Tule Tampereen tekijäksi rakennusvalvontaan!
Rakennusvalvonta on osa kaupunkiympäristön palvelualueen kaupunkiympäristön suunnittelun palveluryhmää. Tehtävämme on valvoa rakentamista sekä huolehtia kaupunkikuvasta ja -ympäristöstä. Käsittelemme rakentamiseen liittyvät luvat, teemme lupiin liittyvät tarkastukset ja annamme ohjeita rakentajille. Työyhteisömme on rento ja työskentelyilmapiiri kehittämismyönteinen.
Haemme lupa-arkkitehtia vakituiseen virkaan 1.9.2025 alkaen.
Lupa-arkkitehtina huolehdit laissa ja asetuksissa sekä muissa säädöksissä rakennusvalvontaviranomaiselle määrättyjen tehtävien valmistelusta ja täytäntöönpanosta sekä ohjauksesta ja neuvonnasta. Tehtäviisi kuuluu hankkeiden rakennustekninen tutkinta, rakentamiseen ja siihen liittyvien säännösten noudattamiseen liittyvä valvonta sekä kaavoituksen toteutuksen ja kaupunkikuvan valvonta.
Tehtävässä menestyäksesi sinulta löytyy perehtyneisyyttä rakentamisen prosesseihin ja niitä ohjaavaan lainsäädäntöön sekä analyyttistä otetta ja koordinointitaitoja. Sinulla on hyvät yhteistyö- ja vuorovaikutustaidot, työskentelyotteesi on oma-aloitteinen ja työtäsi ohjaa asiakaspalveluhenkinen asenne. Virkatehtävien menestyksellisessä hoitamisessa tarvitaan hyvää suomen kielen taitoa.
Kelpoisuusvaatimuksena tehtävään on arkkitehdin, diplomi-insinöörin, rakennusarkkitehdin tai rakennusinsinöörin tutkinto sekä työkokemus rakennusalan tehtävistä.
Eduksi katsotaan aikaisempi kokemus viranomaistehtävistä ja rakennussuunnittelutehtävistä sekä työhön liittyvien ICT-ohjelmien ja suunnittelujärjestelmien hyvä hallinta.
Palkka koostuu tehtäväkohtaisesta palkasta 3911,23 €/kk, työkokemuslisästä sekä mahdollisista muista palkanlisistä.
Pyydämme, että liität kopiot kelpoisuuden osoittavista tutkintotodistuksista sähköiseen hakemukseen Kuntarekryyn. Alkuperäiset todistukset katsotaan mahdollisessa haastattelussa.
Tehtävään valitun on ennen viran vastaanottamista toimitettava kunnan ja hyvinvointialueen viranhaltijasta annetun lain (304/2003 7 §) perusteella hyväksyttävä todistus terveydentilastaan. Käytämme vakituisissa viroissa kuuden kuukauden koeaikaa.
Lisätietoja tehtävästä antavat vastaava lupa-arkkitehti Minnamaarit Järvinen, puh. 040 806 2441 ja rakennusvalvontapäällikkö Juha Henttonen, puh. 040 549 7055. Sähköpostit ovat muotoa etunimi.sukunimi@tampere.fi.
Hakuaika päättyy 19.5.2025.
Tehtäviä haetaan Kuntarekryssä Hae työpaikkaa -painikkeesta. Ohjeita hakemiseen löydät https://www.tampere.fi/tyo
Sähköisten hakemusten tulee olla perillä klo 23.59 ja postitse saapuvien hakemusten klo 15.00 mennessä. Myöhässä saapuneita hakemuksia ei voida ottaa haussa huomioon.
Lisätietoa hakemisesta saat Monetra Pirkanmaan rekrytointipalveluista puh. 040 806 3184, rekrytointi.pirkanmaa@monetra.fi.
Näetkö itsesi jo osana meitä? Tervetuloa Tampereen tekijäksi!
Tule Tampereen tekijäksi rakennusvalvontaan!
Rakennusvalvonta on osa kaupunkiympäristön palvelualueen kaupunkiympäristön suunnittelun palveluryhmää. Tehtävämme on valvoa rakentamista sekä huolehtia kaupunkikuvasta ja -ympäristöstä. Käsittelemme rakentamiseen liittyvät luvat, teemme lupiin liittyvät tarkastukset ja annamme ohjeita rakentajille.
Haemme lupa-arkkitehtia vakituiseen virkaan 1.9.2025 alkaen.
Lupa-arkkitehtina huolehdit laissa ja asetuksissa sekä muissa säädöksissä rakennusvalvontaviranomaiselle määrättyjen tehtävien valmistelusta ja täytäntöönpanosta sekä ohjauksesta ja neuvonnasta. Tehtäviisi kuuluu hankkeiden rakennustekninen tutkinta, rakentamiseen ja siihen liittyvien säännösten noudattamiseen liittyvä valvonta sekä kaavoituksen toteutuksen ja kaupunkikuvan valvonta.
Tehtävässä menestyäksesi sinulta löytyy perehtyneisyyttä rakentamisen prosesseihin ja niitä ohjaavaan lainsäädäntöön sekä analyyttistä otetta ja koordinointitaitoja. Sinulla on hyvät yhteistyö- ja vuorovaikutustaidot, työskentelyotteesi on oma-aloitteinen ja työtäsi ohjaa asiakaspalveluhenkinen asenne. Virkatehtävien menestyksellisessä hoitamisessa tarvitaan hyvää suomen kielen taitoa.
Kelpoisuusvaatimuksena tehtävään on arkkitehdin, diplomi-insinöörin, rakennusarkkitehdin tai rakennusinsinöörin tutkinto sekä työkokemus rakennusalan tehtävistä.
Eduksi katsotaan aikaisempi kokemus viranomaistehtävistä ja rakennussuunnittelutehtävistä sekä työhön liittyvien ICT-ohjelmien ja suunnittelujärjestelmien hyvä hallinta.
Palkka koostuu tehtäväkohtaisesta palkasta 3911,23 €/kk, työkokemuslisästä sekä mahdollisista muista palkanlisistä.
Pyydämme, että liität kopiot kelpoisuuden osoittavista tutkintotodistuksista sähköiseen hakemukseen Kuntarekryyn. Alkuperäiset todistukset katsotaan mahdollisessa haastattelussa.
Tehtävään valitun on ennen viran vastaanottamista toimitettava kunnan ja hyvinvointialueen viranhaltijasta annetun lain (304/2003 7 §) perusteella hyväksyttävä todistus terveydentilastaan. Käytämme vakituisissa viroissa kuuden kuukauden koeaikaa.
Lisätietoja tehtävästä antavat vastaava lupa-arkkitehti Minnamaarit Järvinen, puh. 040 806 2441 ja rakennusvalvontapäällikkö Juha Henttonen, puh. 040 549 7055. Sähköpostit ovat muotoa etunimi.sukunimi@tampere.fi.
Hakuaika päättyy 19.5.2025.
Tehtäviä haetaan Kuntarekryssä Hae työpaikkaa -painikkeesta. Ohjeita hakemiseen löydät https://www.tampere.fi/tyo
Sähköisten hakemusten tulee olla perillä klo 23.59 ja postitse saapuvien hakemusten klo 15.00 mennessä. Myöhässä saapuneita hakemuksia ei voida ottaa haussa huomioon.
Lisätietoa hakemisesta saat Monetra Pirkanmaan rekrytointipalveluista puh. 040 806 3184, rekrytointi.pirkanmaa@monetra.fi.
Näetkö itsesi jo osana meitä? Tervetuloa Tampereen tekijäksi!
Vastaava lupa-arkkitehti Minnamaarit Järvinen, puh. 040 806 2441 ja rakennusvalvontapäällikkö Juha Henttonen, puh. 040 549 7055. Sähköpostit ovat muotoa etunimi.sukunimi@tampere.fi.
Tampere on Suomen vetovoimaisin kaupunki, joka on tunnettu rohkeista teoistaan ja yhdessä tekemisestä. Rakennamme Tampereen kaupunkia noin 8 500 huippuammattilaisen Tampereen tekijän voimin. Työmme on merkityksellistä ja yhteiskunnallisesti arvokasta, työtä kaupunkilaisten hyväksi. Meillä on hyvä ja eteenpäin katsova tekemisen meininki, Tampereen rento asenne. Tule osaksi tätä moniammatillista ja asiantuntevaa joukkoa!
Tampereen kaupunki on savuton työpaikka.
Sijainti
33101 Tampere
Tampereen kaupunki
Tampereen kaupunki
Tampereen kaupunki
Tampereen kaupunki
Pirkanmaan hyvinvointialue
Tampereen kaupunki
Tampereen kaupunki
Tampereen Vesi Oy
Kuntarekrystä löytyy tuhansia avoimia työpaikkoja kaikkialta Suomesta.
Työnhakijoille tarjoamme työvälineet työpaikkojen, sijaisuuksien ja keikkatöiden hakemiseen sekä tietoa työskentelystä kuntaorganisaatioissa ja hyvinvointialueilla.
Työnantajille - kunnille, kaupungeille, hyvinvointialueille, kuntayhtymille ja kuntien omistamille yrityksille - tarjoamme rekrytoinnin ohjelmisto- ja asiantuntijapalveluja, jotka sopivat ulkoiseen ja sisäiseen rekrytointiin sekä sijaisuuksien hallintaan.
Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseen. Käyttämällä palvelua hyväksyt evästeiden käytön. Katso palvelun tietosuojaseloste, tietosuojalauseke, tietoa-sivustosta -osio sekä saavutettavuusseloste.
Palautetta sivustosta voit lähettää osoitteeseen: tuki@kuntarekry.fi tai lomakkeella.
Käyttämäsi selain ei ole enää tuettu. Sivusto saattaa toimia käyttämälläsi selaimella kummallisesti. Voit halutessasi jatkaa käyttöä tai kokeilla toista selainta.