikkatöiden hakemiseen sekä tietoa työskentelystä kuntaorganisaatioissa ja hyvinvointialueilla.
Työnantajille - kunnille, kaupungeille, hyvinvointialueille, kuntayhtymille ja kuntien omistamille yrityksille - tarjoamme rekrytoinnin ohjelmisto- ja asiantuntijapalveluja, jotka sopivat ulkoiseen ja sisäiseen rekrytointiin sekä sijaisuuksien hallintaan.
Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseen. Käyttämällä palvelua hyväksyt evästeiden käytön. Katso palvelun tietosuojaseloste, tietosuojalauseke, tietoa-sivustosta -osio sekä saavutettavuusseloste.
Palautetta sivustosta voit lähettää osoitteeseen: tuki@kuntarekry.fi tai lomakkeella.
Käyttämäsi selain ei ole enää tuettu. Sivusto saattaa toimia käyttämälläsi selaimella kummallisesti. Voit halutessasi jatkaa käyttöä tai kokeilla toista selainta.