Skip to main content
Luokanopettaja määräaikaiseen tehtävään - Riihimäen kaupunki

Kiinnostaisiko yläkoulun luokanopettajan tehtävät?

Haemme koulullemme määräaikaista luokanopettajaa (vakanssi 4416) lukuvuodeksi 2024 - 2025.

Tehtäviisi kuuluu 6. luokan opettajan tehtävät ja liikunnan opetusta 7. - 9. luokille. Koulullamme on neljä luokanopettajaa sinun lisäksi.

Koulumme on 6 - 9 luokkien yläkoulu, oppilaita meillä on noin 500 ja henkilökuntaa noin 60. Koulumme oppimisympäristöt, pedagogiset ratkaisut ja ammattitaitoinen henkilöstö tarjoavat erinomaiset mahdollisuudet työskennellä moniammatillisen työyhteisön jäsenenä. Kaupunkimme kärkihanke robotiikka sekä aktiivinen kansainvälinen toiminta näkyvät koulumme arjessa opetuksessa ja kerhotoimintana.

Sinulla tulee olla opetustoimen kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen 986/1998 mukainen kelpoisuus. Kelpoisten hakijoiden puuttuessa huomioimme myös muut hakijat. Arvostamme vahvaa ammatillista osaamista, innostuneisuutta, hyviä vuorovaikutus- ja ryhmänohjaustaitoja, sekä ratkaisukeskeistä ja oppilaslähtöistä työotetta.

Opetusvelvollisuutesi on 24 viikkotuntia. Palkkasi koostuu tehtäväkohtaisesta palkasta, joka on kaksoiskelpoisella luokanopettajalla 3142,35 euroa/kk ja TVA-lisästä 136,41 euroa/kk. Näiden lisäksi voit saada työkokemukseesi perustuvaa vuosisidonnaista lisää sekä mahdollisia erikseen määriteltyjä lisiä erillistehtävistä sekä paikallisesti sovittuja lisiä.

Sinun tulee esittää hyväksyttävä todistus terveydentilastasi sekä lasten ja nuorten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) mukainen rikosrekisteriote. Työ alkaa 1.8.2024 tai 6.8.2024, riippuen koulutuksestasi. Koeaikasi on neljä kuukautta.

Hakuaika tehtävään päättyy 28.5.2024 klo 14.00. Hakemukset pyydämme ensisijaisesti sähköisesti Kuntarekry-järjestelmän kautta. Liitäthän hakemukseesi kelpoisuustodistuksen. Jos hakemuksen jättäminen Kuntarekry-järjestelmän kautta ei ole mahdollista, voit toimittaa kirjallisen hakemuksen osoitteeseen: Harjunrinteen koulu, Kalevankatu 3, 11100 Riihimäki. Kirjallisia hakemuksia ei palauteta.

Yhteystietomme

Lisätietoja tehtävästä antaa rehtori Kari Hämäläinen, puh 040 330 4550, kari.hamalainen(at)riihimaki.fi.

Tietoa organisaatiosta

Haluatko sinäkin olla yksi Riihimäen kaupungin noin 1100 rohkeasta, ripeästä ja reilusta kunta-alan ammattilaisesta? Arvostamme ja tarvitsemme uusia osaajia, ja rekrytoimme kaupungin työyksiköihin ammattitaustaltaan erilaisia työntekijöitä. Koulutamme henkilöstöämme säännöllisesti ja tuemme myös omaehtoista opiskelua. Lisäksi huolehdimme työntekijöidemme hyvinvoinnista myös vapaa-ajalla. Käytössämme on esimerkiksi Epassi Flex- ja työsuhdepyöräedut, henkilöstön omaehtoisia liikuntaryhmiä, henkilöstön virkistyspaikka Hirvijärven rannalla ja hyvät työterveyshuoltopalvelut Terveystalolla. Vuonna 2023 saimme Suomen aktiivisin työpaikka -diplomin. Tervetuloa työkaveriksemme!

Sijainti
Kalevankatu 3
11100 Riihimäki

  • Riihimäen kaupunki - Savuton työpaikka
  • Tutustu työnantajaan
    Muut tiedot

    Muut tehtävään liittyvät tiedot

  • Etätyö: Ei etätyömahdollisuutta
  • Hae työpaikkaa
    Sinulle suositellut työpaikat
    Pikalinkit
    Suosituimmat maakunnat Uusimaa Varsinais-Suomi Pohjois-Pohjanmaa Pirkanmaa Pohjois-Savo Näytä kaikki
    Suosituimmat kunnat Turku Oulu Espoo Lahti Jyväskylä Näytä kaikki
    Suosituimmat ammattialat Opetus- ja kulttuuriala Terveydenhuoltoala Hallinto- ja toimistotyö Sosiaaliala Tekninen ala Näytä kaikki
    Suosituimmat tehtäväalueet Sairaanhoitajat ja terveydenhoitajat Varhaiskasvatuksen muut tehtävät Lähi- ja perushoitajat Aineenopettajat ja lehtorit Luokanopettajat Näytä kaikki
    Sivun tiedot
    Kuntarekry Kuntarekry-logo

    Kuntarekrystä löytyy tuhansia avoimia työpaikkoja kaikkialta Suomesta.

    Työnhakijoille tarjoamme työvälineet työpaikkojen, sijaisuuksien ja keikkatöiden hakemiseen sekä tietoa työskentelystä kuntaorganisaatioissa ja hyvinvointialueilla.

    Työnantajille - kunnille, kaupungeille, hyvinvointialueille, kuntayhtymille ja kuntien omistamille yrityksille - tarjoamme rekrytoinnin ohjelmisto- ja asiantuntijapalveluja, jotka sopivat ulkoiseen ja sisäiseen rekrytointiin sekä sijaisuuksien hallintaan.

    Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseen. Käyttämällä palvelua hyväksyt evästeiden käytön. Katso palvelun tietosuojaseloste, tietosuojalauseke sekä saavutettavuusseloste.

    Palautetta sivustosta voit lähettää osoitteeseen: tuki@kuntarekry.fi tai lomakkeella.

    Eväste-asetukset

    Löydät meidät myös täältä:
    Grade Solutions Oy Grade Solutions Oy -logo

    Kuntarekry-palvelun tuottaa Grade Solutions Oy.