Lupatarkastaja - Liperin kunta

Liperin kunnan elinympäristöpalveluihin haetaan määräaikaista lupatarkastajaa aluksi vuoden 2021 loppuun saakka alkaen 3.8.2020 tai sopimuksen mukaan. Tehtävälle on ohjelmoitu optio myös vuodelle 2022, jonka toteutuminen selvitetään ensimmäisen vaiheen aikana.

Pääasiallisena tehtävinä on kunnan kiinteistöveroselvityksen laatiminen sekä siihen liittyvät rakennusvalvonnan lupa- ja valvontaviranomaistehtävät. Lisäksi tehtävä voi sisältää maankäyttö- ja rakennuslain mukaisten lupahakemusten käsittelyä, valmistelua ja päätösten tekemistä. Lupatarkastaja toimii valvontainsinöörin sijaisena 1.8.2020-31.10.2020 rakennusvalvonnan osalta.

Kelpoisuusvaatimuksena on tehtävään soveltuva korkeakoulututkinto (rakennusinsinööri AMK, rakennusarkkitehti AMK) tai teknillisen koulun talonrakennusosastolla suoritettu teknikon tai rakennusmestarin tutkinto. Hakijalta edellytetään kykyä itsenäiseen työskentelyyn sekä hyviä yhteistyötaitoja, asiakaspalveluhenkisyyttä ja tietotekniikan hallintaa. Katsomme eduksi kokemuksen rakennusvalvonnan tehtävistä julkisella sektorilla, Kuntanet -ohjelmisto osaamisen ja MRL.n tuntemuksen. Tehtävän hoitaminen vaatii voimassa olevaa B-ajokorttia ja oman auton käyttöä.

Hakijan tulee esittää alkuperäiset opinto-/työtodistukset haastattelutilaisuudessa.

Palkkaus määräytyy TS Kunnallinen teknisen henkilöstön virka- ja työehtosopimuksen mukaisesti.
Valitulla on kuuden kuukauden koeaika.

Tarjoamme sinulle monipuolisen sekä haastavan työtehtävän ilmapiiriltään hyvässä työyhteisössä.

Toivomme hakemuksia ensisijaisesti sähköisen Kuntarekry-järjestelmän kautta. Voit kuitenkin hakea tätä työpaikkaa myös toimittamalla hakemuksesi alla olevaan osoitteeseen. Sekä hakemuksessa että kirjekuoressa tulee mainita haettavan tehtävän työavain. Hakemuksia ei palauteta. Myös postitse lähetetyt hakemukset käsitellään sähköisesti Kuntarekry-järjestelmässä. Hakemusten postitusosoite on Liperin kunta, PL 20, 83101 Liperi.

Lisätietoja

http://www.liperi.fi

Tutustu työnantajaan

Kimmo Kymäläinen, maankäyttöpäällikkö, 0400 125 152, kimmo.kymalainen@liperi.fi. Lisätietoja ensisijaisesti sähköpostitse.

Liperin kunta
Osoite: Varolantie 3, 83100 Liperi

Liperi on kolmen taajaman ja 12 450 asukkaan kaunis ja elinvoimainen kunta Joensuun kupeessa Pohjois-Karjalassa. Liperin kunnan palveluksessa on noin 500 eri alojen ammattilaista. Meille jokainen työntekijä on yhtä tärkeä. Panostamme henkilökunnan työhyvinvointiin ja koulutusmahdollisuuksiin tarjoamalla hyvän mahdollisuuden ammatilliseen kehittymiseen. Tule osaavaan joukkoomme, tervetuloa Liperiin!